Orvokkisydän
Kirjoittaja: Ruska
Mäyräkynsi vaikutti huolestuneelta, johtuen minusta. Tiesin hänen rakastavan minua, ja hän on varmasti onnellinen koko sydämmestään. Mutta nyt onnellisuutta ei nähnyt, vaikka tiesin hänen olevan onnellinen.
”Kaikki menee hyvin Mäyräkynsi! En minä kuole, lupaan sen!” Sanoin onnellisena ja hiukan huvittuneena. Mäyräkynsi nosti kasvoilleen varovaisen hymyn, hän oli varmaan järkyttynyt. Ymmärrän häntä hyvin, olen minäkin järkyttynyt. Olen ollut hetken doturina, ja jo nyt odotan pentuja. Mutta en ole! Olen niin onnellinen!
”Milloin ne syntyy?” Lumikkoviiksi uteli innoissaan. En tiennyt vastausta, ehkä pian. Tai sitten kuun päästä. Noh, en tiedä.
”En tiedä, ne syntyy kun syntyy. Hehkuaskel ei kertonut minulle.” Kerroin Lumikkoviikselle. Naaras nyökytteli innoissaan. Katsoin Mäyräkynttä silmiin, tunsin hänet hyvin. Ja näin hänen silmissään huolta ja onnellisuutta. Painoin kuononi vasten hänen kuonoaan. Minä niin rakastin häntä. Lumikkoviiksi katsoi sivusta hieman närkästyneenä. Väläytin hänelle anteeksipyytävän katseen.
”Minua niin jännittää!” Sanoin onnellusena. Mäyräkynsi hymyili.
”Mitä jos en osaa olla isä?” Hän kysyi huolestuneena. Katsoin häntä taas silmiin.
”Kylläpäs osaat! Sinusta tulee Kuolonklaanin paras isä!” Sanoin onnellisena. Mäyräkynsi muuttui onnellisemmaksi. Minusta tuntui ihanalta. Mäyräkynsi oli vain niin ihana.
”Mäyräkynsi? Lumikkoviiksi? Syödäänkö jotain tämän kunniaksi!” Sanoin itsevarmalla äänellä ja katselin ystäviäni.
//Mäyrä?
