Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Nyökkäsin myöntävästi. Halusin näyttää Tattihallalle ja muille epäileville, että me olimme yhtä hyviä kuin muutkin! Pyörresielu sujahti äkkiä pensaan alle. Kuulin etäistä ulvontaa ja karjuntaa. Veren haju leijaili luokseni. ’Mitä ihmettä tuolla tapahtuu? Henkäystähti käski heidän hyökätä, mutta oikeastiko, kokoontumisen aikaan?’ ajattelin tuskissani. Henkäystähti oli hirveä. Petturi hän oli ja ilkimys. ”Mitä tuolla tapahtuu?” kysyin ällistyneenä Pyörresielulta. Tämä loi minuun pelokkaan katseen. ”Ei mitään hyvää.” tämä vastasi. Yhtäkkiä Tattihalla kääntyi meitä kohti. Toivoin, ettei hän ollut kuullut keskusteluamme. ”Kuulkaas, petturit. Siellä me olemme taistelemassa niitä heikkoja katteja vastaan.” tämä tuhahti ylimielisesti. ’Heikkoja katteja? He olivat eloklaanilaisia, ketunmieli!’ ajattelin raivoissani. Yritin hillitä itseni. Ei auttaisi mitään, että alkaisin tappelemaan hänen kanssaan. Hän kertoisi kuitenkin Henkäystähdelle. Ja saisin vähintään sokean silmän! Päädyimme vain olemaan hiljaa ja nyökyttelemään. ”Vauhtia tassuihin!” tämä ärähti. Peräännyin ja menin Pyörresielun luokse. Sama hiiri nakerteli yhä pähkinää. Hiivimme pensaan toiselle puolelle. Heilautin takapäätäni ja hyppäsin. Yhtäkkiä kuului iso ulvaisu. Hiiri säikähti ja oli lipsahtaa käpälistäni. Yhtäkkiä Pyörresielu pelmahti esiin pensaasta. Tämä tappoi hiiren. Hän nosti sen selvästi iloisena.
”Hyvä saalis! Vihdoinkin se kirotun…anteeksi.” Pyörresielu aloitti mutta lopetti tajutessaan että Tattihalla oli kuuloetäisyydellä. Tattihalla ei kuitenkaan osoittanut mitään huomiota. Huokaisin.
”Etsitään jotain muuta leiriin vietävää.” totesin. Pyörresielu nyökkäsi. Katselin ympärilleni. Muutama lintu lensi ylitseni, mutta ne olivat liian korkealla. Yhtäkkiä näin pienen ja ruipelon myyrän. Pyörresielu oli selvästi huomannut saman. Tämä vaikutti hieman kiinnostuneelta. Hiivin eteenpäin. Katselin myyrää. Siitä ei todellakaan olisi tullut tuoresaaliskasan paras pala, mutta se ei ollut myöskään surkein saalis mitä olin nähnyt. Pyörresielu loikkasi saniaispensaasta esiin. Myyrä raahautui kuitenkin puun juureen. Hyppäsin ja tapoin myyrän ennen kuin se ehti karkuun. ”Yhteistyössä on voimaa.” tokaisin ja katsahdin rakastavasti Pyörresieluun. Nuori kolli naurahti. Kiskoin myyrän Tattihallan viereen.
”Katsopa nyt! Meillä on saalista! Emme olekaan mitään heikkoja puoliverisiä.’ ajattelin voitonriemuisena. Tattihalla raahasi oravan esiin. Se oli isompi kuin meidän saaliimme. Hetken aikaa olimme aivan hiljaa. Sitten Tattihalla huiskautti häntäänsä ja käski meidän lähteä. Lähdimme Pyörresielun kanssa kaksistaan, vaikka tiesimme että Tattihalla tulisi perässä. Ennen leiriä huokaisin. Sitten pujahdimme sisään.
”Minä kuulin ulvontaa. Mitäköhän siellä on meneillään?” kysyin Pyörresielulta hiljaa.
”Pyrski?”
