Orvokkisydän
Kirjoittaja: Ruska
”No siis… ovathan he puoliksi erakkoja mutta niin olen minäkin tai vielä pahempaa puoliksi kotikisu”, Lumikkoviiksi sanoi rauhoittelevasti. ”Olisin varmasti heidän arvoasteikollaan alimmaisia syntyperäni takia”, Lumikkoviiksi sanoi edelleen rauhallisesti, mutta hän näytti hiukan raivostuneelta. ”Minulle on aivan sama missä pentu on syntynyt tai minkälaiset sukujuuret hänellä on sydän on se, joka ohjaa pentua oppilaaksi ja oppilasta soturiksi – ei syntyperä. Uskollisuus ja se minkälainen haluaa itse olla on se tärkein tukipilari, jonka ympärille luonne asettuu.” Hän sanoi, hämmästyin Lumikkoviiksen sanoja. ”Nuo olivat viisaita sanoja, kiitos Lumikkoviiksi. Olin typerä kun aloin haukkumaan Kaamostassua, vaikka hän onkin ketunläjä. Annetaan tämän asian olla, ja nautitaan elämästä”, sanoin ja huokaisin hiljaa. Lumikkoviiksi naurahti. ”Sanoi että on väärin haukkua Kaamostassua, ja heti sen perään sanoit häntä ketunläjäksi!” Lumikkoviiksi nauroi iloisesti. Tajusin nyt vasta itsekkin sanani, ja nauroin huvittuneena. ”Olette suloisempia yhdessä sotureina kuin pentuina”, Mäntyviiksi sanoi kehräten. Käännähdimme molemmat Mäntyviikseä kohti. Katsahdimme toisiamme hymyillen. Se oli ehkä jopa totta, olemme vain lähentyneet ja lähentyneet. Mikään ei voi katkaista meidän välejä, ei mikään. ”Muistellaanko nuoruutta?” Kysyin Lumikkoviikseltä hymyillen. ”Olemme yhä nuoria, mutta käyhän se”, Lumikkoviiksi vastasi. ”Minä kerron ensin, muistan vielä sen, kun Mäyräkynsi liittyi klaaniimme. Olin silloin vielä pentu, hetki kun näin Mäyräkynnen ensi kerran, ihastuin häneen päätä pahkaa. Kun silloin joskus näin teidän kehräävän yhdessä, tulin kateelliseksi”, sanoin nauraen itselleni. ”Ai, en tiennyt että olit kateellinen”, Lumikkoviiksi sanoi hämmentyneenä. ”Kerro jokin muistosi!” Sanoin iloisesti parhaalle ystävälleni.
// Lumikko aka Nulikka?
