Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
//PANTTIVANKI
Liljatuuli oli viety aivan noin vain. Kuolonklaanilaiset olivat tulleet ja pakottaneet sisareni mukaansa. Salaa toivoin, että hänet olisi vapautettu koska Eloklaani tarvitsi parantajaa, mutta tiesin, ettei se voinut olla totta. Siitä oli jo ainakin useampi päivä, kun Liljatuuli oli viety. Kukaan ei ollut kertonut meille, mitä sisarelleni oli tehty. Kuolonklaanilaiset taisivat nauttia siitä, kun he pitivät meitä pimennossa ja salasivat meiltä mitä ulkopuolisessa maailmassa tapahtui. Minä olin äärettömän huolestunut. Pelkäsin, että olin nähnyt Liljatuulen viimeistä kertaa elossa.
Huomasin, että Liljatuulen lähtö oli vaikuttanut myös Leimusilmään. Yritin olla kollin tukena, vaikka se olikin vaikeaa. En tiennyt arvostiko Leimusilmä minun läsnäoloani tai sanojani, mutta en halunnut olla hiljaa. En halunnut, että vajoaisimme epätoivoon ja surkeuteen. Meidän oli uskottava, että vielä jonain päivänä pääsisimme pois täältä. Jonain päivänä kuolonklaanilaiset ymmärtäisivät, miten suuren virheen he olivat tehneet. Olin varma, että niin kävisi vielä. Eivät kuolonklaanilaisetkaan voineet olla niin pahoja, että he jatkaisivat tätä loputtomuuksiin.
”Muistan edelleen kuin eilisen sen päivän, kun saavuit Eloklaaniin”, yritin aloittaa keskustelua Leimusilmän kanssa. Käänsin vihreän katseeni kolliin ja hymyilin lämpimästi:
”Muistatko sinä mitä silloin tapahtui?”
//Leimu?
