Nuppujuova
Kirjoittaja: Woln
En tiennyt mitä tehdä. Soturina oleminen oli vaikeaa, koska ei voinut mennä kysymään mestariltaan mitä tapahtuisi. Huomasin Jääviillon kuiskailevan ja vilkuilevan minua ivallisesti. Mulkaisin häntä vihaisesti. Tassutin aukiolle. Henkäysvarjo tassutti luokseni. ”Kappas, Nuppujuova!” hän huudahti. ”Olin katsomassa nimityksiäsi.” Nyökkäsin hämmentyneenä. ”No, onko mukavaa?” kysyi Henkäysvarjo. En ymmärtänyt Henkäysvarjon kysymystä mutta en halunnut vaikuttaa tietämättömältä. ”Onhan se.” vastasin varovasti. ”No hyvä sitten.” Henkäysvarjo naukaisi ja tassutteli jakamaan päiväpartioita. Olin hieman hämmentynyt. Klaanin varapäällikkö tuli puhumaan minulle kuin ystävälle? Päätin olla tyytyväinen siihen, että edes joku piti minusta. Huomasin oppilaiden leikkivän. Roihutassu vilkaisi minuun. En tiennyt haluaisiko hän minut mukaan vai eikö. ”Hei, Nupputassu, tule mukaan!” ulvaisi Loisketassu. Olin hyvin hämmästynyt. ”Loisketassu!” kivahti Sielutassu. ”Ei hän ole enää Nupputassu, vaan Nuppujuova!” ärähti Sielutassu. ”Etkö katsonut hänen menojaan?” puuttui Roihutassu puheeseen. Sielutassun ääni oli vihainen, ja Roihutassun ääni oli ihmettelevä. ”Katsoin minä mutta hän vaikuttaa oppilaalta.” naukaisi Loisketassu hiljaa. ”Miten niin vaikuttaa oppilaalta?” minun teki mieli kysyä. ”Olenko vielä alaikäinen?” Tiesin olevani nuorempi kuin muut soturit, mutta mikä oikeus hänellä oli arvostella minua! ”Loisketassu!” ärähti Kalmakuu. ”Pyydä Nuppujuovalta anteeksi!” Loisketassu vilkaisi minua anteeksipyytävän näköisenä. ”Anteeksi.” hän kuiskasi hiljaa. Katsoin hänen silmiinsä. ”Saat anteeksi.” naukaisin ja lähdin pois. Aurinko paistoi kirkkaasti. ”Ainakin on hyvä sää.” ajattelin. Istahdin leirin reunaan. Huomasin yhden pennuista leikkivän yksin sammalpallolla. Tassutin hänen luokseen. ”Hei, kuka sinä olet?” kysyin. ”Olen Pyörrepentu!” pentu vinkaisi. ”Minä olen Nuppujuova.” vastasin. Huomasin pennun olevan syntyneen silloin, kun olin oppilas. ”Katsoin sinun soturimenojasi.” naukaisi Pyörrepentu. ”Olenko sinun mielestäsi oppilas?” kysymys häälyi mielessäni. Huomasin pennun katseessa aitoa loistetta enkä nähnyt ivallista katsetta. ”Joo.” vastasin kun en keksinyt muutakaan. ”Voinko leikkiä kanssasi?” kysyin. Huomasin Pyörrepennun yllättyneen katseen. ”Emme me soturit aina töissä ole.” naukaisin. Heitin sammalpallon ilmaan. Pyörrepentu juoksi pallon perään ja nappasi sen kiinni. Hän heitti sen korkealle. Loikkasin pallon perään mutta se karkasi minulta. Pyörrepentu suhahti ohitseni ja nappasi pallon. ”Sinä olet oikein mestari tässä!” kehuin. ”Ota kiinni!” Pyörrepentu huusi. Hän löi pallon tassullaan. Nappasin sen nopeasti kiinni ja heitin takaisin. ”Tämä peli vaatii todellisia supertaitoja.” ajattelin ja Pyörrepentu loikkasi päälleni.
