Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Heräsin auringonvaloon. Lehdet olivat alkaneet pudota puista. Leirissä oli suhteellisen lämmin, lukuunottamatta soturien pesän nurkkaa jossa oli jäätävän kylmä. Minut oli käsketty nukkumaan sinne. Onneksi sammalet olivat ihan lämpimiä. Menin ulos pesästä. Aukiolla kävi kova kuhina. Huomasin aukion keskellä mustan nuhjuisen kissan joka mulkoili minua murhaavasti. Kissalla oli jonkin verran viiltoja. Hänen musta turkkinsa oli sotkuinen ja takussa. Jotkut kissat kuiskailivat keskenään. ”Menkää pois.” ärähti joku aukion laidalta. ”Hän ei ole mikään ihme.” Kissat hajaantuivat vähitellen omiin suuntiinsa. Mietin kuka kissa oikein oli. ”Tule, Loisketassu!” komensi Kalmakuu. ”Loisketassu!” ajattelin. Hän se oli. Henkäysvarjo ei määrännyt minua partioon tällä kertaa, joten päätin mennä saalistamaan. Pujahdin tiheiköstä. Kuulin muutamat käpälänaskelet takaani. Huomasin siellä Tuhkajuovan. Hänen vieressään oli Huomenkyyhky. Kiihdytin vauhtia. Menin metsikön läpi. Haistelin ilmaa. Muutaman hiiren häivähdys tuntui ilmassa. Hiivin lähemmäs. Halusin saada klaanille riistaa! Hyppäsin ilmaan. Jokin oli pensaassa. Kuulin rasahduksia. Esiin astui mustaturkkinen kolli. ”Loisketassu?” hämmästelin. ”En hän, hiirenaivo!” nauroi kissa. ”Etkö sitten omaa mestariasi tunnista?” ”Varjokarva?” kysyin. ”Totta kai.” Varjokarva vastasi. ”Miksi oikein säikäyttelet minua?” kysyin kiinnostuneesti. ”Enhän minä säikäyttele.” Varjokarva vastasi tyynesti. ”Se näytti siltä.” korjasin. ”Ai.” Varjokarva vastasi. Miksi Varjokarvan piti aina tuppautua mukaani! Olin jo itsenäinen soturi! Enkä enää oppilas, jota hän sai käskeä. Pian minäkin saisin oppilaan. Halusin jonkun ystävällisen ja kivan oppilaan. Ehkä välillemme voisi tulla jotain? Kun olin oppilas, mietin että saisinko kumppanin. Nyt perheen perustaminen kuulosti ihanalta. Kuitenkaan minulla ei ollut sitä kollia, jonka kanssa voisin tehdä pentuja. Huokasin. ”Voisitko Varjokarva jättää minut hetkeksi rauhaan?” kysyin. ”Hyvä on, hyvä on!” Varjokarva sanoi ja hyppäsi pois pensaista. Varjokarva lähti kai pois, sillä en huomannut häntä enää. Menin suoraan Hehkulammelle päin. Halusin käydä hiukan kokeilemassa vettä. Loikkasin ilmaan. Kuului kauhea loiskahdus ja putosin kylmään veteen. ”Apua!” huusin kaikin voimin. Yritin räpiköidä henkeni edestä. ”Apua!” huusin taas. Vettä tuli suuhuni. Vesi purskahti taas suuhuni. Putosin alemmas. Yritin saada kuononi pinnalle. Putosin veteen yhä syvemmälle ja syvemmälle. Sitten ainoa muistoni oli vain musta vesi. Kun heräsin, huomasin olevani parantajan pesässä. Hehkuaskel seisoi vieressäni. ”Hei.” hän sanoi rauhallisesti. ”Mitä tapahtui?” kysyin heikosti. ”Putosit veteen.” vieras ääni sanoi. Näin edessäni Varjokarvan. ”Varjokarva ja Tuhkajuova löysivät sinut.” Hehkuaskel sanoi. ”Miksi oikein lähdit sinne?” kysyi Varjokarva. ”Halusin testata vettä.” sanoin. ”Ja samalla auttaa klaaniani, sillä siellä on paljon riistaa.” ”Etkö huomannut Hehkulampea?” Hehkuaskel kysyi. ”En minä ollut tarkkana.” sanoin. ”Luulisi kissan tietävän että missä Hehkulampi on.” Varjokarva kommentoi. ”En minä tiennyt!” sanoin. ”En ole parantaja!” ”Olet jo soturi.” Varjokarva muistutti. ”Varjokarva, riittää jo.” Hehkuaskel sanoi. Varjokarva lähti ulos pesästä. ”Olet vilustunut pahasti.” Hehkuaskel sanoi. ”Sinulla on todennäköisesti valkoyskä.” Yskänpuuska iski minuun. ”Kuten näit.” Hehkuaskel totesi. ”Parempi, että pysyt täällä pari päivää.” ”Annan sinulle hunajaa.” ”Entä jos se muuttuu viheryskäksi?” kysyin hätääntyneenä ennen kuin yskin lisää. ”Sitten katsomme sitä. Älä ajattele heti pahinta.” Hehkuaskel rauhoitteli. Nukahdin uneen.
