Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Laskin häntäni kollin lavoille. Huomasin pienen nolostumisen hänen kasvoissaan. Katsoin häntä lämpimästi. Hymyilin onnellisena. ”Sano sinä, näytänkö oudolta?” kysyin Pyörretassulta. Pyörretassu vilkaisi silmääni muutaman kerran. ”Et, hän totesi. Kollin katseessa oli sellaista vilpittömyyttä, että uskalsin ehdottomasti uskoa häntä. ”Kuitenkin on kiva päästä hieman jaloittelemaan ulos, nau’uin. ’Etenkin näin hyvän seuran kanssa’, lisäsin mielessäni. Hymähdin iloisena. Maailman tylsimmästä lehtikatopäivästä tulikin elämäni ihanin! Pidin silmääni auki, mutta se oli vieläkin hieman turvonnut. ”Miten näet silmälläsi?” Pyörretassu tiedusteli. ”Se vaihtelee. Joskus en nähnyt ollenkaan, joskus taas näen. Ei minusta kuitenkaan sokeaa tule, se on varmaa. Hehkuaskel parantaa minut, vakuutin. Pyörretassu nyökkäsi. Nojauduin kollia vasten varovasti, peläten että painoni olisi liian suuri. Pyörretassu kuitenkin käveli normaalisti vaikka nojasinkin häneen. Edessämme tassuttava Turhamyrsky kääntyi meitä kohti. ”Eikö meidän pitäisi palata kohta jo leiriin? Alkaa tulla pimeä, Turhamyrsky urahti. Katsoin ylös taivaalle. Tottahan se tietysti oli, olihan nyt lehtisateen loppu. Meillä oli ollut niin kivaa ettemme olleet huomanneet asiaa. Käännyin toisinpäin. Katselin ympärilleni kiinnostuneena. Lehdet putosivat puista, eikä lumen tulokaan ollut enää kaukana. Maisema oli kieltämättä…erikoinen. Ei hieno mutta ei kauhean rumakaan. Tunnelma taas oli ihana. Saavuimme leirin sisäänkäynnille. Leirin sisältä kuului supinaa. Pujahdin sisään. ”Mitä täällä tapahtuu?” kysyin. ”En tiedä, Pyörretassu vastasi. ”Saapukaa kaikki tänne!” Punatähti ulvaisi. ”Jäädäänkö katsomaan?” Pyörretassu kysyi. ”Mikä ettei.” vastasin kiinnostuneena. Asetuin istumaan Pyörretassun viereen. ”Meillä on uusi soturi nimitettävänä, Punatähti julisti. Häkellyin. Kuka se olisi? Sitten tajusin: Usvatassu! Oma oppilaani. Häpesin että jouduin jättämään hänen koulutuksensa kesken. Olimme kuitenkin saaneet olla mestari ja oppilas-suhteessa muutaman kerran. ”Usvatassu, astu eteen, Punatähti käski. Katsoin Usvatassun menemistä. Hänen päänsä oli yhä alhaalla, mutta ilme hieman kirkkaampi. ”Tästä hetkestä lähtien, sinut tunnetaan Usvakatseena, Punatähti julisti. ”Eikös tuo ollut sinun oppilaasi?” Pyörretassu kysyi. ”Oli, vastasin. Menin joukon läpi onnittelemaan Usvakatsetta. Muistin omat soturimenoni. Ne olivat olleet todella mukavat! Kun pääsin kollin luo, hän tuijotti minua hämmästyneenä. ”Nuppujuova, hän totesi. ”Onnea, Usvakatse! Anteeksi että koulutuksesi jäivät kesken. Autan sinua soturiksi sopeutumiseen kunhan pääsen pois parantajan pesältä, lupasin. Muistin Varjokarvan. Hän oli tehnyt saman minulle. Menin takaisin Pyörretassun luo. ”En olisi uskonutkaan, henkäisin.
”Sinunkin soturimenosi ovat pian, sanoin kollille lempeästi.
”Varmaan, Pyörretassu vastasi iloisena.
