Muurahaistassu
”Minä haluan taistella”, turhautunut nurinani varmasti herätti muutamia eläimiä, jotka olivat koloissaan. Katseeni kuitenkin kirkastui hieman, kun Sädesäihke selitti, että puita voisi käyttää myös hyvin taistellessa.
”Kokeilepas tarttua runkoon”, mestarini osoitti hännällään tammeen päin.
Lähestyin suurta puuta epäilevästi, mutta sain tassuni kuitenkin siihen melko hyvin kiinni.
”Hyvä, nyt kokeile laittaa etutassusi puun sivuille, ja ponnista takatassuilla ylöspäin.” Sädesäihkeen neuvot vaikuttivat kovin yksinkertaiselta siihen nähden, että kiipesin pystysuoraa seinää ylöspäin. Asetin tassuni puun rungon sivuun ja ponnistin takajaloillani vuoron perään. Yllätyksekseni kynsiini ei sattunut juuri lainkaan, ja pystyin jäämään roikkumaan puun rungolle, sillä alimmalle oksalle oli vielä lyhkäinen matka.
”Hyvää työtä Muurahaistassu. Kokeile nyt päästä oksalle”, jatkoin kiipeämistä ja sain itseni tarpeaksi ylös ponnistettua, että nousin puun alimmalle oksalle.
Katsoin puusta alas. Huomasin, että olin huomattavasti Sädesäihkeen yläpuolella. Arvioin matkaa alas ja seuraavalle oksalle, niinkuin mestarini oli juuri hetki sitten ohjeistanut. Hän antoi minulle päätösvallan, halusinko jatkaa kiipeämistä vai laskeutua alas. Päätin nousta, sillä mitä hyötyä olisi taistelussa toisen niskaan hyppäämisessä, jos en samalla murskaisi tätä alleni. Tai vielä pahempaa, jos se huomaisi minut.
Pudistin päätäni ja keskityin hyppäämiseen. Yritin laskea tarvitsemaani hyppyvoimaa ja tasapainoa päästäkseni seuraavalle oksalle. Ponnistin, toivoin parasta, sain tassuni osumaan oksaan ja toisen takajalkani. Pienimuotoinen paniikki iski, kun huomasin, että yksi tassuistani ei ollut osunut oksaan. Onneksi sain sen vedettyä melko helposti oksalle. Päätin hypätä seuraavalle oksalle, ja sitä seuraavalle, koska ne olivat lähekkäin.
Seuraava väli oli varmaan pari ketunmittaa. Aprikoin hyppyä hetken, mutta en päässyt tulokseen.
”Sädesäihke, luuletko, että voin hypätä seuraavalle oksalle?” En itse uskonut pystyväni, polkuanturoihini oli alkanut sattua kaarnasta ja takajalkojeni voimat olivat laskeneet jonkun verran. Sädesäihke ei edes kerennyt vastata, ennen kuin olin itse saanut päässäni tehtyä päätöksen. Jalkani tuntuivat jäykiltä, mutta ponnistin silti. Pitihän minun nyt yrittää yllättää mestarini. Hyppyni jäi kuitenkin lyhyeksi, joten putosin alaspäin. Osuin yhteen heiveröiseen oksaan, joka jatkoi kanssani matkaa alla olevaan puskaan. Tiesin että selälleen laskeutuminen olisi turvallisempi vaihtoehto, joten suljin silmäni ja toivoin parasta. Tunsin lehdet ja tikut turkissani, kierähdin puskasta puun runkoa päin, mutta löin siihen pääni…
//Murkku siis menetti tajuntansa hetkeksi, mutta ei saanut pahempia vammoja, kuin nyrjähtäneen nilkan ja naarmuja.
