Mäyräkynsi
Kirjoittaja: Saaga
Toivo pennuista oli muuttunut todeksi. Kihisin innosta – Orvokkisydän synnytti pairhaillaan pentujamme. Ainoa toiveeni oli, että pennut olisivat turvassa ja selviäisivät. Huoleni hänestä ja pennuista kalvoi sydäntäni mutta ilo, onni ja toivo velloi vatsassani. Vatsani oli täynnä perhosia. Miltäköhän pennut näyttäisivät? Kumpaa sukupuolta he olisivat? Kuinka monta niitä olisi? Pääni oli täynnä kaikenlaisia kysymyksiä. “Mäyräkynsi voit tulla sisään!” Hehkuaskel huudahti. Toivoin, että saisin nimetä yhden pennun – kollin jos saisin päättää. Sydämeni hypähti. Astuin maidon tuoksuiseen ja pienten miukaisujen täyteiseen pentutarhaan. Sydämeni läpätti niin kovaa, että luulin sen hyppäävän pian ulos rinnastani. “Orvokkisydän,” kuiskasin hiljaa. “Sinulla on kaksi poikaa,” Orvokkisydämen ääni oli uupunut mutta täynnä rakkautta ja jännitystä. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani kun kyyristyin Orvokkisydämen vierelle. Yksi kyynel tipahti pienen mustaturkkisen kollin selkään. Pyyhkäisin sen pois hellästi. Kolli vingahti heikosti ja ryhtyi taas imemään maitoa emostaan. Olen heidän isänsä! En pystynyt sisäistämään asiaa vielä mutta tiesin pystyväni siihen hiljalleen ajan kanssa. Orvokkisydämen silmät olivat lasittuneet uupumuksesta. Katselin pieniä pentuja hetken ja nostin sitten pääni. “Voisiko tämän nimi olla Pyörrepentu sen turkin pyörteiden mukaan,” Lumikkoviiksi sanoi yllätyksekseni. Katselin pentua – sen turkissa todella oli pyörteitä. “Se sopii sille,” Orvokkisydän naukaisi hiljaa. “Toive,” kuiskasin yhtäkkiä omakseni yllätyksekseni. Lumikkoviiksi katsoi minua hölmistyneenä. “Toivepentu,” sanoin katsoen Orvokkisydäntä silmiin. Hän nyökkäsi hymyillen. “Tervetuloa Kuolonklaaniin Pyörrepentu ja Toivepentu,” sanoin ja kosketin ensin Pyörrepentua esikoistani ja sitten Toivepentua nimeämääni pikku kollia.
