Myrkkytassu
Kirjoittaja: Käärme
Kävin taas parantajalla. Vaikka sainkin olla nyt enemmän muualla jouduin edelleen viettää aikaani parantajalla.
”Tassusi taitaa olla nyt aivan täysin parantunut”, Hehkuaskel naukui. ”Vaikka se vähän aristaa välillä siinä ei ole enää mitään vikaa. Sinun ei siis tarvitse huolehtia siitä enää. Sinun ei tarvitse käydä täällä enää ellei se vaikka tulehdu.” Puuskahdin.
”Oli jo aikakin”, ärähdin ja lähdin lampsimaan leirin halki reunalle jossa oli keräily varastoni. Katselin eri esineitä joita olin sinne keräillyt. Murahdin itsekseni.
”Pitää käydä keräämässä jotain uutta”, sanoin hiljaa ja lähdin ulos. Minua ei kiinnostanut vaikka kyseltiin minne olin matkalla tai oliko minulla lupaa lähteä yksin. Mitä se muita liikuttaisi. Menen ulos jos haluan eikä kukaan mahda asialle mitään. Lähdin kulkemaan pitkin petsää ja maistelin ilmaa. Ilmassa haisi riista, mutta myös kylmyys. Oli paljon viileitä kelejä ja lumikerros peitti maan. Mietin löytäisinkö edes mitään mutta sitten näin jotain joka kiinnitti huomioni. Jonkin puun juurakossa oli jotain menin lähemmäs ja kavahdin kauemmas.
”Käärme!” älähdin, mutta huomasin, että se olikin vain nahka. Työnnyin lähemmäs.
*Eivätkö käärmeet olekkaan horroksessa?* mietin hetken ja nappasin sitten nahan maasta ja lähdin kuljettamaan sitä leiriin. Varmistin, että muut eivät katselleet, kun salakuljetin sen muiden keräämieni aarteiden luo.
”Ehkä siitä on hyötyä vielä joku päivä”, mumisin ja lähdin pois. Istahdin leirin laidalle enkä välittänyt kylmyydestä. Tiesin, että kylmyys pääsi helposti ohuen ja lyhyen turkkini lävitse enkä välittänyt siitä.
*Mitä apua minusta olisi kylmällä säällä, jos en edes kestäisi sitä?* Vatsani murisi. Minulla oli nälkä mutta riistaa ei juuri ollut tuoresaaliskasassa. Katselin silmät viiruina muita kissoja leirissä ja luimistin korvani. Tahdoin jotain tekemistä, mutta mitään ei oikein ollut. Sitten tajusin mahdollisuuden. Hiippailin pentutarhalle. Näin Susipennun yksikseen.
”Mahtavaa”, murisin itsekseni ja hetken katsoin pientä kollia enne kun menin tämän luo. Mietin parhaimpia tapoja kiusata sellaista rääpälettä ja muistin sitten kuinka uuno tämä pentu oli.
”Susipentu! Tule leikkimään kanssani”, kutsuin pentua luokseni. Kävin mielessäni mahdollisimman monia tapoja kiusata noin heiveröisen näköistä pentua. Pentu lähti tulemaan luokseni ja peruutin enemmän varjoihin. Lunta oli paljon ja pieni kolli meinasi upota siihen koko ajan. Kun tämä pääsi tarpeeksi lähelle, löin tämän kumoon ja petin suurella kasalla lunta.
”Saa nähdä osaako tämä pentu kaivaa itsensä ylös”, murisin hiljaa itsekseni. ”Kaiva itsesi äkkiä pois. Minä en jaksa siirtää tuollaista kasaa lunta”, huusin pennulle vielä lumipenkan alle. Rupesin pyörittelemään lumipalloja joita voisin viskellä pentuun, kun tämä viimein pääsisi pois.
//susi
