Perhopuro
Tupsuturkin kanssa yhdessä vietetystä päivästä oli kulunut jokunen hetki, kun taas törmäsin kolliin uudelleen kunnolla. Hymyilin tälle ja nyökkäsin tervehdyksen.
“Hei, Perhopuro. Miten sinulla menee?” kolli soturi kysyi ystävällisesti nyökäten takaisin. Nautin sävystä, jolla Tupsuturkki lausui nimeni, mutta en antanut itseni uppoutua siihen ihan vielä.
“Hyvin. Entä itselläsi?” vastasin ja vilkaisin kohti tuoresaaliskasaa, “Haluatko jakaa kanssamme jotain syötävää?”
Viittasin kysymyksellä viereeni tupsahtanutta Kehrätassua, sillä olin sopinut aikaisemmin että viettäisin hänen kanssaan aikaa soturikoulutuksesta jutellen. Naaraalla oli ollut jotain kysyttävää ja odotin jo innolla tämän arjesta kuulemisesta.
Ehdimme niin harvoin vaihtaa kuulumisia pidempään, kun molempien tehtävät vaativat eri suuntiin.
“Minulla menee hyvin, kiitos kysymästä. Söin kuitenkin jo äskettäin, joten jätän sinut mielelläni tyttäresi seuraan”, toinen vastasi vilkaisten vieressäni seisovaa nuorukaista. Olin hirvittävän ylpeä ruskeaturkkisesta pennustani ja olisin halunnut jakaa myös Tupsuturkille tämän kanssa keskustelemisen tuoman ilon, mutta toisaalta olin myös tyytyväinen ajasta kaksin Kehrätassun kanssa.
“Selvä. Nähdään myöhemmin”, ilmoitin ja kosketin hännälläni kolli soturin lapaa ennen kuin lähdin Kehrätassun matkaan kohti tuoresaaliskasaa. Antaisin tyttäreni valita meidän ateriamme, sillä minulle ei niin ruualla ollut väliä. Halusin vain päästä taas viettämään aikaa rakkaan Kehrätassuni kanssa.
