Orvokkisydän
Kirjoittaja: Ruska
Olin pentutarhassa Mäntyviiksen kanssa, huokaisin hiljaa. Pimentovarjon pennut oli juuri nimitetty oppilaiksi. Kumppanini Mäyräkynsi oli saanut oppilaan, olin hieman pettynyt kun hän sai heiveröisimmän ja pienimmän pennun. Olin myös tietysti ylpeä hänestä, luulin ettei hän saa ikinä oppilasta koska oli erakko syntyinen. Olin kuullut hiukan Kaamostassun pilkkausta Mäyräkynttä kohtaan, hän oli jopa pilkannut jälkeläisiäni. Olin yllättynyt, ettei hän haukkunut minuakin,koska olin Mäyräkynnen kumppani. En tiennyt mitä Kaamostassulla oli Toivepentua ja Pyörrepentua vastaan. He olivat syntyneet klaanissa, mutta heidän isä oli erakko. Kohautin lapojani, Kaamostassu oli Kaamostassu, ei hänelle voinut mitään. Mäntyviiksi katseli minua ylpeän näköisenä. Katsoin naarasta silmiin kysyvästi. ”Olen vain niin ylpeä sinusta, muistan kun hoivasin sinua kun olit pieni pentu. Nyt sinulla on jo omia pentuja, ja olet soturi. Kylläpäs aika rientää”, Mäntyviiksi sanoi. Se oli totta, muistan pentu ja oppilas aikani kuin eilisen. Ja sen kun näin ensimmäistä kertaa Mäyräkynnen. Olin ihastunut kolliin heti, ja päättänyt että hänestä tulee kumppanini. Ja unelmani oli käynyt toteen, olin ylpeä itsestäni. ”Niin, aika on kulunut nopeasti. Minusta tuntuu kuin olisin vielä eilen ollut pentu”, sanoin huvittuneena Mäntyviikselle. Minua hiukan harmitti kun pentuni olivat koko ajan ulkona. Kutsuin heidät silloin tällöin syömään ja peseytymään. Se oli kyllä hyvä että he viettivät aikansa ulkona, he sosiaalistuvat kun juttelevat muille ja leikkivät. Se oli heille vain hyväksi, ja onneksi he eivät olleet loukkaantuneet vielä. Niin kuin silloin kun Lumikkoviiksi loukkasi jalkansa kun tasapainotteli kepillä. Muistin kuin salaman iskusta sen ärsyttävän linnun, joka tiputteli päälleni lunta. En ollut nähnyt ditä lintua enää moneen kuuhun, varmaan se oli saalistettu tai kuollut. Kuulin rivakkaa tassuttelua pentutarhan ulkopuolelta, vihdoin saan seuraa! Sisään tassutti tuttu harmaa kissa, hampaissaan orava. Kehräsin onnellisesti tunnistaessani Lumikkoviiksen. ”Oletko syönyt tänään?” Lumikkoviiksi kysyi, pudotettuaan oravan eteeni. Pudistin päätäni. ”En ole, kuolen kohta nälkään”, sanoin vesikielellä kun näin oravan. Haukkasin nopeasti palan, orava maistui hyvältä, niin kuin aina on. Söin oravan nopeammin kuin ehdin tajuta. Lumikkoviiksi katsoi vierestä. ”Huomasitko jo kun Kaamostassu, Myrskytassu ja Pyöräkkätassu nimitettiin oppilaiksi? Mäyräkynsi sai oppilaakseen Pyräkkätassun”, kerroin Lumikkoviikselle innoissani.
// Lumikko? (Orvokki voi sitten kertoa mitä oli kuullut Kaamoksen sanovan Mäyrästä ja pennuista)
