Pikkutassu
Kirjoittaja: Untuva
Saalistamisessa olin pärjännyt erittäin hyvin, paremmin kuin kukaan muu joukkueessani. Se tavallaan myös ärsytti, sillä joukkueemme ei ollut pärjännyt kisassa. Saalistustaitoni olivat tarpeen kisassa, mutta ei se hyödyttänyt muiden metsästystaitojen takia. Hiutaletassu oli minun lisäkseni ainut hyvä saalistaja, ja hänelläkin oli käynyt huono tuuri. Minua ärsytti hieman myös se, että joukkueemme oli pistetilanteessa viimeisenä. Vaikka minä ja Hiutaletassu olimme kummatkin ystävällisiä, ystävällisyydellämme oli suuri ero. Minä halusin olla kohtelias, toinen naaras ystävällinen. Totta kai olisin kovasti halunnut voittoa. Kunnioitin suuresti ylempiarvoisia, sotureita ja varsinkin päällikköä. Halusin tietenkin myös heidän huomiotaan. Minulla ei ollut perhettä. Oliko siis liikaa vaadittua, että olisin saanut edes jonkun verran huomiota onnistuessani? Muistin hyvin päivän, jolloin olisin saanut ensimmäisen saaliini kiinni. Olin ollut erittäin ylpeä itsestäni ja kantanut saaliin leuka pystyssä tyytyväisenä tuoresaaliskasaan. Mutta jälkeenpäin vasta tajusin, ettei sillä ollut ollut muille merkitystä. Sen tähden halusin olla hyvä oppilas ja päästä soturiksi. Ehkä minut sitten soturina huomattaisiin paremmin. Kiipeilykisaan valitsimme suorittajaksi Kuuratassun, sillä hän osoittautui ainoaksi kiipeilijäksi joukostamme. Oli erittäin viisas veto laittaa Haaskatassu taistelemaan ja säästää Kuuratassun taitoa myöhemmäksi. Kiipeilytaidoista oli tietenkin hyötyä myös saalistuksessa, mutta saalistusonnea ei ollut Kuuratassulle siunattu. Seuraavaksi oli vuorossa suurien harjoitusten viimeinen kilpailu, jossa oli neljä osuutta. Ensimmäiseen tehtävään tarvittiin nopeutta, toiseen jäljitystaitoa, kolmannessa piti jaksaa juosta pitkä matka ja viimeinen tehtävä liittyi älykkyyteen. Joukkueen piti itse päättää, kuka suorittaa minkäkin osuuden. Tiesin heti, mikä osuus sopisi itselleni paremmin. Nopeus. Olin aina ollut nopea juoksija. Kuntoni oli myös noussut oppilasaikanani, mistä johtuen pystyin juoksemaan täysiä pidemmänkin matkan. Mutta jos halusin hyödyntää nopeuttani, minun kuuluisi hyödyntää sitä lyhyemmässä matkassa.
“Sovin parhaiten ensimmäiseen tehtävään”, naukaisin muiden vielä miettiessä omia valintojaan. Haaskatassu nyökkäsi.
“Minä ottaisin toisen tehtävän”, Hiutaletassu sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Sitten piti vielä päättää, miten kaksi muuta tehtävää jakautuisivat.
“Otan viimeisen tehtävän”, Haaskatassu sanoi viimein. Viimeinen tehtävä vaati älykkyyttä, ja uskoin oppilaan pärjäävän siinä. Uskoin viimeisen tehtävän olevan hänelle parhain vaihtoehto kaikista neljästä osuudesta.
“Minä otan siis kolmannen”, Kuuratassu totesi. Olimme saaneet jo päätettyä, mutta Jäätassun joukkue vielä mietti omia valintojaan. Jaksoin olla jatkuvasti kiitollinen, etten ollut joutunut samaan joukkueeseen Jäätassun kanssa. Mutta samalla minua harmitti, kun olin joutunut eroon ystävistäni. Sentään voisimme olla yhdessä näiden harjoitusten jälkeen. Viimein kaikkien joukkueiden päätökset oli tehty ja kaikki, jotka eivät ensimmäiseen tehtävään osallistuneet, lähtivät omille pisteilleen. Jännitys levisi kehooni heti, kun huomasin vastustajani. Taivastassu ja Kylmätassu. Taivastassu oli hyvä ystäväni ja tiesin, että häneltä löytyi nopeutta. Kylmätassusta taas en tiennyt. Tilanne ei tuntunut kauhean mukavalta, sillä minun pitäisi kisata ystävääni vastaan. Vaihdoin puhtaanvalkean naaraan kanssa katseita kuin yrittäen viestiä silmilläni jotain. Halusin vain välittää lämpimän katseen, jotta Taivastassu tietäisi, etten mielelläni olisi kisannut juuri häntä vastaan.
“Asettukaa valmiiksi”, Liekkihäntä kehotti ja ohjeiden mukaisesti valmistauduin. Olimme rivissä, Kylmätassu, Taivastassu ja minä.
“Teidän on juostava Lehtikuusilaaksoon seuraamalla jokea. Reitin ei pitäisi olla epäselvä, joten lähtekää merkistäni”, Liekkihäntä jatkoi ja asettui meidän kaikkien nähtäville. Jännitin lihaksiani ja olin valmis pinkaisemaan vauhtiin. Minun olisi pakko tehdä parhaani, ja niin myös aioin tehdä. Aioin juosta niin kovaa kuin ikinä pääsisin.
“Nyt!” valkoinen kolli huudahti ja heilautti toista etutassuaan ilmassa. Taivastassu lähti heti, ja minä hänen peräänsä. Kylmätassu jäi hivenen jälkeen lähdössä. Jännitys ei tehnyt ollenkaan pahaa suoritukselleni, se vain lisäsi vauhtia entisestään. Taivastassu oli saanut jätettyä minua hännänmitan verran. Jouduin kiristämään kaikin voimin vauhtiani, jotta pysyisin ystäväni perässä. Kylmätassukin oli saanut kirittyä rinnalleni, ja oli jo ehkä hivenen edelläni. Tuuli suhisi korvissa ja tunsin, kuinka se paiskautui vasten kasvoja. Jostain läheltä kuulin joen äänen. Venytin askeliani ja juoksin niin kovaa kuin pystyin. Kylmätassu jäi jälkeen. En tiennyt johtuiko se siitä, että juoksin itse lujempaa vai siitä, että oppilas yksinkertaisesti alkoi itse hieman hyytymään. Aloin kirimään eroa Taivastassuun kiinni. Purin hampaani yhteen ja otin käyttöön viimeiset voiman rippeet. Yllätyin, kuinka paljon sain vielä itsestäni irti. Juoksin puhtaanvalkean naaraan kiinni ja pääsin hänen edelleen. Kiristin vauhtiani edelleen, vaikka tunsin jo valtavaa väsymystä jaloissani.
Voitin. Minä todella voitin. Mutten kuitenkaan voittanut paljolla. Taivastassu saapui perille vain pari hännänmittaa jäljessä. Kylmätassu oli jäänyt jälkeen, joten hänellä kesti vielä jonkin aikaa saapua luoksemme. Olin aivan poikki, ja olin tyytyväinen, että saisin vähän hengähtää. Tassutin raskain askelin ystäväni luokse, edelleen hengästyneenä.
“Olit kova vastus”, naukaisin huvittuneesti irvistäen. “Täytyy varoa ottamasta juoksukisoja sinun kanssasi.”
// Joku?
// 689 sanaa
