Mäntyviiksi
Kirjoittaja: Sirius
Tassuttelin aukiolla. Hehkuaskel oli päästänyt minut ja muut potilaat pesästään, sillä yrtti oli vaikuttanut äkkiä. Hetkessä olo tuntui siltä, että olisi voinut kiivetä koko reviirin korkeimpaan puuhun. Menin pentutarhaan. Lumikkoviiksi heilautti häntäänsä iloisena. ”Mukavaa, että olemme taas terveitä!” hän kehräsi. ”Niin.” nyökkäsin iloisena. Lumikkoviiksi kietoi Taivaspennun lähelleen. Taivaspentu oli ollut ainoa pentu, joka oli selvinnyt ilman tautia. Ihmettelin kovasti, että miten ihmeessä tauti tarttui vain joihinkin kissoihin. Se ei vaikuttanut tarttuvan kaikkiin, sillä olisin olettanut Taivaspennunkin sairastuvan jos hänen emonsa ja pentuetoverinsa olivat. Kuitenkin, ihmeitä tapahtui. Oliko sillä nyt enää väliä? Tauti oli saatu pois ja nyt oli rauhallista. Ainakin toistaiseksi. Lumikkoviiksen pennut kiipeilivät päälläni. Hätistin heidät kehräten pois. Olin onnellinen. Ikikuningattarena olo ei aina ollut hauskaa, mutta rakastin jokaista pentua koko sydämestäni. Muistin jopa klaanin vanhimmat soturit pentuna. He olivat silloin todella söpöjä, ihan kuin klaanin tämänhetkisetkin pennut. Kuitenkaan kovin moni kissa, ei ollut halukas kuulemaan kovin paljoa pentuajoiltaan. No, mitäs se minua liikutti? ”Onko kivaa?” kysyin pennuilta. ”Joo!” yksi heistä vinkaisi. Oli hurjan kivaa olla ikikuningatar. ”Mäntyviiksi, voisitko mennä hakemaan ruokaa?” Lumikkoviiksi kysyi. Nyökkäsin ilahtuneena ja menin tuoresaaliskasalle. Valitsin sieltä parhaat palat. Yleensä tuoresaaliskasassa olisi paljon riistaa, mutta tämä kirottu lehtisade pilasi kaiken. ”Toivottavasti ei käy niin kuin viime vuonna.” ajattelin. ”Riista loppuu, kissoja kuolee. No, sitten menen saalistamaan! Ei kai se voi olla niin vaikeaa?” Otin kanin, joka oli niin lihava että siitä riitti varmasti koko pentutarhalle. Raahasin kanin sisään. Pennut tulivat häntä pystyssä katsomaan. ”Miten iso!” joku huusi. ”No, parempi liian iso kuin liian pieni.” vastasin hymyillen. Lumikkoviiksi räpäytti silmiään kiitollisena. Loin häneen ystävällisen katseen. Tykkäsin auttaa kuningattaria. Kuinkahan montaa olin auttanut? Aloin laskea sitä. Lähdin pesemään itseäni. Olin vaihtanut eilen kaikkien sammalet, ja en ollut ehtinyt peseytyä. Turkissani oli kymmeniä sammalhippuja ja hiekkaa. ”Sinustahan voisi tehdä hiekkakissan.” naurahdin itsekseni. Tassuttelin ulos leiristä. Mietin, missä peseytyisin. En todellakaan voisi mennä Eloklaanin reviirille! Enkä halunnut mennä edes Hehkulampeen, sillä vesi oli jäätävän kylmää. Yhtäkkiä huomasin oikein lihavan oravan. Se ryntäsi toiseen suuntaan. En ehtinyt miettiä oikein mitään, vaan rynnistin heti perään. Se olisi niin hyvä saalis klaanille! Orava mutkitteli puiden välissä. Toivoin, että se ei keksisi kiivetä puuhun. Siellä en pysyisi perässä. Kuitenkin oravan pörröhäntä oli edessäni tiukkana. Kiihdytin vauhtia. Yhtäkkiä jarrutin. Olin huomaamatta harhautunut Eloklaanin reviirille. ”Voi ei!” ajattelin. Yritin nousta ylös. Nousin ylös vaivalloisesti ja aloin lähteä. ”Älä lähde minnekään!” kuului takaani huuto. Säikähdin. En