Muurahaistassu
Kipu kehossani oli lieventynyt. Tai siis oli, sillä kylkeäni käännettyä kipu palasi.
Irvistin, mutta yritin jatkaa nukkumista. Uni oli keskeytynyt, eikä se tahtonut tulla uudelleen. Tyhmän yrityksen vuoksi minuun sattui nyt kaikkialle.
”Sädesäihke?” Kolli oli sikeässä unessa, mutta yritin herätellä häntä silti. Tökin mestariani kylkeen kynnelläni siihen asti, että hän reagoi jotenkin.
Kolli painoi päänsä tassuihinsa ja mutisi: ”Mitä?”
”M-minuun s-sattuu”, ensimmäistä kertaa elämässäni oloni oli kurja. Kotka oli pieksenyt kehoni jättäen vain pahan tunteen ja klaanin hienoimman saaliin mukanaan. ”En saa unta”, mieleeni muistuivat pentuaikani, kun Kujekulta hellästi rauhoitteli minua, jotta uni palaisi.
”Ahaa”, puoliunessa oleva Sädesäihke vaikutti hieman tärähtäneeltä tähän ajankohtaan. Hän ei oikein reagoinut minuun, ja pian kuorsasikin jo taas sikeästi.
Edellinen yö oli ollut rankka. En saanut unta kuin hetken, enkä saanut sinäänkään hetkeänä rauhaa kivulta.
Huomasin Sädesäihkeen raottavaan silmiään. Nyt pystyisin turvallisesti yrittää pystyyn nousemista, ilman maahankaatumisem riskiä.
Yritykseni ei päättynyt hyvin, olin kipannut takaisin pesääni jalkani pettämänä. Tämän takia en pystyisi edes hakemaan ruokaa itselleni! Nääntyisin nälkään, sillä avun pyytäminen tuntui mahdottomalta.
”Sädesäihke? Minulla on nälkä”, mahani murisi siihen malliin, että joku olisi siihen juuri hyökännyt.
//Säde?
//Säde on siis unessa tuossa alussa, minkä takia se vastaa vähän hassusti
