Nopsaliekki
Ilahduin suuresti, kun Kimalaistoive kysyi halusinko pitää Sirupentua silmällä. Voisin todella auttaa ikikuningatarta ja saada hiukan kokemusta pennun kanssa olemisesta. Se olisi varmasti minulle hyödyksi tulevaisuudessa.
Sirupentu kysyi mitä leikkiä me voisimme leikkiä. Jouduin miettimään hetken. En ollut itse ollut koskaan klaanipentu. En tiennyt millaisia leikkejä he yleensä taikka nykyään leikkivät.
Sitten mieleeni tuli sammalpallo! Olin aina pelannut sitä isäni kanssa nuorena ja se oli kehittänyt koordinaatiotani valtavasti.
Ehdotin sammalpallopeliä ja Sirupentu kipaisi hakemaan pelivälinettä pentutarhalta. Aloitimme pelaamisen Sirupennun pallonheitolla. Se ei ollut kovin vahva, koska pentu ei vielä aivan kyennyt ohjaamaan kehoaan täysin oikein.
Otin pallon omiin hampaisiini, tipusin sen ja potkaisin etutassullani kohti Sirupentua. Pentu katseli ihmeissään, kun pallo pääsi helposti tuon luokse. Katsoin, kun pentu ponnisti ja koitti napata pallon ilmasta.
Hän ei ihan saanut sammalpalloa kiinni, mutta osui siihen kuonollaan ja sai sen tipahtamaan maahan. Sitten pentu nappasi pallon taas hampaisiinsa ja valmistatui heittämään sen minulle.
“Koita heittää enemmän eteenpäin kuin ylös, sitten se pääsee tänne saakka”, nau’uin ja demonstroin liikkeen. Sirupentu nyökäytti siristäen silmiään ja miettiessään miten saisi liikkeen toimimaan.
Sitten nuorukainen koitti liikettä ja päästi pallon lentämään. Se liisi kauniisti suoraan hampaisiini. Pudotin pallon käpäliini: “Hienoa! Olet lahjakas pentu.”
Sirupentu kehräsi iloisena kehuista ja ryhdistäytyi, kun huomasi minun aikovan heittää pallon taas. Heitin sen samalla tekniikalla kuin olin juuri opettanut pentua tekemään ja passasin pallon pennulle.
//Siru?
