Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Tuijotin häkeltyneenä Pyörresielua. Tämä oli osoittanut kysymyksen pennuista. Tiesin olevani liian nuori, mutta haaveilin niistä silti.
”Minä haluan pentuja. Sinun kanssasi. En ole kuitenkaan vielä valmis.” sanoin. Pyörresielu katsoi minua rakastavasti. ”Minä ymmärrän miten tärkeää perheesi on sinulle. Tiedän etten voi olla sinulle kuin he. Pyörresielu, ymmärrän miltä tuntuu olla yksin, ilman ketään joka välittää.” sanoin surullisena. En niinkään surenut omaa osaani, vaan Pyörresielun osaa. Hänen isänsä tapettiin, kiitos Henkäystähden. Ja vielä päälle veljen kuoleminen ja emon karkaaminen! Vain Aamupentu oli täällä. ”Pyörresielu. Minä vihaan, vihaan Henkäystähteä. Emmekö voisi lähteä erakoiksi?” kysyin häneltä hieman raivokkaalla äänellä. Pyörresielu pudisti päätään.
”En ole valmis. Aamupentu on täällä.” hän vastasi. Tajusin olleeni typerä. Totta kai Pyörresielu halusi olla siskonsa kanssa! En minä ollut mikään ihmekissa. Olimme vain kumppanit. ’Ehkä se on sinulle helppoa lähteä, kun olet perheetön.’ ääni pääni sisällä sanoi. ’En minä voi sille mitään!’ ajattelin hieman ärsyyntyneesti. Huokaisin. ”Totta kai minä tiedän sen. Olen pahoillani.” myönsin ja lähdin pois. Alkoi sataa lunta. Katselin kuinka hiutaleet tippuivat. Laahustin soturien pesään. Olisin halunnut itkeä. Enkö olisi voinut olla erakko? Miksi kaikki oli niin…tyhjää? Pyörresielu istui viereeni. ”Hei. Minä ymmärrän, kuinka paljon huolta kannat minusta. Et voi tehdä kaikkea.” kolli naukui ja laski häntänsä päähäni. Nyyhkäisin. ”Ei sekään ole reilua, että joudut kantamaan surut yksinäsi!” kivahdin. Pyörresielu tuijotti minua pyörein silmin. ”Anteeksi.” mutisin. Mieleeni tulvahtivat kuvat Varjokarvasta. Tästä ihanasta kollista, jolle olin jakanut kaiken. Hän oli ollut minulle kuin isä. Säälinyt pientä oppilasta, joka oli peloissaan.
”Varjokarva.” henkäisin. Pyörresielu katsahti minuun. ”Kuka on Varjokarva? Ai se kissa, joka kuoli kun hänelle ei riittänyt yrttejä?” Pyörresielu kysyi murheellinen sävy nau’ussaan. Nyökytin.
”Varjokarva, oli isähahmoni. Rakastin häntä. Niin kuin rakastan sinuakin. Uskoisin, että Varjokarva olisi onnellinen kun näkisi meidät nyt.” naukaisin haikeana. Pyörresielu ei sanonut mitään. Näin että hänen silmiinsä tuli kyyneleet. ”Pyörresielu! Nuppujuova! Vauhtia, teidän täytyy tulla rajapartioon!” kuulin Pimentovarjon ärähdyksen. Pyörittelin silmiäni ja nousin vuoteestani. Juoksin Pimentovarjon luokse, sillä tiesin mihin vaikeuksiin joutuisin jos kieltäytyisin. Pyörresielu tuli nopeasti perässäni. ”Menkää tuonne Tattihallan partioon.” hän käski. Menin kollin luokse.
”Olemme puoliverisiä, joten saamme taas tuollaista ketunmielistä käytöstä.” kuiskasin Pyörresielulle niin hiljaa, etteivät muut kuulleet. Kolli pudisteli päätään vihaisena. En voinut sille mitään, jos olin puoliverinen. Henkäystähti oli ketunmieli! Olisin voinut tappaa hänet, ihan sama se minulle olisi. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista. ”Vauhtia, puoliveriset.” Tattihalla sähähti. Kävelin tämän perässä kiltisti. Tattihalla kääntyi katsomaan meitä. Loin Pyörresieluun kiusaantuneen katseen.
”Pyrski?”
