Mahlatassu
Kirjoittaja: Elandra
Vilkaisin nopeasti Pimentovarjoa, mutta käänsin pääni taas pois. En minä halunnut olla vaikea oppilas, mutta minulla vain oli niin hirveä olo. Onnistuin juuri ja juuri seuraamaan soturia pienelle aukiolle. Hän käski minun näyttää miten vaanin. Olisin halunnut pudottautua matalaksi ja suoriutua mahdollisimman hyvin, mutta jalkani eivät totelleet. Yritin työntää surun pois ajattelemalla jotakin muuta, mutta se ei lähtenyt. Ajatukseni pyörivät vain Minttuvarjossa. Kun suljin silmäni, näin hänen elottoman ruumiinsa ja muistin hänen lämpimän olemuksensa. En voinut ymmärtää, miksi olin saanut uuden mestarin näin pian. Minttuvarjon kuolemasta oli kulunut kaksi päivää. Kuolonklaanissa oli käytäntönä se, että suruaikaa ei ollut. Surmakynsikin oli päässyt yli tyttärensä kuolemasta yhdessä yössä. Jo eilen naaras oli ollut tapansa mukaan järjestelemässä partioita leirin pääaukiolla. Minä olin vain maannut oppilaiden pesässä yksin suruni kanssa.
Nostin katseeni Pimentovarjoon. Hän katsoi minua odottavasti. Vedin syvään henkeä ja suljin silmäni. Minttuvarjon kasvot palasivat jälleen mieleeni.
”En minä pysty”, ääneni hajosi tuhansiin palasiin, kun lyyhistyin maahan uuden mestarini jalkojen eteen. Pimentovarjo ei sanonut mitään.
”Minä haluaisin olla hyvä oppilas.. Haluaisin ihan oikeasti, mutta minusta tuntuu että pääni räjähtää. Ihan joka hetki kun suljen silmäni, minä näen Minttuvarjon. Minusta tuntuu, että minä tapoin hänet, vaikka tiedän ettei se ole totta. En vain saa surua pois mielestäni, en vaikka kuinka yritän”, sanat tulvivat ulos suustani ja saivat minut itkemään. Painoin pääni käpäliini. Pimentovarjo pysyi hiljaa. Kohotin itkuisen katseeni nuoreen soturiin. Hän vaikutti rauhalliselta, mutten osannut lukea hänen ilmeitään.
”Yritä vielä kerran. Hengitä syvään ja anna lihastesi rentoutua. Se uusi oppilashan on sinun ystäväsi? Lauhatassuko hänen nimensä oli? Kuvittele hänet minun tilalleni”, naaras neuvoi tasaisella äänellä ja astui askeleen taaksepäin. Suljin silmäni ja yritin taas työntää ajatukset Minttuvarjosta sivuun. Mietin Lauhatassua ja sitä, kuinka pentuina leikimme yhdessä ja tutkimme leiriä. Muistelin keksimiämme leikkejä. Nousin hitaasti seisomaan ja avasin silmiäni. Vedin syvään henkeä muutaman kerran, kunnes lihakseni olivat rentoutuneet.
Painauduin matalaksi maata vasten ja yritin muistaa mihin minun tuli kiinnittää huomiota. Laskin häntäni alas, mutta kuulin kuinka se osui maassa lojuviin oksiin, joten nostin sitä hieman ylemmäksi. Sitten lähdin hiipimään eteenpäin askel askeleelta. Kun olin päässyt hitaasti eteenpäin pari ketunmittaa, käänsin kysyvän katseeni kohti Pimentovarjoa. Tumma soturi nyökkäsi, joten nousin istumaan.
”Hyvä. Haistele taas ilmaa ja kerro, mitä haistat”, naaras pyysi. Kääntelin päätäni haistellessani ilmaa. Jänis, hiiri, kissoja, ehkä kaksijalka? Osa hajuista oli selkeästi laimeampia, joten yritin keskittyä voimakkaimpiin tuoksuihin. Hiivin hieman eteenpäin löytääkseni enemmän hajujälkiä.
”Täällä on paljon erilaisia tuoksuja. Voimakkain taitaa olla.. Öh.. Se taitaa olla hiiri”, sanoin ja vilkaisin kysyvästi Pimentovarjoa, joka vastasi taas nyökäten.
”Mitä muuta haistat?” soturi kysyi.
”Jäniksen, paljon kuolonklaanilaisia ja.. Onko tuo kaksijalka?” pohdin ja käänsin taas kysyvän katseeni kohti tummaa kissaa, joka vastasi nyökäten.
”Yritänkö saada hiiren kiinni?” esitin toisenkin kysymyksen.
”Yritä”, soturi sanoi. Niinpä painauduin jälleen matalaksi ja lähdin hiipimään hajujäljen perässä. Olin vähällä hukata sen hetkeksi, mutta löysin sen heti uudelleen. Haju voimistui mitä kauemmaksi kuljin. Vilkaisin nopeasti taakseni ja huomasin, että Pimentovarjo oli vaihtanut paikkaansa. Hän kai arvioi jokaista liikettäni. Yritin olla kiinnittämättä siihen huomiota, joten jatkoin eteenpäin. Rapinan perusteella hiiri oli pähkinäpensaikon oksien alla. Hiivin eteenpäin vielä muutaman askeleen, kunnes pysähdyin. Pidin katseeni kiinni pensaassa. Rapina yltyi koko ajan, ja viimein harmaaturkkinen hiiri kipitti pois pensaikon suojasta. Painauduin vielä matalammaksi ja heiluttelin häntääni puolelta toiselle. Kun olin valmistautunut mielestäni tarpeeksi hyvin, syöksyin eteenpäin niin nopeasti kuin vain saatoin. Hiiri ehti juuri ja juuri huomata minut, kun olin jo sen luona ja iskin hampaani sen niskaan. Nopealla liikkeellä tartuin sen päästä kiinni ja väänsin niskat nurin, juuri kuten Minttuvarjo oli opettanut. Pakotin itseni ajattelemaan jotain muuta kuin kuollutta soturia. Käännyin uuden mestarini puoleen eloton hiiri suussani.
//Pimento? Ei jotenki suju kirjottaminen yhtään nyt xd
// 592 sanaa
