Mustikkapyörre
Päivä oli paahatavan kuuma. Aurinko paistoi porottamalla päällämme, eikä varjoa leirissä juuri ollut.
”Hei Mustikkapyörre?” Katsaisin ylös edessäni seisovaan Nopsaliekkiin. ”Haluatko tulla partioon kanssani?” Hän jatkoi, kun oli saanut huomioni.
Nyökkäsin ja hymyilin. Nopsaliekki tuntui aina pelastavan ikävät päivät, niinkuin tämän.
”Minne menemme?” Käänsin katseeni kohti kollin turkkia. Hän johti meitä vikkelästi pois leiristä metsän osittaiseen piiloon auringolta.
”Ajattelin, että voisimme mennä uimaan”, Nopsaliekki nyökkäsi kohti reittiä uimapaikalle. Pieni väristys kulki kehoni läpi, kun kuulin Nopsaliekin aikeet mennä veteen. En ollut kovin hyvä uimaan, eikä muistoni veden kanssa olleet mitenkään erityisen mahtavat. Tietenkin pieni pako tältä poltolta olisi oikein tervettullutta.
Jatkoimme kävelyä tukalassa lämmössä. Aurinko oli varmaan päättänyt paahtaa meidät elävältä, olisiko tuosta vitsiksi? Kerrankin turkkini ohuesta karvasta oli sentään hyötyä.
Kävelin joen vartta alas ja kohti sitä. Varoin vettä ja peräännyin hieman aallolta, mutta Nopsaliekki kerkesi jo pulahtaa märkään nesteeseen.
”Tulehan sinäkin!” Nopsaliekki osoitti kohti virtaavaa vettä hännällään pitäen iloisen hymyn kasvoillaan.
”En — Minä uskalla”, hengitin raskaasti, sillä auringon lämpö oli alkanut vaikuttaa aivotoimintaani. Ehkäpä minun pitikin mennä veteen oman terveyteni puolesta, mutta en vain osannut uida. Mitä jos Nopsaliekki ei saisikaan minusta kiinni ja jäisin joen kammottavaan virtaan? Mitä jos hän yrittäisi hukuttaa minut?
Räikeät mielikuvat painuivat päähäni siitä kerrasta, kun putosin jokeen. Yritin pudistella ajatukseni pois, mutta hyytävän kylmä vesi tuntui silti vyöryvän päälleni tälläkin hetkellä.
//Nopsasti uimaan menevä?
