Mustikkapyörre
Nopsaliekki otti tassustani kiinni ja puristi sitä. Hän katsoi minua rohkaisevasti ennen, kuin astui hieman syvemmälle.
”Mutta — mitä jos kaadun ja — hukun”, nielaisin ja astuin taas poispäin vedestä. Nopsaliekki heilautti häntäänsä kohti vettä ja näytti taas uivansa. Oliko se muka noin helppoa?
”Lupaan, ettet huku kanssani”, valkolaikkuinen kolli astui vierelleni.
Nielin osan peloistani jonkin luukun taakse, kuvittelin tähti-isäni suojelevan minua vedeltä. Astuin pelokkaasti melko kylmään virtaukseen, turkkini karvat meinasivat nousta, mutta pidin ne matalana.
”Hyvä”, Nopsaliekki rohkaisi minua jatkamaan askeltamistani.
Syöksyin eteenpäin ja työnsin pääni pinnan alle, aivan kuin olisin ollut kala. Viileä vesi rauhoitti aivojani, kun huomasin pystyväni kellumaan sen pinnalla melko helposti. Vältin joen keskustaa, jiten jäin sen reunalle odottamaan Nopsaliekkiä.
”Hienosti meni!”, aivan kuin Nopsaliekki olisi mestarini, mutta parempi ja… Ihanampi. Hän ui viereeni käyttäen lihaksiaan, ehkä minun ei tarvinnutkaan pelätä hänen vieressään.
”Kortetuike ei koskaan opettanut minua uimaan”, räpiköin hieman epätaidokkaasti, osittain pointtini osoittamiseksi ja osittain taidottomuuteni vuoksi.
//Nopsaliini?
//En oo varma tietääkö Nopsa Mustin mestarista, niin se //saattaa vähän ihmetellä… Tai siis ei ehkä saata, voit //päättää ite. En tiiä onko se edes kuinka olennaista tai //muuta. XD
