Mäyräkynsi
Kirjoittaja: Saaga
Istuskelimme Orvokkisydämen kanssa sotureidenpesän edustalla juttelemassa, kun Orvokkisydän yhtäkkiä kysyi: ”Haluatko joskus pentuja?” Hätkähdin hieman ja huomasin Orvokkisydämen huomanneen sen peitin tunteeni äkkiä ja vastasin: ”Minusta on ehkä liian aikaista sille mutta jossain vaiheessa.” Vastasin ja kaduin sanojani heti, kun huomasin Orvokkisydämen pettyneen ilmeen. ”Mutta jos sinä haluat se on minulle ihan okei,” sanoin vielä ja pehmitin tilanteen. Naaras hymyili heti. Hän oli niin luottavainen, mutta kai se oli hyväkin juttu. ”Kiitos,” hän sanoi hiljaisella äänellä. ”Teen mitä vain puolestasi,” sanoin täynnä lempeyttä ja rakkautta. Ei sittenkään olisi liian aikaista pennuille, mietin. Rakastan häntä niin paljon, totesin itsekseni ja kaavin käpälälläni lunta pois maan edestä. ”Katso,” sanoin ja näytin kohtaa käpälälläni. ”Viherlehti tekee tuloaan,” sanoin hiljaa – melkein kuiskaten. ”Niin tekee,” Lumikkoviiksi totesi ja istahti vierellemme käpälät sammal hippuja täynnä. ”Hei, Lumikkoviiksi,” kiirehdin sanomaan ja hymyilin ystävälleni. Hän hymyili takaisin. Lumikkoviiksestä oli kasvanut hieno soturi ja olin onnellinen saatuani kasvaa ja oppia hänen rinnallaan. ”Hei vain,” vaalean harmaa naaras vastasi iloisesti. ”Sain siirrettyä makuualuseni sotureidenpesään. Valitsin vuoteen teidän vuoteidenne vierestä,” hän kertoi niinkuin niin arkisista asioista yleensä. ”Oletko kunnossa, Orvokkisydän? Olet niin kauhean hiljainen,” Lumikkoviiksi jatkoi: ”Onko kaikki hyvin?” Turkkini alla kuumotti hiukan. Lumikkoviiksi oli keskeyttänyt meidän hetkemme eikä ollut huomannut katsoin nolostuneena käpäliini.
// Orvokki?
