Mäntyviiksi
Kirjoittaja: Sirius
Nyt riittää, Myrkkytassu! Lopeta Susipennun kiusaaminen! Olet paljon isompi, kyllä sinun täytyisi se ymmärtää.” sanoin lujasti ja loin oppilaaseen ankaran katseen. Myrkkytassu tuhahti mutta lähti pois. ”Ei kai sinuun sattunut, Susipentu?” kysyin.
”Vähän.” Susipentu niiskaisi. Lohdutin häntä. Minua harmitti, että Myrkkytassu oli tehnyt sellaista. Kollin pitäisi jo ymmärtää, ettei se ollut sopivaa käytöstä! Toivoin ettei Susipentua jäisi harmittamaan. Vein pennun takaisin pentutarhaan. Siellä minua vastaan tuli Räntäpentu. Tämän silmät loistivat innokkaasti. Nyt pentuja oli syntynyt hirveästi. Neilikkapentu kiipeili Latvaruusun päällä. Tämä oli ollut ainoa pentu, joka oli selvinnyt pentueesta hengissä. Pisarapentu oli kuollut jo muutama päivä sitten.
”Latvaruusu, olen pahoillani.” kuiskasin tälle surullisesti.
”En kaipaa sinun pahoittelujasi.” hän töksäytti. Näin kuitenkin, kuinka hän leikitti surullisena Neilikkapentua. ”Kettupentu, Matopentu, tänne sieltä!” huudahdin heille. He kävelivät luokseni. Vilkaisin kaikkia pentuja rakastavasti. Heillä ei ollut emoa, joten huolehdin heistä. Aamupentukin tuli luokseni. ”Teitäpä on paljon! Mennäänkö käymään ulkona?” kysyin. ”Joo!” iloiset vingahdukset kaikuivat. Pyörittelin silmiäni Sulkavirralle.
”Näissä on hommaa.” totesin. Kun saavuin ulos, kaikki pennut olivat ulkona. ”Matopentu, Kettupentu, Susipentu, Räntäpentu, Aamupentu ja Savupentu?” kysyin ja yritin muistella nimiä. Sulkavirran ja Latvaruusun pienokaiset olivat pentutarhassa. ”Ollaan sammalpalloa!” hihkaisi Savupentu. Kettupentu ja Räntäpentu juoksivat ympärilläni.
”Hyvä on sitten.” kehräsin. ’Vai onkohan sittenkään?’ lisäsin mielessäni. Hetken päästä Susipentu ja Aamupentu toivat pallon. Heitin sen suoraan Matopennulle, joka seisoi kauempana. Kolli otti sen haluttomasti ja heitti ylös. Katsoin kuinka ainakin neljä pentua juoksivat hurjaa vauhtia pallon perässä. ’Hurjaa vauhtia! He saisivat kyllä olla rauhallisempia, mutta eikö leikki ole pentujen työtä?’ ajattelin huvittuneena. Kuulin riemunkiljahduksia. Sitten näin Räntäpennun viipottavan pallo suussaan. ”Hei! Pysähdy!” Kettupentu kiljahti ja heittäytyi mukaan. ”Tappelu seis, pennut! Jokainen saa vuorollaan heittää, ymmärrättekö?” kysyin heiltä.
”Joo, voinko saada sen?” Savupentu kysyi. Huokaisin. Tästä tulisi pitkä päivä. Kun tappelua oli jatkunut vielä hetken, päätin että tekisimme jotain muuta. ”Pennut, sopisiko piilonen? Voin laskea.” ehdotin. He pysähtyivät.
”Joo! Minä löydän parhaan piilon.”
”Eipäs kun minä!”
”Minäpäs!” pennut kipittivät ympäriinsä. Huokaisin ja suljin silmäni. Odotin hetken aikaa. Sitten käännähdin. En nähnyt mitään, mutta kuulin tukahtuneen vinkaisun. Se tuli jostain parantajan pesältä päin. Astelin ympäriinsä vilkuillen aukiota.
’Toivottavasti kukaan ei ole saanut päähänsä mennä leirin ulkopuolelle!’ ajattelin. Yhtäkkiä näin harmaan turkin vilahduksen. Se näkyi klaaninvanhimpien pesän takana. Silmäilin sitä kiinnostuneesti. ’Savupentu!’ ajattelin. Hiivin hitaasti pesän taakse. ”Savupentu, sinut on löydetty!” sanoin. Naaras naurahti ja hyppeli takaisin aukiolle. Kuulin taas naurua. ’Ihan kuin Räntäpennun ja Aamupennun?’ ajattelin. Kävelin pentutarhan taakse. ”Aamupentu, Räntäpentu, teidät on löydetty.” sanoin.
”Höh! Olisin halunnut voittaa.” Räntäpentu harmistui. ”Ehkä sitten ensi kerralla.” lohdutin. ’Vielä Matopentu, Kettupentu, ja Susipentu.’ totesin. Huomasin pentutarhassa vilahduksen. Astelin sinne sisään. ”Hmm….onko täällä nähnyt paria pientä pentua?” kysyin samalla vilkuillen sivuun.
”Ei muuta kuin nämä.” Sulkavirta vastasi. Nyökkäsin ja jatkoin etsintöjä. Yhtäkkiä kuulin naurua sammalien alta. Otin yhden vuoteista pois. ”Kappas, Kettupentu ja Susipentu.” sanoin muka yllättyneenä. ”Se oli kivaa! Kai me voitettiin?” Kettupentu kysyi. ”Matopentu voitti.” sanoin. Kettupentu tuhahti ja lähti. Susipentu meni perässä. ’Missäköhän Matopentu on?’ ajattelin. Kun astuin ulos, Matopentu istui aukiolla. ”Siinähän sinä! Voitit pelin.” kehräsin.
”Pennut?”