”Haluatko mennä oppilaiden pesään? Minun täytyy varmaan mennä nukkumaan, sanoin. Oikeasti en halunnut että kolli lähtisi. Toivoin oikeastaan, että hänkin olisi parantajan pesällä kanssani. Mutta eihän sellaista voinut toivoa, koska muuten hänen pitäisi loukkaantua! Ja sitä en olisi ikinä kestänyt! Odotin Pyörretassun vastausta. Hetken päästä hän avasi suunsa.
”Minunkin täytyy varmaan mennä. Nähdään, Nuppujuova, vaikka huomenna?” Pyörretassu kysyi.
”Käy se, hyvää yötä, sanoin. Pyörretassu katsoi minua silmiin. En tiennyt katseesta mitään, enkä oikeastaan halunnutkaan tietää. Ehkä voisin vain pitää tunteeni salassa? Tai sitten en. Laahustin parantajan pesälle häntääni riiputtaen. Astelin sisään. Hehkuaskel oli sisällä, tavalliseen tapaansa lajitteli yrttejä eri pinoihin. Katsoin kiinnostuneena hänen puuhiaan. ”Pitääkö ratamonlehdet ja kirvelit laittaa samaan pinoon?” kysyin. Hehkuaskel säikähti päivänselvästi. Naaras katsoi minua hämmästyneenä. ”Nuppujuova? Ai hei, minä tässä lajittelen yrttejä, Hehkuaskel naukui.
”Selvä, nau’uin. Katselin hieman ympärilleni. Jossain tuoksui riista! Tuoresaalis! Kävelin vuoteelleni. ”Siinä on orava, tuoresaaliskasasta, Hehkuaskel sanoi.
”Kiitos paljon, Hehkuaskel!” kiitin. En ollut huomannut kuinka nälkä minulla oikeasti oli ollut. En ollut syönyt koko päivään! Kävin ahnaasti oravan kimppuun. ”Mitä olet tehnyt?” Hehkuaskel kysyi minulta.
”Olin ulkona Pyörretassun ja Turhamyrskyn kanssa, vastasin.
”Mukavaa. Muuten, Loiskevarjo kävi tänään pesän ulkopuolella. En minä häntä kyennyt estämäänkään, Hehkuaskel totesi.
Päästin mrrau-naurahduksen. Hyvä että jotain oli sentään tapahtunut tavallisesti ankeassa pesässä! Jotain mukavaa oli sentään tapahtunut. Venyttelin vuoteellani. Söin lopun oravan ahnaasti ja nuolaisin huuliani onnellisena. Lysähdin vuoteelleni. Katselin pesän seinämiä. Uni ei tullut. Yritin ajatella tylsiä asioita, kuten vaikkapa sammalien vaihtamista, aukion siivoamista, mutta uni ei tullut. Muut potilaat nukkuivat jo. Hehkuaskelkin oli käynyt nukkumaan. En kehdannut pyytää naaraalta unikonsiemeniä nukahtamiseen. Hehkuaskel oli tehnyt tänään jo paljon: olisi ollut itsekästä pyytää häneltä jotain. Enkä voinut itsekään niitä ottaa: vaikka tiesin että tunnistaisin ne päivänvalossa, mutta näköni saattaisi tehdä tepposet pimeässä. Enkä edes saisi ottaa niitä! En ainakaan ilman Hehkuaskelen lupaa. Yritin nousta ylös. Kuuntelin tarkasti. Jokin liikkui pensaikossa. Tajusin se olevan vain yöpartio, joka ilmestyi esiin. Venyttelin vuoteellani ja käperryin kerälle. Laskin häntäni pääni päälle. Pian olinkin jo unessa. Näin unta. Näin kuinka olin harjoituskentällä jonkun vanhemman kollin kanssa. Harjoittelin liikkeitä. Olin vasta oppilasikäinen. Kolli näytti Varjokarvalta. ’Ei ihme että näytti tutulta’, ajattelin. Katselin kuinka harjoittelin liikettä. Näin että yritin ahkerasti. Olin surkea taistelija, ja sen Varjokarva varmaan oli tiennyt. Kiipeily ja metsästys oli eniten juttuni, ja niiden harjoituksia Varjokarva oli eniten minulla teettänyt. Varjokarva oli ollut paras mestari ikinä! Kolli oli opettanut minulle perusasiat, ja minä olin yrittänyt opettaa samat asiat Usvatassulle. En tietenkään ollut ollut yhtä kauan soturina kuin Varjokarva oli ollut, joten opetukseni oli huonompaa.
