Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Kampeuduin ylös vuoteestani raskaasti. En ollut päässyt pitkiin aikoihin soturintehtäviin. Siltä se ainakin tuntui. Tuntui kummalliselta. Ihan kuin klaani olisi huolestunut. ”Nuppujuova, haenko sinulle jotain tuoresaaliskasasta?” Hehkuaskel kysyi. Yskänpuuska vei minut taas mukanaan. Yskin hetken aikaa ja kohotin katseeni. ”E-ehkä.” kähisin. Hehkuaskel hypähti eteenpäin ja sujahti aukiolle. Odotin hetken aikaa. Pian Hehkuaskel tuli kantaen varista. ”Ota tästä.” Hehkuaskel sanoi. Haukkasin varista vaivalloisesti. Se maistui herkulliselta, sillä en ollut syönyt pariin päivään. Nuolin huuliani. Hehkuaskel irrottautui minusta ja meni takaisin yrttiensä ääreen. Nyökkäsin hänelle kiitollisena. Kävin nukkumaan hetkeksi. Kun heräsin oli ilta. Aurinko oli painunut puiden taakse. Iltarusko oli puiden lehdissä. Huokasin ja nousin vuoteestani. Olo tuntui helpottavalta. Oli ihanaa maata siinä. Tassutin ulos. Hehkuaskelta ei näkynyt pesässä. En ollut varma antaisiko hän minulle lupaa. Kuitenkin innostus voitti minut ja kävelin soturien pesän aukolle. Pentutarhasta kuului vielä vikinää. Madalsin askeliani ja kyyristyin. Tunsin kissojen lämmön. Kurkistin sisään. Huomasin sisällä muutaman soturin. Syöksyin heti pentutarhaan. Pentutarhan aukolla kuulin askelia. Huomasin Mäntyviiksen olevan tulossa. Hänen keltaiset silmänsä loistivat valossa. Yhtäkkiä hän käänsi katseensa minuun. ”Nuppujuova?” hän kysyi. ”En tunnista sinua selvästi.” ”Joo, olen Nuppujuova.” kuiskasin. ”Eikö sinun täytyisi olla parantajan pesällä?” Mäntyviiksi kysyi. ”Minä kuulin Tuhkajuovalta.” ”Joo, no..” aloitin nolona. Mietin kovasti mitä keksisin. En voinut sanoa, että Hehkuaskel olisi päästänyt minut. Huokasin syvään. ”Halusin mennä ulos.” sanoin vain. Mäntyviiksi näytti haluavan sanoa jotain mutta vaikeni, kun Hehkuaskel tuli ulos. ”Mäntyviiksi, hei! Nuppujuova?” Hehkuaskel älähti. ”Joo, sain hänet kiinni tuossa pentutarhan sisäänkäynnillä.” Mäntyviiksi totesi. ”Tulepas parantajan pesälle.” Hehkuaskel määräsi. Kävelin pää painuksissa parantajan pesälle. Olin kuin kiinni jäänyt pentu! Hehkuaskel tassutti edelläni. Hän ei vaikuttanut kovin vihaiselta. Hänen silmänsä kiilsivät. Astuin sisään parantajan pesään. Hehkuaskel asettui makaamaan vuoteelleen. ”Miksi lähdit pesästä ilman lupaani?” Hehkuaskel tiedusteli. ”Halusin mennä vain ulos.” sanoin. Tyhmä minä! Olisi pitänyt tietää, että se ei olisi ollut kannattavaa! ”Ja miksi pentutarhaan?” Hehkuaskel jatkoi. ”En minä halunnut mennä sinne. Halusin mennä katsomaan soturien pesää. Ja ulos. Kuitenkin en halunnut että kukaan näkisi minua. Sen takia pakenin.” selitin hiljaa. Hehkuaskel tuijotti minua merkitsevästi. ”Ymmärräthän, että emme halua tänne lisää potilaita.” Hehkuaskel sanoi rauhallisesti. Hän piti