Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Naurahdin innokkaan oppilaan kysymystulvalle. ”Juu, on minulla kumppani, Pyörresielu nimeltään. Tunnet kai hänet: hän on se harmaaturkkinen kolli jolla on pyörteitä turkissaan.” selitin rauhallisesti. ”Ja, Varjokarva oli mukava mestari…mutta hän ei ole enää elossa.” Susitassun naamalle levisi hämmästynyt ilme. Olin itsekin surun vallassa, johtuen ennustuksesta, minkä hän minulle näytti. Vaikka, eihän se välttämättä ollut paha ennustus. ”Kuoliko hän? Miten ihmeessä?” hän kyseli. Siirtelin käpäliäni vaivautuneesti. En tiennyt, miten vastata kysymykseen. Totta oli, että hän oli kuollut antaessaan yrtit pois. ’Kerro vain. Susitassun täytyy saada tietää, miten urhoollinen hän oli ollut.’ päätin. ”Hän on Kuolonklaanin sankari. Hän antoi omat yrttinsä klaanitovereilleen. Se tapahtui kauan sitten…varmaankin ennen kuin sinä olit syntynyt.” vastasin. Mietin, kun olin ollut yrtinhakijoiden partiossa. Mukana oli ollut muutamia kissoja, mutta tietääkseni heistä oli kuollut osa. ’Ainakin Mäyräkynsi teloitettiin..Hallavarjo ehkä kuoli?’ mietin. Kun lopetin mietiskelyni, Susitassu seisoi yhä edessäni. Olin unohtanut oppilaan täysin! ”Anteeksi, mitä siis sanoit?” kysyin pahoittelevasti. ”Että olitko sinä silloin soturi? Ja oliko se Varjokarva siinä mukana?” hän kysyi. Tajusin, että oppilaalla oli tosiaan intoa. ’Toisin kuin Usvakatseella…’ mietin taas surullisesti. Halusin ottaa ilon irti keskustellessani hänen kanssaan. ”Olin silloin soturi, vaikkakin nuori soturi vasta. Varjokarva ei ollut siinä mukana.” vastasin. Susitassu nyökkäsi. Juuri silloin Susitassun mestari Loiskevarjo käski Susitassun luokseen. ”Heippa!” Susitassu huudahti ja kipitti mestarinsa luokse. Heilautin häntääni ystävällisesti oppilaalle. ’Ihana oppilas. Olisipa minullakin oma oppilas..’ ajattelin. Olin kuitenkin puoliverinen, eikä ketunmielinen Henkäystähti suostunut antamaan puoliverisille oppilaita. Miksiköhän hän oli sellainen? ”Nuppujuova, tule sinä tähän partioon.” Pimentovarjo sanoi. Tassutin partioon, ja ilokseni huomasin partiossa Susitassun ja hänen mestarinsa. ”Hei, Susitassu.” tervehdin. Susitassu innostui. Hän alkoi selittää Loiskevarjolle jotain, varmaankin tapaamistaan kanssani. Hetken päästä Loiskevarjo väläytti minulle inhoavan katseen. Loukkaannuin. ’Miksi hän noin teki? Teinkö väärin, kertoessani Susitassulle tuollaisia asioita?’ ajattelin pelokkaana. En olisi saanut puhua soturien asioista oppilaalle. Olin kyllä Loiskevarjoa paljon vanhempi, ehkä se selittäisi asian. Kun kävelimme kohti Kujakissayhteisön rajaa, Loiskevarjo jättäytyi viereeni. ”Susitassu, mene edeltä. Tulen kohta.” hän käski.
