Myrskymahti
Kirjoittaja: Auroora
Myrskymahti nyökkäsi hymyillen Hilleripilvelle, joka tassutteli hänen ohitseen. Hän oli hyvällä tuulella: kuinkas muutenkaan, kun oli pääsemässä rakkaan veljensä Pyräkkäpirun kanssa samaan partioon! Kookas naaras vaihtoi kehräten tervehdykset soturin kanssa.
”Niin on!” hän hihkaisi vastaukseksi, kun Pyräkkäpiru iloitsi siitä, miten mukavaa oli päästä samaan partioon pitkän ajan jälkeen. Sisarukset eivät tosiaan olleet hetkeen päätyneet yhdessä soturin velvollisuuksiinsa. Kenties heidän järjestämistään samaan partioon vaikeutti heidän verensä. Jotta Myrskymahti ja Pyräkkäpiru erakkoverisinä pääsisivät samaan partioon, olisi heidän mukaansa lähdettävä muutamia puhdasverisiä. Pimentovarjoa ei varmaankaan ollut kiinnostanut järjestellä asiaa aiemmin, Myrskymahti ajatteli katkerana.
Mutta Pimentovarjosta viis. Tästä päivästä tulisi hauska!
”Huh, onneksi se helle loppui. Se oli ihan kamalaa!” Myrskymahti puuskahti, ja saattoi melkein vieläkin tuntea auringon säälimättömän porotuksen turkillaan. Kuoloklaania oli todellakin koeteltu, mutta luonnon pitäisi yrittää hieman rankemmalla kädellä, jotta voisi nitistää niinkin kovan luun kuin Myrskymahdin. Taivas voisi pudota ja maa revetä, eikä naaras lankeaisi. Hän oli raavas, voimakas, vahva, sinnikäs ja sisukas kuolonklaanilainen. Joskus myrskyn osuessa kohdalle Myrskymahti melkein toivoi, että salama iskisi häneen, jotta kaikki voisivat nähdä hänen selviävän koitoksesta naarmuitta. Suuri taivaallinen voima iskisi maahan, ja muut kuolonklaanilaiset katsoisivat kauhuissaan, miten Myrskymahti jäisi salaman uhriksi. Pöly ja savu nousisi ilmaan, ja Myrskymahti kuvitteli klaanin jäsenet haukkomaan henkeään odotuksessa. Sitten savu väistyisi, ja hän astuisi esiin. Ehkä karva hieman pörröllä, mutta tajuissaan ja voimissaan. Hän sanoisi rennosti: ”Heh, miksi näytätte noin säikähtäneiltä? Eihän tuo ollut mitään.” Ja sitten kaikki rientäisivät kyynelehtien syleilemään tätä jumalaista olentoa, legendaarista Myrskymahtia, joka taltutti salaman. Pyräkkäpiru ulvoisi: ”Voi Myrskymahti, rakas siskoni, sinä olet niin-”
”Myrskymahti!”
Harmaa naaras räpäytti silmiään. Ympärillä häntä eivät odottaneetkaan ihastuneet ja kyynelehtivät naamat. Kääntyessään ympäri leirin uloskäynnin suuntaan, hän kohtasi Pikiturkin tuiman katseen.
”Me lähdemme. Tassua toisen eteen! Voit jättää haaveilun myöhemmälle”, partion johtaja tokaisi ja lähti muiden partiolaisten edellä harppomaan ulos. Myrskymahti ei alkanut turhia nolostelemaan, vaan riensi muutamalla askeleella partion kiinni. Pyräkkäpiru kulki hänen edessään, Hilleripilvi tämän edessä.
”Näytit olevan ajatuksissasi”, Myrskymahdin veli sanoi. Naaras nyökkäsi.
”Pohdin vain tulevaisuutta.”
Kookas naaras vilkaisi Pyräkkäpirun edellä kulkevaa Hilleripilveä. Voi että miten iloinen hän oli kuullessaan, että hänen veljensä oli saanut uuden ystävän! Myrskymahti oli nimittäin kuullut pienen pätkän heidän keskustelustaan. Hilleripilvi oli kutsunut Pyräkkäpirua ystäväkseen, ja se kovin lämmitti naaraan sydäntä.
”Kuinka hauskaa, että te olette ystävyksiä”, hän sanoi hymyssä suin ja nyökkäsi Hilleripilven suuntaan.
//Pyräkkä?