pienen tauon ja jatkoi. ”Lehtisade tuo niitä jo tarpeeksi. Kaikki mahdolliset valkoyskät ja nuhat alkavat.” Nyökkäsin nolona. ”Tiedän.” vastasin. ”En vain voinut vastustaa kiusausta.” ”No, ehkäpä siinä tapauksessa voinkin päästää sinut soturien pesälle huomenna!” Hehkuaskel naukaisi. Hänen silmissään oli pilkettä. Nyökkäsin. ”Mutta nyt menet nukkumaan.” Hehkuaskel käski. Laahustin vuoteeseeni. Toivetassu nukkui jo. Käperryin nukkumaan. Hetkessä olin jo unessa. Näin unta siitä, että pieniä pentuja oli joka paikassa. Ne tappelivat ja kynsivät toisiaan. Niiden seassa oli tummanruskea kissa joka yritti päästä pois. Pennut repivät sen turkkia, raastoivat sitä kynsillään. Kissa huitoi voimattomasti mutta hukkui pentujen määrään. Heräsin huohottaen. Olin yltä päältä hiessä. Nousin ylös ja marssin soturien pesälle. Henkäysvarjo jakoi partioita. Hehkuaskel huomasi minut matkalla. Hän ei sanonut mitään. Heilautin hänelle häntääni tervehdykseksi. Hehkuaskel vastasi nostamalla häntänsä kippuraan. ”Nuppujuova, tule Eloklaanin partioon.” Henkäysvarjo naukaisi. Menin muiden kissojen joukkoon. Siellä oli Mäyräkynsi, Kalmakuu oppilaansa Loisketassun kanssa ja minä. Mäyräkynsi heilautti häntäänsä merkiksi lähteä. Menimme yhdessä metsää pitkin. Jossain vaiheessa Loisketassu nurisi jotain mutta piti kuononsa kiinni suurimman osan matkasta. Minua jotenkin pelotti olla hänen seurassaan. Vaikka olin häntä vanhempi, hänellä oli pelottavan sysimusta turkki, ja viiltoja turkissaan. Hän oli myös paljon kookkaampi kuin minä. Kävelin hiukan pitkästyneenä Mäyräkynnen takana. Silmäilin pensaikkoa odottaen että tapahtuisi jotain. Ei tapahtunut. Katselin puiden lehtiä. Ne olivat kellastuneet viime kerrasta, kun olin ollut partiossa. Potkaisin ohimennessäni sammalmöykkyä. ”Tarkistetaan raja.” Mäyräkynsi ilmoitti. Suihkautin rajamerkin. Huomasin hiukan kauempana Eloklaanin partion. Siellä näkyi muutama oppilas. Huomasin Loisketassun katselevan kiihkeästi sinne päin. Minulle ei tekisi mieleenkään kiusata häntä. Hän voisi viiltää minulta korvat poikki! Mietin hiukan huvittuneena, että joidenkin kissojen mielestä oli siistiä jos oli raadeltu ja viillelty. ”Lakkaa nyt jo mietiskelemästä.” tokaisin Kalmakuulle joka katseli taivaalle. Kalmakuu loi minuun viileän katseen ja hypähti pois. Mäyräkynsi johti meidät kohti leiriä. Harpoin vaahteroiden välistä. Pujahdin leiriin. Kävelin tuoresaaliskasalle. Nappasin oravan. ”Se on minun nappaamani.” Pyörretassu naukaisi. Nyökkäsin. ”Hieno.” vastasin jäykästi. Pyörretassu vilkaisi minuun ehkä hieman kummastuneena mutta kyselemättä. Haukkasin oravasta palasen. Se maistui mehukkaalta. Olipa hyvä orava! Omat saaliini olivat ruipeloita. ”Haluatko tulla syömään?” kysyin Kylmäliekiltä. Kylmäliekki katsahti minuun. Siinä samassa Jääviilto tassutti paikalle. ”En