Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Halusin lysähtää vuoteelleni. Oli jo ilta, eli se oli mahdollista. Toivoin, etten joutuisi yöpartioon. Onnekseni Pimentovarjo jakoi yhden yöpartion, mutta minä tai Pyörresielu emme olleet siinä. Laahustin soturien pesään nukkumaan. Pyörresielu tassutteli mukanani. Katsahdin häneen rakastavasti. Kolli vastasi lämpimällä katseella. Menin vuoteelleni. Pyörresielu istahti vieressäni olevalle vuoteelle. Olimme laittaneet ne vierekkäin. Soturien pesän päässä nukkuivat Pimentovarjo ja muut vanhemmat soturit. Nuorimmat joutuivat pesän perälle, jossa oli etenkin lehtikatona erittäin kylmä. En ollut ihan perällä, sillä en ollut niin nuori. Nimityksestäni oli kulunut jo monta kuuta. Lakkasin miettimästä asiaa, kun Pyörresielu alkoi katsella minua. ”Moi, Pyörresielu.” tervehdin hiljaa. ”Moi, Nuppujuova.” tämä vastasi. Mieleeni tulvahtivat kuvat Pyörresielun kysymyksestä. Hän oli kysynyt minulta, haluaisinko hänen kanssaan joskus pentuja. Mielikuvani pienistä, pörröisistä pikkukissoista saivat minut lähes pyörtymään onnellisuudesta. Ja, ne olisivat minun ja Pyörresielun! ’Entä jos hän hankkiikin uuden kumppanin? Entä jos en sovi hänelle?’ ajattelin hieman pelokkaana. Kaikki voisi aina mennä pieleen. ”K-kuules…olen miettinyt sitä mitä kysyit. Olen sitä mieltä…että pennut olisivat ihania. Etenkin, jos saan ne erään kissan kanssa..” aloitin varovasti iskien silmää Pyörresielulle. Kolli hymyili. Arvasin, että hän tiesi ketä tarkoitin, nimittäin häntä. ”Voi kiitos.” tämä kuiskasi. Hetken aikaa tuijotimme toisiamme. ”E-entä sinä? Mitä mieltä olet pennuista?” kysyin varovaisesti. Pyörresielu vaihtoi asentoa. Yritin lukea hänen ilmettään. Oliko se kiusaantunut? Eikö hän halunnut? Minua alkoi hermostuttaa. Olisiko pitänyt olla kysymättä mitään? Hämmästyin, kun Pyörresielu alkoi hymyillä. ”En tiedä. Mutta erään tietyn kissan…hänen kanssaan haluaisin niitä tehdä.” hän naukui katsellen minua. Tiesin, että se olin minä. Katsoimme toisiamme, sitten painoin kuononi Pyörresielun lavoille. Kolli laski leukansa päälleni. Siinä oli mukava olla. Hetken päästä irrottauduin hänestä. Räpäytin viimeisen kerran silmiäni, sitten nukahdin.
Näin unessa, kun Pyörresielu tuli luokseni. Henkäisin onnellisuudesta. Tunsin oudon painon vatsassani. Arvelin, että siellä olivat odottamani pennut. Pyörresielu puhui unessa minulle. ”Nuppujuova…tiedän että odotat pentuja. Mutta minä, haluan kertoa sinulle yhden asian.” kolli naukui unessa. Näin itseni liikkuvan, lipuvan Pyörresielun viereen. Tunsin katsovani tilannetta ulkopuolisen silmin. Näin, kuinka puhuin hänelle. ”Mitä asiaa?” kysyin. Pyörresielu nojautui lähemmäs minua. ”En enää rakasta sinua.” unessa oleva Pyörresielu sihahti. Tuijotin häntä häkeltyneenä. Yritin herätä. ’Herää, Nuppujuova, herää! Tuo ei ole…tuo ei ole Pyörresielu! Vain unikopio!’ ajattelin raivokkaasti. Yritin päästä tajuihini. Uni vain jatkui. Lysähdin katsomaan sitä. Unen Pyörresielu oli kadonnut, ja hänen tilallaan oli henkeäsalpaavan kaunis naaras. Naara oli tummanruskea, ja hänellä oli siniset silmät, aivan kuten minullakin. Itse asiassa…naaras näytti aivan kuin kopiolta minusta. Hän puhuikin samalla tavalla. ”Turha yrittää. Pyörresielu on minun.” kopio maukui pehmeästi. Yritin huitoa, yritin tapella. Kopio nauroi ja katseli, kuinka yritin. Yhtäkkiä maailma alkoi pyöriä silmissäni.
Heräsin aamuun. Olin pyörryksissä. Missä se kopio oli? Mihin se oli kadonnut? Avasin silmäni. Oliko tämä unta? Kun tunsin pehmeän pinnan tassujeni alla, tajusin, että tämä ei ollut unta. Tämä oli totta. Näin Pyörresielun hahmon yläpuolellani. ”Missä se kopio? Pyörresielu, usko minua! Tuo en ole minä!” huudahdin hänelle. Kolli tuijotti minua hämmästyneenä. ”Mikä kopio?” hän kysyi. Tajusin, että en ollutkaan unessa. ”Huh. Ei mikään.” vastasin ja nousin istumaan.
”Ei kun, ihan totta, mikä ihmeen kopio? Sinusta vai?” kolli kysyi. Hätkähdin. Pyörresielu halusi tietää. En voinut valehdellakaan.
”Näin vain pahaa unta.” mutisin. Pyörresielu laski häntänsä selälleni. ”Jos ajattelet jotain illalla, se tulee uniisi.” kolli neuvoi. ”Jokainen näkee pahoja unia.” Pyörresielu tuijotti taas ylöspäin. Mietin, mahtoiko hän ajatella perhettään. ”Ei. Ei ollut tarkoitus.” pahoittelin. Pyörresielu nyökkäsi. ”Tiesin kyllä sen.” hän vastasi. Sydämeni tykytti. Kumarruin pesemään itseäni.
//Pyrski?\
