Pikkutassu
Kirjoittaja: Untuva
Huurrelilja, Haahkatassu ja hänen mestarinsa Hopeaputous loikkasivat järkäleen päälle. Kaikki kolme katsoisivat minun saalistustani. Ylimääräiset katsojat lisäsivät heti paineita, mutta pysyin rauhallisena tavalliseen tapaani. En ainakaan aikoisi näyttää, että katsojat vaikeuttaisivat metsästystäni. Raotin aivan ensimmäiseksi leukojani ja maistelin ilmaa. Viritin kaikki aistini äärimmilleen, jotta saisin mahdollisimman nopeasti hajuvanan seurattavaksi. Hiiri! Lähdin hiipien toivottavasti hiiren suuntaan. Haju oli vielä voimakas ja tuore, joten hiiren täytyi olla ihan lähistöllä. Sitten erotinkin jo pienen riistaeläimen touhuamassa jotain selkä minuun päin. Pudottauduin vaanimisasentoon. Laskeuduin matalaksi, mutten antanut mahani hipoa maata. Häntäni pidin suorassa. En raahannut sitä maata pitkin, ettei siitä kuuluisi ääntä, mutten myöskään nostanut ylös hiiren huomattavaksi. Tällä kertaa osasin myös tarkastaa, mistä suunnasta tuuli. Ei oikeastaan kyllä edes tuullut paljoa, mutta vähäinenkin tuuli hiirestä minuun päin. Otollinen tilanne, jossa ei pitäisi epäonnistua. Lähdin vaanien lähestymään hiirtä takaapäin ja varoin pitämästä minkäänlaista ääntä. Vielä pari askelta ja voisin loikata kimppuun. Lehahdus läheisessä puussa ja sitä seuraava linnun varoitushuudot saivat hiiren katsomaan ympärilleen. Se huomasi minut ja lähti livistämään ketunmitan päässä olevaa koloa kohti. Lähdin pinkomaan sen perään, mutta hiiri oli jo menetetty. Hiirenpapanat! Miksen ollut tajunnut koloa? Jos olisin tullut kolon suunnasta, hiiri ei olisi päässyt piiloon ja olisin saattanut saada sen kiinni. Palasin pettyneenä kolmikon luokse. Tuntui kuin olisin kutistunut pienestä ihan pikkuiseksi. Miksi minun piti epäonnistua juuri silloin, kun oli katsojia? Nyt Haahkatassu ja hänen mestarinsa pitivät minua huonona saalistajana. Voi miksi kehuinkaan itseäni aikaisemmin hyväksi saalistajaksi. Nyt he pitivät minua ihan tyhmänä. Huokaisin ja katsahdin vihreäsilmäiseen mestariini odottaen tuon sanoja. Naaras oli luvannut antaa palautetta yritykseni jälkeen.
“Kun on hämärämpää, ei välttämättä huomaa kaikkea ympärillään. Se lintu säikähti sinua ja samalla sai hiirenkin varuilleen. Mutta asennossasi ei ole kauheasti moittimista, eikä vaanimisessakaan. Muista vain, että ympärilläsi on paljon muutakin kuin puita ja kiviä”, Huurrelilja naukui. Nyökyttelin päätäni naaraalle.
“Osaatko sanoa itse, mitä sinun pitäisi muistaa ensi kerralla?” vihreäsilmäinen naaras kysyi. Nyökkäsin pienesti.
“Minun olisi pitänyt huomata se kolo. Jos olisin saanut estettyä hiiren pääsyn pakoon, olisin saanut napattua sen”, vastasin oitis. Huurrelilja nyökkäsi hyväksyvästi. Hämäräsaalistus ei ollut tuottanut muuten ongelmaa, sillä minulle oli helppoa nähdä hämärässä. Keskityin vain liian helposti yhteen asiaan kerrallaan, kun saalistuksessa piti olla tarkkana kaiken varalta. Taas se nähtiin, kuinka paljon opeteltavaa minulla vielä olisi.
“Haahkatassu, näytä missä asennossa lähestyisit saalista”, kollioppilaan mestari naukui oppilaalleen ja hyppäsi alas järkäleeltä. Haahkatassu seurasi alas perässä, ja myös Huurrelilja loikkasi maankamaralle.
“Pikkutassu, sama ohje sinulle. Menkää niin, että näette toisenne asennot ja pysykää niissä”, naarassoturi jatkoi. Asetuin Haahkatassun vierelle niin, että väliimme jäi kuitenkin tilaa. Näin pystyimme päätä kääntämällä näkemään toistemme asennot. Haahkatassu ei ollut vielä aikaisemmin saalistanut, joten hänen asentonsa ei voinut tietenkään olla samaa luokkaa kanssani. Olin tavallaan ylpeä, että sain näyttää jopa esimerkkiä. Se tuntui aina hyvältä, kun kyseessä oli itseä isokokoisempi kissa.
“Hienoa Pikkutassu. Pääset varmasti vielä hieman alemmas”, Huurrelilja naukui ja kun tein ohjeen mukaan, naaras jatkoi, “Juuri noin, hyvä. Koska sinulla on lyhyt turkki, pääset noin alas ilman, että se edes hipoo maata.”
“Haahkatassu, katso Pikkutassun asentoa ja yritä matkia häntä”, Hopeaputous naukaisi. Tämän takia oli ilmeisesti hyvä, että mestarit pitivät yhteisharjoituksia. Kaikki pystyivät aina oppimaan toisiltaan jotain.
“Voisit pitää tassujasi vähän leveämmin”, Hopeaputouksen seuraavat sanat olivat tarkoitettu minulle. Kenties teki myös hyvää, kun joku muu oman mestarin lisäksi ohjeisti välillä. Levensin asentoani, joka näytti nyt kelpaavan Haahkatassunkin mestarille.
// Haahka? Saattaa olla huolimattomuusvirheitä mut olin liian väsyny lukemaan läpi :’D
// 546 sanaa