tietenkään!” Kylmäliekki sanoi ilkeällä äänensävyllä. Huomasin hänen katseessaan anteeksipyytävän pilkkeen. Jääviilto tuijotti omahyväisenä meitä. Sitten Kylmäliekki poistui Jääviillon seuraan. Minua hämmästytti. Miten Jääviilto oli onnistunut saamaan Kylmäliekin tuollaiseksi? Tai no toisaalta: he olivat veljiä. Minusta tuntui nykyään, että Loisketassu oli riidoissa jokaisen ilkeän kissan kanssa. Minusta hän osasi kuitenkin napauttaa sopivasti takaisin. Hän oli saanut vaiennettua jopa Jääviillonkin hetkeksi. Lakkasin miettimästä sitä ja lähdin hakemaan vuodettani. Päätin mennä hakemaan lisää sammalta. ”Oletko menossa sammalpaikalle?” Mäntyviiksi kysyi ohimennessäni. ”Joo.” vastasin. ”Haetko samalla pennuille uutta sammalta?” hän kysyi. ”Voin hakea.” vastasin kohauttaen olkapäitäni. ”Kiitos!” Mäntyviiksi huudahti ennen kuin katosi pentutarhaan. Hyppelehdin aukion poikki. Oli hiukan tylsää mennä yksin hakemaan sammalia. Oppilaana siinä oli ollut aina oppilastoverit seurana. Minulla oli ollut hyvät välit oppilasaikojeni oppilaiden kanssa. Tämänhetkisillä oppilailla ei tuntunut olevan kovin hyvät välit. Kuulin jopa, että joillakin oli ollut tappelu! Kävelin ulos leiristä. Toivoin että joku tulisi kysymään minua. Toivoin että se olisi Kylmäliekki. Kuitenkaan takanani ei kuulunut risaustakaan. Potkaisin lehtiä tieltäni. Menin sammalpaikalle. Hyppäsin ilmaan ja nappasin kasan sammalta. Oppilaana tuli aina käytyä hakemassa uusia sammalia vuoteisiin. Kiskaisin sammalet irti. Kasasin ne suuhuni ja lähdin viemään niitä. Tassutin leiriin. Leirissä alkoi olla vähitellen hiljaista. Tein sammalesta vuoteen ja vein soturien pesän nurkkaan. Vein myös itsetekemäni sammalvuoteet pennuille ja Mäntyviikselle. Sain kiitokset Lumikkoviikseltä ja Mäntyviikseltä, jotka kertoivat, että heidän vuoteessaan oli ollut ennen uusia vuoteita piikkejä. ”Ne pistelivät ikävästi käpäliä.” Lumikkoviiksi oli kertonut. Menin soturien pesään. Siellä kävi kova pulina. Hymähdin itsekseni ja hyppäsin vuoteeseeni. Liukastuin sammalreunaan ja lennähdin muutaman ketunmitan päähän. Kuulin takanani tirskuntaa. ”Etkö osaa sitten vuoteelle mennä?” kuului ivallinen kysymys. ”Ei nähtävästi.” toinen ääni nauroi väkinäisesti. Käänsin katseeni ja näin Jääviilon ja Kylmäliekin. ”Ja eikös teillä kahdella ole oppilaidenkin kanssa vähän tiukassa?” ajattelin ärtyneenä. Tyydyin vain luomaan heihin murhaavan katseen. ”No voi, miten pelottaa.” Jääviilto tuhahti. Murahdin hiljaa itsekseni. Miksi he aina ehtivät keksiä jotain ilkeää minusta tai jostain toisesta? Mieltäni teki napauttaa jotain sopivaa takaisin. Olin hiljaa. Käperryin nukkumaan. ”Nuppujuova.” joku kuiskasi. Katsoin ylös. Huomasin Huomenkyyhkyn pään yläpuolellani. ”Älä anna noiden lannistaa.” Huomenkyyhky kuiskasi. ”Kylmäliekki ei ole ilkeä, mutta hän alentuu