Pikkukaaos
Kirjoittaja: Untuva
Aamupartio valmisteli lähtöä. Viime aikoina oli tapahtunut paljon Kuolonklaanin ulkopuolella. Kaikki oli hyvin outoa, enkä oikein ymmärtänyt kaikkea. En kuitenkaan vaivannut päätäni turhilla kysymyksillä, sillä klaani piti ruokkia. Olin ollut taas onnekas päästyäni metsästyspartioon. Ne olivat parasta tällä hetkellä, mitä tiesin. Oli hieman yksinäistä, kun olin eristäytynyt muista kuolonklaanilaisista, vaikka se olikin vain oma syyni. Olin kuitenkin saanut itselleni ahkeran oppilaan, Lintutassun. Hänellä oli vielä paljon opittavaa ennen soturiksi pääsyä, mutta hän edistyi ahkeruutensa kanssa ja pääsisi vielä pitkälle. Lintutassu oli osoittautunut muutamien harjoituskertojen jälkeen oivaksi taistelijaksi, joka oli kyllä ihme minun opetuksessani. Minun pitäisi varmasti hankkia soturioppilaalle vielä joku muukin opettamaan liikkeitä, sillä taisteluliikkeet eivät olleet vahvuuteni. Osasin kyllä perusteet, mutta halusin Lintutassun oppivan enemmän, kun hän siihen selkeästi kykeni. Olisi harmi, jos Lintutassu jäisi keskinkertaiseksi taistelijaksi vain minun taitojeni takia. Luotin kyllä siihen, että Lintutassu oppisi kaiken, minkä entinen mestarini oli minulle opettanut. Ihme kyllä oppilaani oli melko hyvä myös saalistamisessa, missä tietenkin pystyin opettamaan hänelle parhaimmat saalistusmenetelmäni. En ollut Kuolonklaanin parhain saalistaja, mutta tiesin saalistamisen olevan vahvuuksiani.
Jääviilto vilkaisi minuun, ja käski partion liikkeelle. Jääviilto oli ehkä inhottavin kissa koko klaanissa. Ei, hän ei ehkä ollut, vaan hän oli. Aina leveilemässä taidoillaan, varsinkin pienikokoisimmille. Hiutaleviiksi oli samassa partiossa. Onneksi hän ei sentään ollut samanlainen kuin Jääviilto. Silti, ei ollut järin mahtavaa olla heidän kanssaan partiossa. Valkea naaras oli nimittäin aina hiljainen, eikä hänellä ollut sanavaltaa Jääviiltoa vastaan.
”Ei tässä ole koko päivää aikaa!” Jääviilto murahti edellä poraten jäänsinisen katseensa minuun. Hymyilin mahdollisimman lempeästi kollille takaisin, ihan vain ärsyttääkseni häntä. Siitäkös soturi laittoi jalkoihinsa vain enemmän vauhtia. Oli vaikea pysytellä suurikokoisemman perässä, myös Hiutaleviiksellä oli pienesti vaikeuksia, muttei sentään niin paljon kuin minulla. Ihan kuin Jääviilto olisi halunnut laittaa minut juoksemaan itseni täysin uuvuksiin ennen kuin pääsisin edes saalistamaan. Ei sillä ollut väliä, sillä olinhan kohtalaisen hyvä juoksija. Minulta ei noin vain kunto loppunut, vaikka kuinka joku olisi sitä halunnut.
”Tavataan tässä kannon luona, hajaannutaan nyt”, punaruskea kolli naukaisi. Nyökkäsin ja lähdin heti mahdollisimman kauas kaksikosta. Aukaisin leukani ja aloin maistelemaan ilmaa. En löytänyt mitään tuoretta hajujälkeä. Kaikki olivat tällä kohdin päivän tai pari vanhoja. Jotkin olivat täysin hukkuneet joidenkin hajujen alle. Lähdin eteenpäin, ja onnekseni haistoin jo hiiren. Ja vielä selkeät jäljet, joita lähdin vaanien seuraamaan. Hiivin jälkiä pitkin, ja aloin jo kuulla rapinaa edessäpäin. Olin erittäin varovainen, etten vain päästäisi lainkaan ääniä. Tältä etäisyydeltä hiiri varmasti kuulisi jo kovemman äänen.
”Sainpas!” kuului jostain läheltä, ja kuulin kuinka vaanimani hiiri lähti vikisten karkuun. Lähdin nopeasti sen perään ja huomasin, kuinka se oli pakenemassa koloonsa. Kololle ehdittyäni hiiren häntä oli vielä näkyvissä, ja näppärästi nappasin siitä kiinni. Viskasin pieneläimen maahan, ja nopealla puraisulla se lopetti hengittämästä ja vikisemästä. Katselin ympärilleni, ja huomasinkin Jääviillon astelevan luokseni orava suussaan.
”Etkö osaa olla hetkeäkään hiljaa?” tuhahdin pyöritellen silmiäni. Jääviilto murahti, mutta ei vastannut mitään. Palasimme pian kannolle, jonka luona meidän kuului tavata. Hiutaleviiksi saapui vasta vähän myöhemmin paikalle, kuitenkin ilman saalista. Jääviilto ei sanonut hänelle tietenkään mitään.
”Parempi onni ensi kerralla”, kuiskasin nopeasti Hiutaleviikselle lähdettyämme takaisin leiriä kohti. Hiiri roikkui hännästään hampaissani ja sain pian laskettua sen tuoresaaliskasaan, jonkun syötäväksi. Aamupartion jälkeen tassujani hieman painoi uupumus, joten päätin mennä lepäämään sotureiden pesään, jonne seuraavaksi suunnistinkin.
// 524 sanaa
