Muurahaistassu
”Se /ei/ ole sinun asiasi!” Rusakkotassun kysymys osittain tulistutti ja toisaalta pöyristytti minua. Tällä kertaa olin Rusakkotassussa miltei kiinni, kynnet esillä ja hampaat valmiina.
”Varo sanojasi senkin-”
”Rusakkotassu? Oletko kunnossa, kuulin mestariltasi tapahtuneesta”, Kujekullan huuto pakotti minut keskeyttämään itseni, perääntymään ja ilkeästi mulkaisemaan siskoani.
Kujekulta näki meidät. Hän tuli heti Rusakkotassun viereen. Äitini katseli minuun arvelevasti, muttei vihaisesti.
”Rusakkotassu, pyysikö Muurahaistassu anteeksi? Pidän hänelle puhuttelun tämän jälkeen.”
En katsonut tarkasti, taikka kuunnellut mitä tapahtui. Tiesin jokatapauksessa, että olin tuomittu äitini kanssa puhumiseen. Kuitenkin huomasin, että Rusakkotassu oli yhtä-äkkiä poissa. Hän ei toivottavasti ollut kertonut mitään, muuten joutuisin satuttamaan häntä uudelleen.
”Muurahaistassu, tulehan tänne”, typerä Kujekulta.
Käännyin ympäri, poistuin hetkeksi hänen näköpiiristä ja viilsin itseäni nenän viereen. Irvistin ja pyyhin veren lehteen. Olin nyt valmis menemään Kujekullan puheille.
”Muurahaistassu, kerropas mitä tapahtui. Tiedän jo siskosi mestarin näkökulman, nyt haluan kuulla sinun.”
”Olimme taidteluharjoituksissa, kun typerä siskoni osui minuun kynsillä! Sitten halusin vain kostaa”. Nuolin tassuani ja sitten kohtaa, jota olin äsken viiltänyt. Kujekulta ei ollut vielä huomannut sitä, joten sain tuoreimmat veret siitä pois.
”Katso vaikka, tuossa se haava on!” Näytin äidilleni mukamas Rusakkotassun aiheuttamaa viiltoa.
”Tuo kyllä näyttää melko tuoreelta haavalta”, höh… selitykseni ei mennyt läpi.
”Minä osuin vahingossa parantajan pesän oksaan, silloin kun pyysin Rusakkotassulta anteeksi.”
Kujekulta näytti epäilevältä, mutta nyökkäsi hetken päästä turhautuneena antaen luvan lähteä.
