Myrkkytassu
Kirjoittaja: Käärme
Heräsin venytellen ja Hehkuaskel tuli heti luokseni.
”Tassusi on nyt täydessä kunnossa joten voit lähteä, mutta jos siihen alkaa kovin sattumaan tulet sitten saman tien käymään”, parantaja sanoi. Nousin ylös ja tassutin ulos parantajanpesästä. Ihanan raikas ilma tulvi suuhuni ja sieraimiini. Ensimmäinen asia jonka tein oli hakea ruokaa. Otin tuoresaaliskasasta pienen ruipeloisen hiiren ja menin syömään sitä vakiopaikalleni. Hiiri maistui hieman nihkeältä ja kuivalta, eikä siinä ollut yhtään makua. Pakotin itseni ahmimaan hiiren ja nousin sitten ylös uuteen venytykseen. Tassutin ympäri leiriä ja ajattelin, että olisi varmaan hyvä idea mennä makuulle. Tunsin kylmän lehtisateen viiman. Lehtikato oli jo melkein täällä. Menin oppilaiden pesään ja istahdin makuualuseelleni. Loikkasin nopeasti siitä ylös, kun tunsin pienen piston tassuissani. Katsoin sammalia ihmeissäni ja kaivelin niitä hieman. Makuualuseni oli täynnä pikkukiviä! Otin pikkukivet sieltä pois ja viskoin ne pesästä ulos. Päätin leikkiä kuin äskeistä ei olisi koskaan tapahtunu. Katselin makuusammalet ainakin kaksi kertaa vielä läpi, kunnes viimein päätin mennä siihen makuulle.
*Onneksi en mennyt suoraan makuulle. Olisin varmaan saanut joka puolelle haavoja joiden paraneminen olisi kestänyt ainakin kuun!* ajattelin huojentuneena. Asetuin hyvään asentoon ja laitoin pääni tassujeni päälle ja häntäni kuononi päälle.
Avasin silmäni ja olin pentutarhassa. Katselin ympärilleni ihmeissäni.
*Mitä minä täällä teen?* mietin ja nousin ylös. Kuulin ääntä ja joku rynni luokseni.
”Oih sinä heräsitkin jo. Ja avasit silmäsikin!” Nostin katseeni ja näin utuisen kissan hahmon.
”Oih sinusta ja Kyypennusta tulee niin hyviä sotureita isona. Olen niin ylpeä teistä!” utuinen kissa naukui. Oletin tämän olevan naaras tämän äänestä päätellen.
”Kuka olet?” kysyin hieman ujosti ja hämmennyin ujouttani.
”Olen emosi höpsö!” tämä kertoi ja pakotin itseni näyttämään normaalilta. Kohta ainoa minulle selkeänä ja tuttuna näkyvä kissa tuli paikalle. Olin vähällä itkeä. Syöksyin kohti Kyypentua ja kaipaus nousi kuin isoksi pilveksi ylleni. Halasin naarasta ja iloitsin niin suuresti.
”Kyypentu!” huudahdin ja emoksi itsensä esitellyt kissa nosti minut naaraan päältä pois.
”Rauhoitu nyt. Käyttäydyt kuin et olisi koskaan edes tavannut siskoasi”, tämä sanoi laskettuaan minut maahan.
*Jos hän vain tietäisi*, ajattelin
”Leikitäänkö jotain?” Kyypentu kysyi. Olin innosta soikeana. Oma rakas siskoni oli täällä kanssani ja sain olla hänen kanssaan ilman minkäänlaista estettä. En tulisi koskaan olemaan yhtä onnellinen kuin nyt. Nyökin rivakkaasti siskolleni vastaukseksi ja olin vähällä puhjeta riemusta.
”No mitä haluat leikkiä?” naaras kysyi. Halusin leikkiä taistelua tai hyökkäystä, mutta muistin, että naaras oli kuollut heikkouteen joten ajattelin, että olisi parempi leikkiä jotain rauhallista.
”Leikitäänkö piilosta?” kysyin. Naaras nyökkäsi hieman pettyneen näköisenä. Hän olisi selkeästi halunnut leikkiä jotain taisteluun liittyvää.
”Voidaan leikkiä klaanin valloitusta myöhemmin. Olen vielä väsynyt enkä halua kuluttaa kaikkea energiaani vielä”, naaraan ilme kirkastui hieman. Lähdin tassuttamaan kohti pentutarhan suuta, kun tunsin hampaan niskanahassani. Minut nostettiin kauemmas suuaukosta. Kaitois vihaisesti utuista emoa.
