Muurahaistassu
Hihkaisin ääneen, kun Kotka valahti rennoksi allani, sillä olin juuri saanut parhaan saaliin koskaan. Hyppäsin linnun päältä takaisin maahan ja kysyin Sädesäihkeeltä, miten saisimme sen leiriin. Mestarini halusi, että jättäisimme sen metsän reunaan ja antaisimme partion hakea sen. Hän halusi meidät molemmat parantajalle, mutta halusin mieluummin pitää kunniani, kuin kärsiä parantajan pesällä.
”Me emme jätä tätä yhtään minnekkään!” Heilautin katseeni kohti Sädesäihkettä, joka toivottavasti ymmärsi minua. Miten nöyryyttävää olisi, jos klaani saisi tietää, että olin liian heikko Kotkan leiriin kantamiseen. Rusakkotassu ei koskaan pysyisi hiljaa asiasta.
”Sinä kyllä vaikutat aika haavoittuneelta. Ethän sinä voi tuossa kun ossa tehdä yhtään mitään”, mestarini astui lähemmäs ja osoitti ammoittavaa haavaa kyljessäni. Vein häntäni nopeasti haavan suojaksi. Tarrasin linnun kyljestä kiinni hampaillani ja yritin raahata sitä johonkin suuntaan.
”Oletko ihan varma? En haluaisi, että menetät yhtään enempää verta”, kolli osoitti allani olevaa pikkuruista verilammikkoa, joka kasvoi hetki hetkeltä.
”Olen ihan kunnossa”, miksi Sädesäihkettä kiinnosti minun haavani? Saisi huolehtia omistaan ensin.
”Jos kerran niin sanot. Olen edelleen sitä mieltä, ettemme voi viedä Kotkaa leiriin asti”, pyh miten typerä mestari. ”Olet oppilaani ja sinä tottelet minua”, Sädesäihkeen ääni muuttui yhtä-äkkiä komentavaksi ja hieman matalaksi. Hän ei ilmeisesti todellakaan halunnut meidän raahaavan saalistamme leiriin asti.
//Sädeee?
//Jätätkö vaikka leirin eteen?
