Nopsaliekki
Palattuamme leiriin Mustikkapyörteen kanssa äkkäsin aukiolla Solahypyn, entisen oppilaani. Tämä ja tuon pentuetoveri Puromieli istuskelivat vierekkäin ja molemmat heilauttivat häntiään tervehdykseksi, kun näkivät minut. Olin ollut osana myös Puromielen koulutuksessa, koska pentuetovereita koulutettiin usein esimerkiksi taistelemaan vastakkain.
Naaraiden veli Pörriäistassu oli vielä -tassu saatuaan rangaistuksen sääntöjen rikkomisesta, mutta olin varma että kollista kasvaisi vielä hyvä soturi ja kolmikko olisi pian taas samassa pesässä.
Jatkoin matkaani tuoresaaliskasalle ja laskin omat saaliini Mustikkapyörteen liikkeitä seuraten kasan jatkoksi. Kukaan klaanissa ei näkisi nälkää pitkään aikaan tällä määrällä tuoresaalista, ajattelin valitessani itselleni sopivaa palaa kasasta.
“Nopsaliekki, voimmeko jakaa tämän?” Mustikkapyörre kysyi osoittaen kuonollaan kasasta löytämäänsä herkullisen näköistä kalaa. Purin hampaani yhteen ja vilkaisin taakseni. Syreenisumu ei ollut vielä tullut leiriin, mutta olin luvannut odottaa tätä ja jakaa sitten päivän ensimmäisen ruokailun hänen kanssaan.
“Olen pahoillani, Mustikkapyörre, mutta lupasin Syreenisumulle syödä tänään hänen kanssaan. Ehkä toiste”, sanoin vilkuillen käpäliäni. Olin sekä aidosti pahoillani Mustikkapyörteen puolesta, mutta odotin myös Syreenisumun kanssa jaettua hetkeä niin kovasti etten voinut millään suostua. Nappasin kasasta lihavan oravan ja pienemmän hiiren ja lähdin kiikuttamaan niitä aukion laidalle paikkaan, jossa yleensä oleilimme Syreenisumun kanssa.
Eräänä päivänä heräsin vasta aamupartioiden lähdettyä. Kuumuus oli todellakin väsyttävää. Löysin itseni Mustikkapyörteen seurasta, koska Syreenisumua ei näkynyt leirissä. Tuntui hieman hassulta pallotella kahden naaraan välillä, mutta suhteeni Mustikkapyörteeseen oli kaikkea muuta kuin romanttinen.
Sitä paitsi olin varma, että Syreenisumu piti minusta samalla tavoin kuin minä hänestä! Aioin pian tunnustaa tunteeni naaraalle. Suunnitelmissani oli viedä naaras metsään illalla ja tähtien syttyessä taivaalle pyytää tätä olemaan kumppanini.
Aurinko oli korkealla ja leirissä tuntui tukahduttavalta. Koska minua tai Mustikkapyörrettä ei oltu käsketty mihinkään tehtävään, päätimme yhdessä lähteä vilvoittelemaan metsässä. Halusin pulahtaa joessa ainakin nopeasti, vaikka Mustikkapyörrettä ajatus tuntui pelottavan.
Molskahdin veteen heittäen vesipisaroita ympärilleni. Olin tullut varsin tutuksi vedessä liikkumisen kanssa, enkä enää pelännyt jokia virtauksesta huolimatta. Toki olin varovainen, jotta mitään ei sattuisi.
Vesi oli lämmennyt nopeasti, mutta oli silti ihan kohtalaisen viileää ja tarjosi pientä helpotusta paahtavalta auringolta. Kehotin siis myös mustavalkoista naarasta seurakseni jokeen, mutta tämä näytti epäröivän.
“En minä uskalla”, hän naukui varovaisesti katsellen virtaavaa vettä kulmiaan kurtistaen. Nousin hieman lähemmäs rantaa, jotta sain ankkuroitua itseni pohjaan.
“Silloin kun minä olin oppilas, olin aika arka veden suhteen”, kerroin naaraalle rauhoittavalla äänellä. En halunnut pakottaa tätä mihinkään, mutta ajattelin koittaa josko maanittelu toimisi ja Mustikkapyörre saisi saman helpotuksen kuin jokainen kissa varmasti tässä metsässä halusi.
“Hilehuurre antoi minun totutella ihan rauhassa ja jopa roikkua miltei hänen turkissaan asti kiinni! Jos haluat, voit pitää minusta kiinni tai sitten vain kahlata vähän. Lupaan, että pidän sinusta huolta”, naurahdin ensimmäiselle lauseelleni ja lausuin loput sitten lempeämpään sävyyn. Olisin mielelläni toiselle avuksi.
//Mustikka?