”Juurihan te avasitte silmänne! Ette te vielä voi ulos mennä, jäätte isompien kissojen jalkoihin!” emo huusi hätääntyneen kuuloisena. Pyöräytin silmiäni ja käännyin Kyypennun puoleen.
”Pienempi alue, mutta ei mahda mitään”, tokaisi ja hän nyökkäsi ymmärtäväisenä.
”On ihan epäreilua, että kaikki muut pennut on saanut lähteä tutkimaan leiriä heti, kun he ovat avanneet silmänsä. Leiri kuulostaa niin isolta ja suuremmoiselta”, Kyypentu sanoi ärtyneesti. Tuuppasin siskoani kylkeen. Hän vain hymähti. Kävelimme pentutarhan päähän ja käännyin katsomaan Kyypentua.
”Haluatko sinä etsiä vai etsinkö minä?” kysyin. Halusin miellyttää naarasta mahdollisimman paljon nyt, kun kerta pystyimme olla kahdestaan leikkimässä.
”Minä voin mennä piiloon ja sitten, kun olet löytänyt minut sinä menet piiloon”, pieni naaras ehdotti hetken mietinnän jälkeen. Nyökkäsin myöntyväisenä ja menin makuulle.
”Laskeen kahteenkymmeneen ja tulen sitten”, ilmoitin laitoin pääni lattiaa vasten ja tassut pääni päälle ja korvien peitoksi ja aloitin laskemisen:
”1 2 3 4…”, laskin samalla miettien kaikkia mahdollisia piilopaikkoja mitä niin pienessä tilassa pystyi olla. ”…17 18 19 20! Piilossa tai ei täältä tullaan!” huudahdin ja ponkaisin pystyyn. Katselin ympärilleni etsiskellen edes vilausta naaraan harmaasta turkista. En nähnyt merkkiäkään Kyypennusta, joten ajattelin lähteä seuraamaan tämän hajujälkeä. Kun yritin löytää naaraan hajun tajusin, että se peittyi lähes kokonaan muihin pentutarhan hajuihin. Onnistuin kyllä lopulta löytämään naaraan hajun, mutta sitä oli kaikkialla.
*Huomaa kyllä, että meitä ei ole päästetty pesästä juuri ulos*, ajattelin ja lähdin tutkimaan pentutarhan joka kolkkaa. Kohta huomasin pienen harmaan hännänpään siinä päässä pentutarhaa missä olin laskenut. Loikin sinne. Naaras oli mennyt nurkkaan piiloon.
*Aika fiksua*, myönsin mielessäni. En ollut edes katsonut sinnepäin, kun olin lähtenyt liikkeelle. Läpsäisin naaraan hännänpäätä.
”Löytyi!” Hihkaisin ja hän ponkaisi äkkiä pystyyn. Hän kiepsahti ympäri ja katsoi minua.
”Älä hiiviskele tuolla tavalla sain melkein sydänkohtauksen!” naaras kiljaisi. Aloin nauramaan, kunnes muistin taas, että naaras oli kuollut heikkouteen, jolloin säikäytyskin voisi ehkä saada tämän sydämen pysähtymään.
”Nyt minä lasken!” Kyypentu huusi innoissaan ja meni laskemaan. Lähdin äkkiä liikkeelle ja piilouduin pieneen koloon maassa, puoliksi meidän makuualustamme alla. Menin reikään ja kuuntelin miten naaras laski loppuun ja lähti sitten liikkeelle.
Kyypentu etsiskeli minua tovin ja olin vähällä nukahtaa, kunnes tämä hyppäsi vierelleni viimeinkin innoissaan.
”Löysimpäs!” naaras kiljahti innoissaan. Lähdin kömpimään ulos piilosta.
”Eikö ollutkin hyvä piilo?” kysyin Kyypennulta.
”Pakkohan se on myöntää, että tuo oli ehkä kekseliäin piilo minkä voi keksiä”, Kyypentu myönteli. Ravistelin kaikki päälleni tarttuneet sammalet pois ja menin sammalille istumaan ja pesemään itseäni.
”Pöö!” Kyypentu säikäytti minut ja säpsähdin hereille.
”Ei pölkky miksi herätit minut”, sihahdin itsekseni ja katselin oppilaiden pesän kovaa maalattiaa. Nousin istumaan ja aloin pestä itseäni.
