Muurahaistassu
Raotin silmiäni, kun kuulin oman nimeni. Näkemäni valon määrä pakotti minut hyppäämään ylös, sillä olin nukkunut aivan liian pitkään. Mitä Säde-
”Umph”, törmäsin mestariini ja nyt makasin selälläni maassa. Pyrin pikaisesti ylös ja pyyhkäisin naamaani tulleen pölyn häntääni. Mikä nolo näkymä nähdä minut kompastuvan omaan mestariini. Toivottavasti kukaan ei nähnyt.
”Sinä et yleensä nuku noin pitkään, onko jotain sattunut?” Sädesäihke puhui minulle, kun ohjasi minua kohti leirin uloskäyntiä.
”Ei”, käänsin pääni poispäin mestaristani ja tuhahdin. ”Eräs typerä oppilas vain herätti minut keskellä yötä!”
”Hän ei varmastikaan tehnyt sitä tahalleen. — Miten olisi saalistaminen, kohentaisiko se sinun mieltä?” En uskonut häneen, sillä kaikki tiesivät varoa muiden oppilaiden häntiä! Ja sitäpaitsi typerät saalistusharjoitukset! Emme koskaan taistelleet, aina saalistusta ja kiipeilyä. Siksipä nurisin: ”Minä haluan taistella!”
Sädesäihke pudisteli päätään ja jatkoi kävelemistä. En tiennyt mitä hänen päässään liikkui, mutta sen tiesin, että halusin olla parempi mestari kuin hän omille oppilaalleni tulevaisuudessa. Miten Korppitähti oli valinnut noin tyhmän mestarin minulle.
”Saat päättää mihin me menemme saalistamaan”, Sädesäihke odotti vastaustani ja lähti sitten osoittamaani suuntaan.
Hyppelin joen yli kiviä pitkin, jonka toisella puolella olimme jo miltei koivumetsässä.
”Haluaisin mennä salistamaan rusakkoja”, röyhistin rintaani ja selvitin kurkkuani. Rusakko hampaissani olisi mahtava ylpeydenaihe, josta kaikkien Eloklaanien oppilaiden olisi tiedettävä.
”No, kai me voimme mennä nummen ja metsän rajalle. Niin saat mahdollisimman monenlaista saalista.” Inhosin sitä, miten tylsä Sädesäihke oli, aivan kuin hän olisi jokin ylisuojelevainen ja typerä emo.
Haistelin ilmaa ja huomasin siinä oravan hajun, ei mikään paras saalis, mutta ihan siedettävä. Painauduin alas kasvillisuuteen ja katselin ympärilleni. Huomasin oravan napostamassa pähkinää, täydellinen aika. Jännitin takajalkani ja valmistauduin hyppyyn. Loikkasin ylöspäin ja laskeuduin kaikella voimalla oravan päälle. Valitettavasti se oli päässyt karkuun tassujeni välistä, enkä voinut muuta kuin lähteä kipittämään sen perään. Käytin Sädesäihkeen opettamia kiipeilytaitojani oravan jahtaamiseen. Ennen kuin edes tajusinkaan, olin jo useamman ketunmitan korkeudella puussa. Katsoin taas ympärilleni, mutta huomasin oravan karanneen toiseen puuhun. Arvioin hypyn pituutta, mutta tiesin, että pystyisin siihen itsekin, sillä orava ei ollut minua yhtään parempi.
Horjahdin toisen puun oksalla, mutta sain pidettyä itseni ja hermoni kasassa. Kuulin Sädesäihkeen huutavan jotain, mutta en saanut siitä selville kuin yksittäisiä sanoja. Huomioni oli edelleen oravassa, joka kuvitteli päässeensä pakoon. Hiivin sitä lähemmäs päästämättä ääntäkään suurimman mahdollisen nappaustodennäköisyyden mahdollistamiseen. Keskityin katseellani siihen ja valmistin käpäläni kohtalokkaaseen iskuun. Kynteni nappasivat oravan ohuesta nahasta kiinni, kun siitä kuului kauhistuttava rääyntä. Näykkäisin oravan niskasta ja katsoin, kuinka se veltostui tassuni päälle ja vuoti verta, nostin suupieleni hymyyn.
Hyppelin muutaman oksan alemmas saalis suussani, sitten alas puusta takaisin Sädesäihkeen viereen. Mestarini näytti siltä, että toruisi tekojani, mutta pysyikin hiljaa ja onnitteli minua saamastani saaliista.
”Haluaisitko mennä avoimammalle saalistuspaikalle, jotta saisit haluamasi rusakon?” Sädesäihke vaikutti kovin passiiviselta, mutta varmasti vain ärsyyntyi hyvistä saalistustaidoistani. Nyökkäsin ja lähdin tassuttelemaan avoimammalle paikalle Sädesäihkeen johdolla. Harmikseni en nähnyt yhtään ruskeaa turkkia pomppimassa niityllä. Typerä Muistotassu oli varmaan vienyt viimeisen yksilön koko Eloklaanin reviiriltä.
”Mitä luulet, mennäänkö tuon kukkulan päälle vai jäädäänkö metsään?” Kysyin neuvoa Sädesäihkeeltä, sillä hän vaikutti kovin tylsistyneeltä.
//Säde?
//Laitapas Kotkaa tulemaan :3 Murkulle saa tulla haavoja
