Mesi
Olin pahoillani siitä, miten huolissaan Hiilihammas joutui pennunpennustaan olemaan. Selvästi Pörriäistassu totta tosiaan osasi aiheuttaa huolta yhdelle jos toiselle lähimmäiselleen. En voinut kieltää, etteikö tabbykuvioisen ystäväni huoli olisi ollut aiheellinen. Pörriäistassu oli selvästi suunnannut Eloklaanin rajojen ulkopuolelle sellaiselle alueelle, josta hän tai harva eloklaanilainen tiesi mitään. Laskin lohduttavasti häntäni Hiilihampaan olalle.
”Me löydämme hänet kyllä. Tähtiklaani varjelee häntä”, vakuutin ja nyökäytin lohduttavasti päätäni. Hiilihampaan kasvoilla välähti kiitollinen hymyntapainen, mutta huoli pyyhki sen nopeasti tiehensä.
”Meidän on jatkettava matkaa ennen kuin hän ehtii yhtään kauemmaksi”, Hiilihammas huokaisi, ”löysitkö hajujälkeä?”
Olin juuri jatkanut keskittyneenä maan tutkiskelua, kun Hiilihammas alkoi käydä levottomammaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen kuuhun, kun kyseessä oli tositilanne. Sitten päällikkyydestä luopumisen, olin kyllä partioinut muiden kanssa, mutta elämä oli ollut rauhallista, eikä minulla ollut juurikaan murehdittavaa tai miettimistä. Nyt olimme Hiilihampaan kanssa vastuussa siitä, että saisimme vietyä Pörriäistassun ehjänä takaisin kotiin.
”Hän on vaihtanut suuntaa”, ilmoitin, kun lopulta sain kiinni hajujäljen oikeasta suunnasta. Hiilihammas kiri vierelleni aluskasvillisuuden seassa.
”Eihän hän ole kohdannut petoeläintä?” Hiilihammas kysyi ja alkoi itsekin haistella ilmaa. Huojennus suorastaan paistoi kollin kasvoilta, kun hän huomasi, ettei ilmassa leijaillut petoeläinten hajuja.
”Ehkä hän on vain mutkitellut, jotta emme löytäisi häntä niin helposti. Onko Pörriäistassu tehnyt aiemmin mitään tällaista vai onko tämä hänelle aivan uutta?” kysyin samalla, kun keskityin seuraamaan nuorukaisen hajujälkeä. Onneksemme se voimistui koko ajan, joten saisimme karkulaisen takuulla kiinni ennen kuin hän pääsisi liian kauas.
//Hiili?
