Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Kävelin ulos soturien pesästä. Pyörresielu oli joutunut lähtemään aamupartioon, joten olin jäänyt yksin leiriin. Venyttelin aukiolla ja katselin ympärilleni. Oppilaat leikkivät vähän matkan päässä. Hymyilin heille ystävällisesti. Eihän siitä niin pitkä aika ollut, kun olin itsekin leikkinyt samoja leikkejä. Vaikka, silloin oppilaat olivat tosin eri kissoja. Minulla ei koskaan ollut ystäviä silloin, eikä nykyäänkään Pyörresielun lisäksi. Mieleeni tulvahti Varjokarva. Se että hän oli kuollut, vaikka siitä olikin kulunut jo monta kuuta. ’Hän oli minulle kuin isä. Mutta, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisinko voinut tuoda enemmän yrttejä?’ ajattelin surullisesti. ’Varjokarva halusi auttaa klaaniaan. Hän luopui sankarillisesti omista yrteistään auttaakseen klaanitovereitaan.’ ääni supatti korvaani. Tassutin murheen murtamana takaisin soturien pesään lepäämään. ’Minua ei varmaankaan vielä tarvita partioihin.’ mietin. Kietaisin häntäni pääni ylitse. Nukahdin levottomaan uneen. Heräsin siihen, kun joku tökki minua. Nostin pääni. Musta, haalea hahmo seisoi ylläni. Nousin ylös ja huomasin olevani sysipimeässä, synkässä metsässä. Tuijotin hämmentyneenä taivaalle. Haalea hahmo seisoi edessäni turkki väreillen. Huomasin, että taivaskin oli musta. Yhtäkkiä hahmo syöksyi viereeni ja nuolaisi minua kiivaasti rinnasta. Sävähdin ja loikkasin taaksepäin. ”Älä koske minuun! Kuka olet, päästä minut pois!” kiljahdin. Hahmo otti askeleen, ja pysähtyi. ”Nuppujuova. Vai pitäisikö sanoa tyttäreni? Tämä on Synkkä Metsä. Ja minä Varjokarva.” Varjokarva naukui pehmeällä, rakastavalla äänellä. Hetken aikaa olin tyrmistynyt. Miten Varjokarva voisi olla täällä? Yhtäkkiä syöksyin hänen luokseen ja upotin kuononi hänen turkkiinsa. ’Mitä? Ei tämä ole…totta?’ hämmennyin kun kuononi upposi turkin sijaan läpinäkyvään, tähtien peittämään ilmaan. ”Mitä…” kuiskasin surullisesti. ”Olen pahoillani. Olen kuollut, joten olen haamu.” Varjokarva naukui murheellisesti. Hän huokaisi syvään, surulliseen ääneen. Irrottauduin Varjokarvasta. ”Miksi tulit tänne? Onko sinulla jotain asiaa minulle?” kysyin pidätellen itkua. Varjokarva henkäisi. Hänen ilmeensä muuttui onnelliseksi, hänen katsellessaan taivasta. ”No, sanottaisiinko niin. Tulet kokemaan vaikeita aikoja, mutta sitten olo helpottaa.” Varjokarva sanoi syvällisesti. ’Mitä tuo tarkoittaa? Mitä vaikeita aikoja?’ mieleeni tulvahti erilaisia kysymyksiä. En ollut huomannut, että Varjokarvan hahmo oli haalistumassa. ”Isä! Älä mene! Kerro lisää!” ulvaisin ensimmäistä kertaa. Mutta, pian Varjokarvan haamun paikalla oli vain ilmaa. Tunsin, kuinka kaaduin syvään uneen. Maailmat kieppuivat ympärilläni. Näin mielessäni sumean kuvan kissasta, jonka vieressä oli pentuja. ”Varjokarva..” mumisin hiljaa. Kun seuraavan kerran heräsin, heräsin vuoteestani. Nousin täysin lamaantuneena. ’Mitä tuo uni tarkoitti…mitä minulle on tapahtumassa?’ ajattelin tuijottaen maata. Yhtäkkiä pieni, ihan kuin tähden näköinen, välähti pesän edessä. ”Tuo tarkoittaa…etten nähnyt unta.” kuiskasin hiljaa. Hetken aikaa seisoin hiljaa. Sitten soturien pesän eteen käveli kissa. ”Nuppujuova! Siellähän sinä! En löytänyt sinua aukiolta, joten päätin tulla etsimään.” Pyörresielu sanoi ja astui sisälle pesään. En vastannut. ”Onko jokin hätänä?” hän kysyi huolestuneena. ”Ei. Näin vain..omituista unta. Näin unta Varjokarvasta..” yritin sanoa. Pyörresielu heilautti häntäänsä kiinnostuneena. ”Minkälaista unta?” hän kysyi. En osannut selittää. ”Varjokarva..hän..hän antoi minulle ennustuksen. Jonkun sen tyylisen kuin, tulet kokemaan vaikeita aikoja, mutta sitten olo helpottaa.” selitin. Pyörresielu näytti miettivältä. ”Selvä…no, voisinko käydä nopeasti katsomassa Aamutassua?” hän kysyi. Nyökkäsin ja kävelin itsekin ulos pesästä. Mietiskelin hetken ja kävelin ympäri leiriä, kunnes tunsin törmääväni johonkin. Havahduin ja huomasin edessäni oppilaan. ”Auh!” hän ulahti. ”Anteeksi! Ei ollut tarkoitus.” pahoittelin.
”Ei se mitään.” mustavalkoinen kolli sanoi. Tunnistin hänet Susitassuksi. ”Hei, sinä olet kai Susitassu?” kysyin.
//Susi?\
