Mahlatassu
Kirjoittaja: Elandra
Lauhatassu johdatti minut sammaltukko suussaan kohti lampea. Yllättäen kolli viskasi sen minua kohti. En ollut varautunut siihen, joten vettä tihkuva pallo iskeytyi suoraan rintaani. Purskahdin nauruun ja ravistelin kastunutta turkkiani.
”Tuon sinä saat vielä maksaa!” huudahdin leikkisästi nauraen. Lauhatassu innostui leikistä entistä enemmän ja loikki kauemmaksi lammesta. Lammen lähellä ei ollut hyvä leikkiä. Iskin käpälälläni märkää sammaltukkoa niin kovasti kuin saatoin. Se nousi ilmaan ja syöksyi kohti Lauhatassua. Kolli väisti pallon nopeasti ja juoksi sen perään. Jatkoimme syöttelyä jonkin aikaa. Välillä pallo osui jompaa kumpaa, mutta onneksi ei kovin pahasti. Soturikoulutuksen ansiosta kehostani oli tullut kestävämpi, eivätkä iskut sattuneet niin pahasti mitä pentuna.
Leikki päättyi, kun sammalpallo lennähti Lauhatassun iskusta suoraan lammen keskelle sinne, minne vesiputous laskee. Loikimme sen perään odottaen, että pallo palaisi takaisin rantaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Olin saanut tasoitettua raskaan hengitykseni odottamisen aikana, ja niin oli Lauhatassukin. Vilkaisin kollia, joka vain hymyili leveästi.
”Jos osaisin uida, hakisin sen tuolta”, kolli sanoi ja irvisti. Tönäisin häntä hellästi ja hymyilin.
”Eikö Tuhkajuova voisi opettaa?” kysyin virnistäen. Lauhatassu kohautti lapojaan.
”Jos kehityn nopeasti, hän saattaa opettaa minut uimaan. Ei kuitenkaan vielä, koska hänen mukaansa minulla on vielä liian paljon opittavaa”, Lauhatassu sanoi. Hänen äänensä ei ollut lainkaan alakuloinen, vaan iloinen niin kuin aina.
”Millainen mestari Tuhkajuova on?” kysyin ja lähdin kävelemään kohti oppilaiden pesää. Leikit taisivat olla nyt tältä päivää leikitty. Lauhatassu oli kai samaa mieltä, sillä hän ei ehdottanut uuden sammaltukon hakemista.
”Hän on aika tiukka ja tarkka, mutta opettaa paljon. Harjoittelen välillä myös vapaa-ajallani, jotta oppisin tarpeeksi nopeasti. Haluan osata uida”, ystäväni selitti innoissaan. Uiminen ei oikein innostanut minua, mutta olin iloinen siitä, että Lauhatassu oli siitä innoissaan. Oli mukavaa, kun sammalpalloa pelatessa vettä roiskui turkille, mutta kokonaan veteen meneminen ei ollut kivaa. Turkista tulisi painava ja sen siistimiseen menisi hurjasti aikaa.
”Millainen Pimentovarjo on?” oranssin ja valkean sekoitteinen kolli kysyi ja kohtasi vihreän katseensa. Tajusin, miten ikävä minulla oli ollut tätä kaikkea. Lauhatassun seura sai minut muistamaan, ettei elämä ollut pelkkää soturikoulutusta, nukkumista ja syömistä.
”Aluksi minusta tuntui, että hän ei osannut opettaa ollenkaan. Sitten aloimme kuitenkin tulemaan toimeen, ja olen oppinut paljon häneltä. Toki koulutus on fyysisesti rankempaa kuin Minttuvarjon kanssa, mutta kyllä minä pärjään”, sanoin hymyillen varovasti. Lauhatassu kuunteli tarkasti ja nyökkäsi.
”Voisimmekohan me joskus harjoitella yhdessä?” kolli pohti mietteliäänä. Miksi en ollut itse miettinyt tuota aiemmin? Ideahan oli mahtava! Voisimme viettää enemmän aikaa keskenämme, jos pääsisimme joskus harjoittelemaan kahdestaan.
”Ehkä voisimme kysyä sitä?” ehdotin varovasti. Lauhatassu nyökkäsi innoissaan.
//Lauha?
// 405 sanaa