ollut ikinä ollut niin pahassa pulassa! Huomasin edessäni jonkun nuoren eloklaanilaisen. Tunnistin hänet Sypressikuiskeeksi. Hänen takaansa tuli lisää kissoja. Omenahuuma.. jonkun nuoren kollin kanssa. ”Anteeksi hirveästi.” pyysin. ”Sinulla täytyy olla hyvä selitys, miksi tungeuduit reviirillemme.” Omenahuuma sanoi tiukasti. ”Olin saalistamassa riistaa, ja sitten harhauduin rajan yli.” selitin pahoittelevasti. ”Kyllä me tiedämme, mitä sinä olet tehnyt.” nuori kolli, jota en tuntenut sanoi hiljaa. Vilkaisin häneen kummastuneena. Jotenkin kolli vaikutti kumman ystävälliseltä. Omenahuuma sihahti kollin hiljaiseksi. ”Sumutassu.” kuulin hänen nimensä. ”Anteeksi hyvin paljon.” sanoin. Omenahuuma katseli minua hetken. ”Punatähdelle on ainakin ilmoitettava asiasta.” hän sanoi hetken päästä. Tiesin, että Punatähti suuttuisi ihan kunnolla. Toivoin niin, että hän muistaisi minun olleen hänen oppilaansa. Hän olisi varmasti minuun pettynyt. Omenahuuma ja Sypressikuiske lähtivät viemään minua leiriin. Matkalla törmäsimme Kuolonklaanin partioon. ”Mitä teette reviirillämme?” sähähti Jääviilto, joka oli partion johdossa. ”Anteeksi paljon.” Sypressikuiske aloitti. ”Me löysimme tämän teidän klaanilaisenne reviiriltämme.” ”Niin, kuulemma hän harhautui reviirin yli saalistaessaan.” Omenahuuma selitti. Jääviillon silmiin välähti ilkeä pilke. ”Me otammekin hänet tästä mukaan.” Jääviilto naukaisi. Eloklaanin kissat nyökkäsivät. ”Pidättekin huolen, että hän ei enää karkaa.” sihahti Sumutassu ohimennessään. Kuljin muiden kissojen perässä. ”Mitä sinä typerys oikein kuvittelit?” Jääviilto sähähti minulle. ”Minä saalistan klaanilleni.” sanoin, vaikka minusta tuntui hyvin pahalta. Olin rikkonut soturilakia! Olin ansainnut karkotuksen. Kävelimme leiriin. Jääviilto kävi ilmoittmassa Punatähdelle. Hetken päästä Punatähti ilmestyi pesästään. ”Mäntyviiksi! Heti tänne!” Punatähti ärähti. Tiesin, mistä oli kyse. Menin vaitonaisena Punatähden pesään. ”Kuulin Jääviillolta, että olit kuulemma ylittänyt Eloklaanin rajan.” Punatähti aloitti lujasti. ”Se on totta.” nyökkäsin nolona. ”Mitä oikein kuvittelit! Minun pitäisi antaa sinulle rangaistus!” Punatähti sihisi. ”H-halusin saada saalista klaanilleni.” yritin sanoa. ”Sitä varten ei tarvitse todellakaan ylittää rajaa! Olet rikkonut soturilakia, Mäntyviiksi. Sinun pitäisi mennä pyytämään Mesitähdeltä anteeksi! Olen hyvin pettynyt sinuun!” Punatähti ärähti. Peräännyin pesän nurkkaan. Tottahan se oli: olin lainrikkoja. ”Minut pitäisi karkottaa.” sanoin hiljaa. ”En karkota sinua.” Punatähti sanoi. ”Sinä, kuitenkin, joudut vaihtamaan kaikkien kissojen sammalet, koko kuun ajan.” Olin tyrmistynyt. Olin niin iloinen, ettei minua ollut karkotettu, mutta sammalienvaihtohommiin? En ollut enää oppilas! ”No niin.” Punatähti totesi. ”Toivottavasti olet saanut opiksesi. Ja varokin, jos tämä toistuu.” ”Kyllä, Punatähti. Anteeksi paljon. Lupaan olla ensi kerralla varovaisempi ja kunnioittaa Kuolonklaania koko elämäni.” lupasin. Punatähti heilautti häntäänsä merkiksi poistua. Lähdin pois pesästä. ”Anteeksi.” kuiskasin. Kävelin