Perhopuro
Hymähdin surumielisesti ja vilkaisin nopeasti Tupsuturkkiin ennen kuin vastasin tämän kysymykseen.
“En usko, että osaisin toimia mestarina. Olisin liian hellä ja pilaisin vielä nuoren soturinalun”, vastasin, “Sinä olet selvästi ajatellut asiaa.”
“Niin, no. En ole ehtinyt toimia soturina vielä niin kauaa, että voisin itsevarmasti olla mestari”, kolli vastasi selvästi ujostuen taas, “En kuitenkaan ole kanssasi samaa mieltä. Olisit varmasti mahtava mestari!”
Kiersin häntäni tassujeni päälle ja ryhdistäydyin hiukan. Minä en halunnut oppilasta. Ajatuskin moisesta vastuusta puistatti!
“Noh, mieluummin toimisin emona kuin mestarina. Niin en joutuisi ottamaan vastuuta toisten naaraiden pentujen kasvattamisesta”, totesin ja naurahdin perään. Tupsuturkki seurasi hermostuneeksi muuttunutta kehonkieltäni huolestuneesti. Halusin viestittää tälle, ettei hän ollut tehnyt mitään väärin. En kuitenkaan keksinyt mitään tapaa perua keskustelun suuntaa.
“Haluatko sinä joskus omia pentuja?” kysyin perääntymisen sijasta. Ehkä Tupsuturkki tajuaisi, että minä *halusin* puhua hänen kanssaan tästä ja aihe muuttuisi hieman vähemmän kiusalliseksi. Halusin tuon myös tajuavan, että minä en suuttunut tai pahastunut mistään mitä kolli sanoi, sillä hän oli sydämmellinen ja lempeä soturi syvällä sydämmessään.
//Tupsu?