usein Jääviillon tahtoon. Äläkä huoli, jos et osaa sanoa nille vastaan. Ei suurinkaan osa osaa. Ja mitä haittaa, vaikka ei osaisikaan? He ovat sitä paitsi ärsyttäviä.” Huomenkyyhky tuhahti. ”Samat sanat.” huokaisin. Huomenkyyhky sujahti vuoteensa ääreen ja vilkaisi minuun hymyillen. Vastasin hymyyn. Nukahdin tällä kertaa nopeasti ja onnellisesti. Herättyäni hymähdin iloisena. Pesä oli tyhjä, eli kukaan ei pääsisi ilkkumaan! Kävelin matalana pesän poikki. Pujahdin jäkäläverhon lävitse. Seisoskelin hetken aikaa leirin keskellä. Mietin, mitä voisin tehdä. Voisinko mennä saalistamaan? Tuoresaaliskasa ei ollut kovin täysi nyt, kun oli vasta aikainen aamu. Suurin osa kissoista oli partioissa. En nähnyt paikalla ketään muuta kuin Mäntyviiksen ja pennut. Hehkuaskel oli myös pesässään. En tiennyt oppilaista, mutta kun menin katsomaan oli sekin pesä tyhjä. Henkäysvarjo itse oli lähtenyt metsästyspartioon. ”Nuppujuova!” Hehkuaskel huudahti. ”Haluaisitko etsiä pari yrttiä?” ”Ne ovat siis ratamo, hierakka, ja kehäkukka.” Hehkuaskel selitti. Vilkaisin häneen kummastuneena. ”Älä tietenkään mene, jos et halua. Voinhan itsekin hakea ne.” Hehkuaskel sanoi jännittyneesti. ”Menen tietenkin, jos haluat.” sanoin. ”Kiitos!” Hehkuaskel huudahti. Lähdin ulos leiristä. Nyt oli minullakin puuhaa! ”Ratamo, hierakka, kehäkukka.” kertasin mielessäni. Muistin yhä osan Hehkuaskelen yrttiopetuksesta. Olin kerran pentuna löytänyt jopa kissanminttua leiristä hänelle! Olinpa silloin ollut taitava. Vanhempani olisivat olleet ylpeitä minusta. Kyyneleet nousivat silmiini, kun ajattelin heitä. Karistin ajatuksen pois päästäni. Nyt minun täytyisi ryhdistäytyä. Lähdin etsimään yrttejä. Matkalla mietin, että olisi niin noloa, jos unohtaisin yhden. ”Ratamo, ratamo..” mietiskelin. Yhtäkkiä näin kauempana ratamoa. Juoksin heti hurjaa vauhtia sen luo. Kitkin heti pari vartta ja otin ne suuhuni. Sitten oli vuorossa hierakka. Muistin missä se kasvoi. Hierakkapensas kasvoi leirin lähettyvillä. Suuntasin leiriä kohti. Ohitseni tuli kolmen kissan metsästyspartio. ”Moi, Nuppujuova.” sanoi Varjokarva. ”Hei vaan.” vastasin miettivänä. Nappasin hierakkapensaasta pari vartta. Suussani oli jo vaikka kuinka ja paljon yrttejä. ”Vielä kehäkukka.” muistin. Suuntasin Hehkulammelle päin. Päätin olla varovainen. Enhän halunnut pudota lampeen taas! Kävelin hitaasti. Hehkulammen reunalla näin sen: kehäkukkia kasvoi Hehkulammen toisella puolella! Käännyin ja lähdin hakemaan niitä. Tassutin hetken ja nappasin mukaan! Nappasin ilahtuneena kissojen kiusalliset katseet turkillani. Mitä he luulivat, hiiriäkö? Kohotin päätäni ja harpoin leiriin. Yrtit heiluivat. Menin Hehkuaskeleen pesälle. Olin aivan uupunut. Hehkuaskel otti yrtit vastaan iloisena. ”Tästä oli hurjasti apua.” hän naukaisi.
”Kaikki tarinassa olijat saa jatkaa?”
