Mesi
Raotin hitaasti silmiäni. Auringon ensisäteet siivilöityivät karhunvatukkapensaikon oksien läpi sisään klaaninvanhimpien pesään. Ne nähdessäni väsymys oli tiessään. Avasin silmäni ja katselin ympärilleni. Kolme muuta klaaninvanhinta nukkui yhä sikeää unta omilla vuoteillaan. Seuraa en siis heistä juuri nyt saisi, sillä en tahtonut herättää klaanitovereitani. Nokilintu, Viherkatse ja Salviakatse olivat hyvät unensa ansainneet. Siispä nousin hiljaa ylös ja suuntasin venytellen kohti pesän uloskäyntiä. Leirin pääaukiolla ilma oli lämmin, vaikka aurinko olikin vasta noussut. Tästä tulisi kuuma päivä. Taivaalla ei ollut lainkaan pilviä, se oli kirkkaansininen. Vesisateita ei ollut näkynyt hetkeen, viherlehti oli tavallista kuivempi. Olimme onnekkaita, sillä usein näin kuivana viherlehtenä metsäpaloja syttyi aika ajoin.
”Huomenta, Mesi”, Kimalaistoive tervehti minua ystävällisesti hymyillen. Klaanin ainoa pentu, Sirupentu tutkiskeli jotain maassa kuningattaren lähettyvillä. Hymyilin kohteliaasti ruskealle naaraalle ja tervehdin häntä:
”Hyvää huomenta.”
Katseeni kääntyi Litteäkiven suuntaan, jossa Käärmekulta järjesteli parhaillaan tulevan päivän partioita. Koin olevani täynnä energiaa hyvien yöunien jäljiltä, joten kiiruhdin varapäällikön luokse. Hän katsahti minuun päin.
”Tahdotko taas mukaan partioon?” Käärmekulta kysyi. Kasvoilleni levisi iloinen hymy.
”Mikäli tällainen vanhus mahtuu mukaan, niin mielelläni”, vastasin ystävällisesti. Käärmekulta mietti hetken, kunnes nyökkäsi.
”Auringonlaskun metsästyspartiossa olisi tilaa vielä yhdelle. Rastaskukka johtaa sitä ja mukaan lähtevät Mehiläislento, Hilehuurre, Aurinkoroihu ja Haukkakynsi. Voit lähteä heidän matkaansa”, Käärmekulta ilmoitti nyökäten. Väläytin leveän hymyn vaaleanruskealle naaraalle.
”Kiitos, Käärmekulta”, nau’uin ja liukenin paikalta, jotta naaras sai jatkaa töitään. Joutuisin kehittelemään päivälle hommaa, ennen kuin partion aika saapuisi. Siispä silmäilin mietteliäänä leiriä, yrittäen keksiä toisista eloklaanilaisista itselleni seuraa. Katseeni pysähtyi tummanharmaaseen kollikissaan, joka istui yksinään sotureiden pesän edustalla ja silmäili aurinkoista taivasta. Emme olleet liiemmin keskustelleet koskaan Rauhalaulun kanssa, mutta en siitä huolimatta kaihtanut hänen seuraansa, päinvastoin. Nautin siitä, kun sain viettää aikaa kenen tahansa eloklaanilaisen kanssa. Lähestyessäni Rauhalaulua, hänen katseensa siirtyi taivaalta minuun.
”Ai, hei Mesi”, kolli naukaisi vieno hymynkare kasvoillaan. Hymyilin hänelle takaisin.
”Hei, Rauhalaulu”, tervehdin kollia. Istahdin hänen vierelleen.
”Miten sinun isäsi voi? Entä sinä itse?” kysyin rauhallisella äänellä, katsoen soturia myötätuntoisesti. Haavemuisto oli voinut huonosti siitä saakka, kun sota Eloklaani oli elänyt poikkeusoloissa Kuolonklaanin vallan alla. Olin varma, että tummanharmaa kolli oli äärettömän huolissaan isästään. Rauhalaulun suusta pääsi pieni huokaisu ja hän pudisteli päätään.
”Samaa kuin ennenkin. Minulla itselläni ei ole mitään hätää, nautin elämästäni Eloklaanissa”, hän ilmoitti vaimealla äänellä, kääntäen katseensa kohti parantajan pesää.
”Voi, olen pahoillani. Hienoa kuitenkin, että sinä viihdyt täällä”, naukaisin pienesti hymyillen. Rauhalaulu nyökytteli päätään.
”Entä sinä, mitä sinä suunnittelet?” Rauhalaulu kysyi ja katsahti minuun. NYt väläytin tälle leveän hymyn.
”Käärmekulta laittoi minut auringonlaskun partioon, joten kulutan tässä nyt aikaani odotellessani sitä”, ilmoitin pienesti virnistäen. Rauhalaulunkin kasvoille piirtyi hymy.
”Vieläkö sinä jaksat partioida?” hän naurahti huvittuneesti.
”Tietysti, eihän minun kunnossani mitään vikaa ole. Saan levätä päivät pitkät, joten yksi partio sinne tänne virkistää mieltä mukavasti”, selitin iloisesti.