Heräsin aamulla. Nousin ylös kirkkaaseen aamuun. Raikas ilma vaelsi turkkiini. Kömmin ylös lämpimästä vuoteestani. Räpyttelin silmiäni. Kukaan muu ei ollut vielä herännyt, paitsi Hehkuaskel. ”Nukuitko hyvin?” Hehkuaskel kysäisi. ”Ihan hyvin. Entä sinä?” kysyin. ”No, nukuinpa minäkin ihan hyvin, Hehkuaskel totesi. Nyökkäsin. Minulla ei ollut yhtään nälkä, ja metsästyspartioden palaamiseenkin oli vielä kauan. Päätin mennä käymään ulkona. ”Hehkuaskel, saisinko mennä ulos?” kysyin. ”Taas? No, hyvä on, sehän tekee sinulle hyvää. Ei sinun kannata olla koko ajan tunkkaisessa pesässä, Hehkuaskel sanoi. Nyökkäsin nopeasti. Nousin vuoteestani parantajan pesän kylmälle hiekalle. Kävelin ulos pesästä huiskauttaen häntääni Hehkuaskelelle. En jäänyt odottelemaan kauemmin. Mietin hetken minne menisin. Voisin mennä soturien pesään, tervehtimään Usvakatsetta, tai sitten oppilaiden pesään. Päätin mennä oppilaiden pesään, katsomaan olisiko Pyörretassu paikalla. Tai sitten hän olisi aamupartiossa. Kurkistin sisään. Näin siellä muutamia oppilaita, jotkut vuoteet olivat tyhjinä. Huomasin Pyörretassun veljen Toivetassun kävelevän suuaukolle. ”Hei, oletko nähnyt Pyörretassua, Toivetassu?” kysyin. ”Hän meni aamupartioon joka lähti hetki sitten, Toivetassu vastasi. Nyökkäsin hieman harmistuneena. Olisin halunnut jutella hänen kanssaan. Lähdin pesästä. Aukiolla oli tylsää. Katselin herkeämättä sisäänkäyntiä, että tulisiko Pyörretassu paikalle. Yhtäkkiä tajusin: en voinut olla koko ajan Pyörretassun kanssa! Minun täytyi ymmärtää että hänellä oli perhe, jonka kanssa hän varmasti halusi viettää aikaa. En ollut hänen perhettään. Tulisinko edes olemaan? Tuskinpa. Se oli kuitenkin niin vaikeaa pysyä erossa hänestä. Pyörretassu oli yksinkertaisesti niin taitava kissa. En halunnut vaikuttaa kuitenkaan hännystelijältä. Se olisi outoa ja hieman ärsyttävääkin. Vilkaisin sisäänkäyntiin. Juuri silloin sen ulkopuolelta kuului käpälänaskelia. Huomasin partion tulevan. Partiossa olleet Turhamyrsky, Pyörretassu, Aaltosalama ja Kylmäliekki olivat tuoneet riistaa. Kaikilla oli mukana yksi saaliseläin. Menin tervehtimään Pyörretassua. Huiskautin häntääni leppoisasti tervehdykseksi. Pyörretassu vastasi viiksiään värisyttämällä. ”Tervehdys, Pyörretassu!” tervehdin ystävällisesti. ”Hei Nuppujuova!” Pyörretassu sanoi. Hymyilin kuin aurinko. Lämmin valo tuntui palavan sisälläni. ”No, tuliko saalista?” kysyin.
”Pyörre?”
