Mustikkapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Sammalpallo oli Sähköpennulla. Kellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka oli tämän leikin ylivoimainen voittaja. Mutta koska kollin kaksi muuta sisarusta olivat myös kovin kunnianhimoisia, hän ei saanut nauttia voittoisasta hetkestään pitkään.
Seurasin vähän kauempaa, miten Sulkapentu ja Sinipentu vyöryivät veljensä päälle ja yrittivät tavoitella pikku tassuillaan saalista. Loikin heidän kintereillään ja yritin nähdä pelipallon edes vilaukselta, mutta edessäni oli sellainen nujakka, ettei sen läpi voinut päästä mitenkään. Kiertelin pentukolmikon ympärillä turhautuneena, en uskaltanut hypätä heidän sekaansa, koska pelkäsin jonkun huitaisevan minua epähuomiossaan silmään.
Pennut painivat keskenään lyhyen tovin. Kaikkien yllätykseksi pallo sinkosi jalkojeni juureen, ja kaikki kolme kääntyivät katsomaan minua katseessaan samanlainen tappava kiilto kuin petolinnun silmässä. Vinkaisin kauhuissani ja nappasin sammalpallon nopeasti hampaisiini ja lähdin juoksemaan kömpelösti kauemmaksi verenhimoisista vintiöistä. En uskaltanut edes ajatella, mitä tapahtuisi, kun he saavuttaisivat minut.
Sitä ei tarvinnut pelätä kauaa: Sulkapentu tarrasi neulanterävillä hampaillaan hännästäni kiinni, ja minä pudotin pallon ulvahtaen. Raidallinen naaras juoksi edelleni ja koukkasi samalla kallisarvoisen aarteeni mukaansa. Sähköpentu ja Sinipentu rynnistivät siskonsa perään. Paitsi että Sinipentu pysähtyi ja jäi jälkeen veljestään. Valkea naaras käännähti ympäri kannoillaan ja tassutti luokseni hiukan ärtyneen näköisenä.
”Ylös siitä, Mustikka!” pentu tuhahti ja huitoi hännällään kärsimättömänä. Katsoin naarasta suu auki. Oliko hän juuri kutsunut minua Mustikaksi, eikä käyttänyt koko nimeäni? Tarkoittiko se siis, että me olimme ystäviä? Yleensä vain hyvät ystävät puhuttelivat toisiaan lempinimillä. Leveä hymy levisi kasvoilleni, kun kömmin takaisin tassuilleni ja säntäsin Sinipennun perässä kahta muuta pentua kohti.
Tällä hetkellä peliä johti Sulkapentu, joka puolusti saalistaan hurjalla vimmalla, vaikka leikkiähän tämä vain oli. Sinipentu pomppasi viereltäni sisarensa niskaan ja yritti saada pallon hyppysiinsä, mutta hänen otteensa irtosi ja pieni naaras mätkähti maahan. Olin aikeissa rientää hänen avukseen, mutta tuima katse Sinipennulta riitti kertomaan minulle, että hän oli kunnossa.
Pallo oli yhä Sulkapennulla. Nyt myös minä yritin saada palloa itselleni, vaikka ajatus oli tuntunutkin minusta alkuun vähän vieraalta. Halu voittaa kasvoi nopeasti. Ehkä jos onnistuisin saamaan pallon ja pitämään sen itselläni pisimpään, Sulkapentu ja Sähköpentu hyväksyisivät minut porukkaansa ja voisimme leikkiä joka päivä yhdessä – aivan kuin me neljä olisimme pentuetovereita.
//Sulka ja Sähkö?
//335 sanaa