”Katinkuvatus, puoliverinen. Miksi ihmeessä kerroit oppilaalleni tuollaista moskaa? Tajusitko, että se vie hänet pois oikeasta maailmasta?” hän kysyi haastavasti. Säikähdin. ”A-anteeksi..en tiennyt..” änkytin. Loiskevarjo tuhahti. ”Juuri niin. Etpä tietenkään, eiväthän puoliveriset tajua mitään.” hän sihahti, mutta onnekseni jätti minut rauhaan. Olin surullinen ja vihainen itselleni. Miksi olin kertonut tuollaista? Päätin olla mahdollisimman hyvä soturi. Juoksin muut kiinni. Kujakissayhteisön raja näkyi jo häämöttävän edessä. Juoksin ensimmäisenä rajalle. Susitassun tuli perässäni. ”Onko tämä ensimmäinen kertasi oikeassa partiossa?” kysyin. Susitassu nyökkäsi samalla liukastellessaan jäässä olevassa lammikossa. En halunnut kuitenkaan sekaantua enempää, sillä saattaisin pahentaa asioita entisestään. Jätin rajamerkin rajalle. Yritin varoa, etten astuisi Kujakissayhteisön puolelle. ’Vaikka, tuo on Eloklaanin reviiriä, eikä Kujakissayhteisön.’ mietin vihaisena. Mitä pahaa Eloklaani oli muka tehnyt? Merkitsimme rajan. Yhtäkkiä huomasin, että Loiskevarjo haistoi jotain. Haistoin itsekin vahvan oravan. ”Orava? Hajun mukaan niitä on monta.” nau’uin muille. Loiskevarjo nyökkäsi. Susitassu hyppeli ympäriinsä. ”Vau! Ihan oikea oravako?” hän kysyi innoissaan. Nyökkäsin. Kuulin rapinaa tammesta, jonka lehdet kaartuivat ylitseni. Susitassu hypähti innoissaan. Kosketin häntä hännälläni rauhoittavasti. Yhtäkkiä tammesta hyppäsi alas kolme oravaa. Loikkasin heti niiden perään. Oravat juoksivat karkuun kohti edessä olevaa puuta. Loiskevarjo ampaisi salamana juoksuun Susitassu perässään. Oravat kääntyivät toiseen suuntaan. Loikkasin niitä kohti ja tunsin, kuinka jokin pehmeä jäi käpälieni alle. Sivalsin nopeasti oravaa kurkkuun. Sillä aikaa kaksi muuta oravaa juoksivat pakoon. Yhtäkkiä huomasin, että ne olivat juoksemassa kohti pensaikkoa. Hiivin äkkiä pensaan taakse. Sillä aikaa, kun Loiskevarjo jahtasi oravat pensaaseen, minä olin valmiina. Kolli oli selvästi jo huomannut, että olin siellä, eihän hän muuten olisi sinne niitä ajanut. ’Valmiina…nyt!’ mietin ja loikkasin niiden eteen. Yhtäkkiä huomasin, että olin hypännyt liian aikaisin. Oravat lähtivät juoksuun, mutta pensaikon toisessa päässä oleva Susitassu nappasi ne kiinni. ’Vau! Susitassu sai ne ihan tuosta vain kiinni!’ ihailin. ”Hienosti tehty!” kehuin häntä innoissani. Susitassun silmät loistivat, kun hän piteli painavaa oravakasaa hampaissaan. Loiskevarjo saapui luokse ja kehui vuorostaan Susitassua, mutta jäykästi ja vilkuillen minua kylmästi. ’Mitä minä olen muka tehnyt?’ mietin hämmentyneenä. Olinko tehnyt jotain väärin? Kävin hakemassa oman oravani. Yhtäkkiä muistin: tämä oli ollut rajapartio! Emme olisi saaneet saalistaa. ’Mutta, väliäkö sillä, jos ruokimme klaanitovereitamme?’ ajattelin. Nostin saaliini ja menin auttamaan Susitassua omiensa kantamisessa. Kuitenkin, Loiskevarjo heitti minut sivuun ja nappasi itse toisen oravan. ”Oliko mukava saalistusreissu?” kysyin hiljaa Susitassulta, sillä en halunnut että Loiskevarjo huomaisi.
//Susi?\
