Mahlatassu
Kirjoittaja: Elandra
Minua ärsytti Karhutassun käytös Lauhapentua kohtaan. Kolli oli ihan tarkoituksellisesti heittänyt sammalpallon niin kauas, että Lauhapentu oli pudonnut lampeen. Olin onneksi auttanut ystäväni takaisin maan pinnalle. Vain hetki sen jälkeen Punatähti kutsui klaanin koolle. Märästä turkista huolimatta Lauhapentu loikki lähemmäksi kuullakseen päällikön sanat. Kenties ystäväni toivoi pääsevänsä jo oppilaaksi, vaikka tiesimme sen olevan mahdotonta. Sen sijaan päällikkö nimitti Jäätassun soturiksi. Hänen soturinimekseen tuli Jääviilto. Lauhapentu huusi tuoreen soturin nimeä muiden mukana, ja itse tein samoin.
”Miksiköhän Hiutaletassu ja Kylmätassu eivät saaneet vielä soturinimiään?” mietin ääneen. Lauhapentu kohautti lapojaan.
”Miksi Karhutassu on vielä oppilas? Hänhän on vanhempi kuin Jääviilto, eikö olekin?” kolli kysyi ja ravisteli yhä märkää turkkiaan. Irvistin, kun vesipisaroita lensi turkilleni. Lauhapentu katsoi minua pahoitellen, ja väläytin pennulle leveän hymyn. Punatähti ei lopettanut kokoustaan siihen. Sen sijaan hän nosti häntänsä pystyyn vaimentaakseen kuolonklaanilaiset.
”Minulla on vielä toinen asia”, päällikkö ilmoitti tasaisella äänellään. Sitten päällikön vihreä katse siirtyi johonkin sotureista, mutten tiennyt keneen.
”Luminenä on ilmoittanut siirtyvänsä klaaninvanhimpien pesään ja nauttimaan eläkepäivistään. Hän muuttaa klaaninvanhimpien luokse jo tänään. Koko Kuolonklaani kiittää sinua klaanimme puolustamisesta, Luminenä”, päällikkö väläytti lämpimän hymyn vanhalle naaraalle. Lauhapentu pomppasi innoissaan pystyyn.
”Luminenä muuttaa samaan pesään kanssani!” pentu hihkaisi. Muutama oppilas käänsi närkästyneen katseensa meidän suuntaamme, mutta Lauhapentu ei välittanut. Olin iloinen pennun puolesta. Naarmunenä ja Sumusilmä eivät olleet mitään kovin hyviä leikki- tai juttukavereita. Naarmunenä pelotteli pentuja jutuillaan, ja vaikka Sumusilmä oli mukava, hän ei nähnyt mitään. Olimme käyneet pentuaikoinani juttelemassa Luminenän kanssa. Naaras oli mukava ja ystävällinen, joka oli harvinaista Kuolonklaanissa.
”Sinun täytyy kuivata turkkisi, ettet vilustu”, vaihdoin puheenaihetta muistaessani ystäväni märän turkin. Lauhapentu naurahti ääneen.
”Nyt on viherlehti, en minä vilustu!” hän huomautti ja tönäisi minua hellästi.
”Ei sitä koskaan tiedä”, vastasin huvittuneesti ja puskin ystäväni märkää turkkia.
Seuraavan puolen kuun aikana Kuolonklaanissa tapahtui yllättävän paljon asioita. Punatähti oli ilmoittanut erakoista, jotka varastivat Kuolonklaanilta riistaa. Koska riistasta ei ollut suuri pula, päällikkö jätti asian toistaiseksi sikseen, mutta käski kissoja pitämään silmänsä ja korvansa auki. Kun erakot löydettäisiin, heidät pistettäisiin vastuuseen teoistaan. Niin myös kävi. Eräs yö partio löysi kaksi erakkoa saalistamassa reviiriltämme. Heidät tuotiin leiriin ja he saivat rangaistuksen.
”Erakot joutuvat saalistamaan Kuolonklaanille saalista puolen kuun ajan”, Punatähti oli ilmoittanut eilisessä klaanikokouksessa. Olimme silloin luulleet, että hän olisi nimittänyt Lauhapennun oppilaaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Olimme käyneet Minttuvarjon kanssa harjoituksissa monta kertaa. Osasin jo kulkea hyvin Kuolonklaanin reviirillä itseksenikin. En pitänyt saalistamisesta, mutta uudet taisteluliikkeet olivat mahtavia! Olin opettanut Lauhapennullekin joitakin oppimiani liikkeitä. En ollut yhtä hyvä opettaja kuin Minttuvarjo, mutta Lauhapentu osasi jo painautua matalaksi maahan ja vaania saalista.
Nyt olin menossa saalistuspartioon. En ollut partion ainoa oppilas, sillä Henkäysvarjon oppilas Pihkatassu oli lähtenyt mukaan. Emme olleet jutelleet pitkään aikaan, joten jättäydyin partion perälle oppilastoverini kanssa jutellakseni hänelle.
”Missä vaiheessa sinun soturikoulutuksesi on?” avasin keskustelun ja katsoin hymyillen Pihkatassua.
//Pihka?
// 456 sanaa
