Mustikkapyörre
Kävelin kosteaa metsänpohjaa pitkin siskoni ja parin muun klaanilaisen kanssa. Heihin en kiinnittänyt yhtä paljon huomiota kuin siihen, että siskoni oli kerennyt jo muka ’vahingossa’ astua häntäni päälle. Hän pahoitteli tekoaan niin sarkastisesti, että luulin hänen tulleen hulluksi.
Miksi minut täytyi pistää siskoni kanssa? Eikö kukaan tiennyt, etteivät välimme olleet kovin hyvät. Tietenkin nyt partiomme jakautui ja jäin vieläpä hänen kanssaan kahdestaan keskelle Eloklaanin reviirin metsää. Korpikaste ei näyttänyt myöskään erityisen innostuneelta kanssani selviytymiseen, vaan varmaan pikemminkin halusi vain tökätä terävän piikin sydämeni halki.
”Osaatko edes saalistaa?” Korpikaste näpäytti minua kysymyksellä, jota ei soturittarelta tarvitsisi tai edes saisi kysyä. Tietenkin osasin saalistaa, eikö hän huomannut, että olin sotu- ”Osaat ainakin tappaa emoja, sen osaat. Muuten oletkin aina ollut loinen elämässäni”, Korpikaste pilkkasi minua, sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Ei ainakaan näin suorasti keskellä metsää.
”Ei se minun vika ollut, minä en tahallani aiheuttanut sitä. Lehtomyrsky varmasti antoi minut anteeksi, miksi et voi tehdä samaa? Olenko minä muka todella niin huono sisar, haluatko sinä minunkin kuolevan?” Kyynel valahti poskelleni, ja toinen kimposi Korpikasteen ruskealle turkille, joka katsoi minua nytten inholla.
Käänsin selkäni naaraalle ja otin pari askelta poispäin hänestä. ”Elämäni on jo kurjaa. Haluatko tehdä siitä vielä huonompaa? Kai tiedät, ettei minulla ole ketään apuna? Sinun pitäisi tukea minua, mutta ei, sinä vain haluat aiheuttaa minulle pahan mielen.”
Otin vielä pari askelta poispäin siskostani, mutta vahingossa kompastuin puunjuureen ja lennätin itseni kuono edellä mutalammikkoon.
Kuulin takaani huvittunutta tirskuntaa. Korpikaste varmaan kuolisi naurusta, kun taas minä kohta kuolisin tähän yksinäisenä ja unohdettuna. Yksi asia oli selvää, Korpikaste ei auttaisi minua tästä ylös. Minun olisi selviydyttävä itse.
//Korpi?