aukiota pitkin. Mietin, mitä olin mennyt tekemään. Olin rikkonut koko soturilain! Olin varmasti ainoa kissa Kuolonklaanissa, joka niin oli tehnyt. Olin niin vihainen itselleni, että sivalsin itseäni kuonoon. Kuononi sävähti. Kipu voimistui. Verta tihkui maahan. Harpoin pentutarhaan. Selvästikään Lumikkoviiksi ei ollut kuullut uutista. Hän tervehti minua iloisesti, ja kysyi oliko riistaa löytynyt. Vedin henkeä. Minun pitäisi kertoa hänelle totuus. Lumikkoviiksi katsoi minuun kauhistuneena. ”Onko sinulla verta?” hän huudahti. ”Pikku naarmu vain.” sanoin ja pakotin kasvoilleni väkinäisesti hymyn. ”Ei se siltä näytä. Mene Hehkuaskelen luo.” Lumikkoviiksi sanoi. Nyökkäsin vastahakoisesti mutta kävelin parantajan pesään. Matkalla kuulin, kuinka muut kissat kuiskivat ja loivat minuun vihaisia katseita. Yritin piiloutua heidän ulottuviltaan. Pujahdin parantajan pesään. Hehkuaskel hääräili yrttiensä parissa. ”Hei, Hehkuaskel.” naukaisin apeana. Hehkuaskel käänsi katseensa. Hän ei näyttänyt vihaiselta, muttei iloiseltakaan. Arvelin, että hän oli kuullut uutiset. ”Mäntyviiksi.” hänen naukunsa oli miltei sähähdys. ”H-hei vain.” sanoin varovaisesti. ”O-oletko kuullut juorut?” ”No, totta kai minä olen! Ja olen hyvin pettynyt, mutta mitäs se minua liikuttaa? Olen vain mitätön parantaja.” Hehkuaskel naukaisi. Minua alkoi heti hävettää. ”Etkä ole. Klaani tarvitsee sinua. Emme olisi tässä ilman sinua.” selitin häpeissäni. Hehkuaskel sivuutti huomautukseni ja kumartui katsomaan kuonoani. ”Oih, pahalta näyttää, Mäntyviiksi.” Hehkuaskel totesi. ”Mikä sinulle tämän teki? Näyttää kissan tekemältä.” ”No..tein sen itse.” vastasin. ”Mäntyviiksi. Älä nyt viitsi.” Hehkuaskel sanoi. Olin unohtanut kuonon haavan kokonaan. Harmikseni se ei ollut unohtanut minua. ”Äh, turha juttu.” naukaisin vähättelevästi. ”No eikä ole! En halua että sinulle käy samoin kuin Varjokarvalle! Vaikka oletkin ehkä lainrikkoja, ei sinua silti saa kohdella näin!” Hehkuaskel ärähti. En ollut koskaan nähnyt Hehkuaskelta niin vihaisena. Yleensä naaras kätki kiukkunsa. Hehkuaskel oli kumartunut kuononi ääreen ja alkanut hoitaa sitä. ”Ohimennen kysyen, mitä sait rangaistukseksi?” Hehkuaskel kysyi. Hänen naamallaan näkyi jokin virneentapainen mutta hän kätki sen nopeasti. Ihmettelin, miksi parantaja kyseli minulta tuollaista. Vastasin kuitenkin kysymykseen. ”No, jos haluat tietää niin joudun siivoamaan koko klaanin sammalet kuun ajan.” totesin väsyneenä. ”Ohhoh.” Hehkuaskel henkäisi sivellen kehäkukkasalvaa kuonooni. ”Aika kova. Miten edes jaksat tuon? Punatähti liioittelee.” Hehkuaskel väitti. Ihmettelin kovasti miksi Hehkuaskel sanoi niin. Mielestäni minut olisi pitänyt heittää ulos klaanista neljänneskuuksi! ”Valmista.” Hehkuaskel naukaisi. Nyökkäsin kiitollisena ja kiitin Hehkuaskelta avusta. Hän ei vastannut, mutta kävellessäni pois näin hänen kasvoillaan ärtyneen ilmeen. Löntystin pää painuksissa kohti pentutarhaa. Lumikkoviiksi ilmestyi pentutarhan suulle. ”Onko se totta?” hän kysyi lujasti. Huokaisin pelokkaana. Tiesin koko ajan, että minun ei olisi pitänyt tehdä tätä.
