Mäyräkynsi
Kirjoittaja: Saaga
Murahdin kiukkuisesti. Oppilaat olivat kiskoneet kaikki soturit ulos pesästä katsomaan “kettuja”. Pörhistin karvani, kun huomasin etteivät oppilaat olleet puhuneet pelkkiä valheita. Leirissä todella oli kettu. Huomasin Lumikkoviiksen raapivan kettua kyljistä ja kun otus huomasi naaraan se yritti tappaa Lumikkoviikseä monta kertaa kuolettavalla puraisullaan. Loikkasin ja tönäisin Lumikkoviiksen pois ärhäkästi murahtaen. Huomasin Toivepennun kurkkivan pentutarhasta ulos. Karvani pörhistyivät ja jähmetyin hetkeksi. Hetki kostautui minulle kun sain pari kovaa iskua kehooni mutten tuntenut kipua. Kauhu tulvi kaikkialle. Pinkaisin pentutarhalle ja nostin Toivepennun niskanahasta mukaani. Pentu vinkui ja potki minua. “Halusin vain katsella taistelua!” Toivepentu vinkui. Tiputin pennun makuusijalle, jossa kumppanini Orvokkisydänkin nukkui. Hän nosti päätään, kun Toivepentu inisi vihaisena. “Olisit voinut vaikka kuolla!” raivosin, “Älä enää ikinä tee noin!” Ryntäsin ulos pentutarhasta juuri parahiksi näkemään, kun Lumikkoviiksi sai iskun ja lensi päin kiviseinämää. Hän kolautti päänsä siihen kovaäänisesti huutaen ja paiskautui sitten maahan velttona. Hän ei saa kuolla! Ryntäsin naaraan rentona retkottavan ruumiin luokse. Katsahdin aukiolle. Kettu oli nyt tapettu mutta nyt se olikin vienyt mukanaan yhden soturin hengen. “Lumikkoviiksi!!” rää’yin taivasta kohti epätoivoisena. Kosketin nenälläni naaraan päälakea. Kyyneleiden täyteisillä silmilläkin erotin, että Lumikkoviiksen kylki kohoili. Se kohoili epäsäännöllisesti ja erittäin vaivalloisesti mutta hän hengitti eikä ollutkaan kuollut. Veri lammikko jossa naaras makasi ei enteillyt hyvää ja sen takia kutsuin Hehkuaskelen paikalle niin nopeasti kuin kykenin. “Hän selviää kyllä,” Hehkuaskel oli sanonut. Kuljin ympyrää Parantajan pesän edustalla karvat pystyssä. Olin liian hermostunut lepäämään juuri nyt. “Hän on hereillä,” Hehkuaskel kuiskasi. Kävelin hänen perässään sisään pesään. Lumikkoviiksi retkotti repo rankana makuusijallaan. “Miltä tuntuu?” kysyin hiljaa. “Kaikkialle koskee,” Lumikkoviiksi mutisi ja vaipui taas tiedottomuuteen. “Menen nukkumaan. Tiedän, että hän on hyvissä käpälissä nyt,” sanoin ja poistuin pesästä. Kävelin takaisin soturien pesälle ja suoraan pehkuihin.
