Pikkutassu
Kirjoittaja: Untuva
Aurinko ei ollut vielä noussut täyteen huippuunsa, kun pääsin ensimmäistä kertaa näkemään, miltä leirin ulkopuolella todella näytti. Leiri oli tuntunut minusta jo suurelta, mutta reviiri oli valtavasti suurempi. Tilaa. Sitä riitti. Silmäni olivat hämmästyksestä suuret, kun katselin ympärilleni tarkkaavaisena. Huomasin lumivaipan alle jääneitä havupuita, jotka notkuivat lumen painosta. Niiden latvat olivat melko käyriä, mutta mielestäni ne näyttivät vain hauskoilta. Kylmä tuuli pörrötti turkkiani, vaikka se olikin lyhyttä. Tuli myös rentoutunut olo kuunnellessa pienen joen liplatusta seuratessamme sitä. Olimme matkaamassa Hehkulammelle, joka oli Rapakynnen mukaan lähellä leiriä. Olikohan lampi isompi kuin leirissä oleva? Kevyesti hölkätessäni keskustelin samalla mestarini kanssa. Oli mukavaa, että Huurrelilja oli niin ystävällinen ja puhui kanssani. Rapakynsi, Taivastassun mestari, taas vaikutti hiljaisemmalta kissalta. Hän ei ollut paljon puhunut minun kuulteni. Uskoin kuitenkin Rapakynnen olevan hyvä mestari Taivastassulle ujoudestaan huolimatta, sillä eihän Punatähti olisi antanut Taivastassulle huonoa mestaria. Huurrelilja vaikutti juuri hyvältä mestarilta minulle. Varsinkin, kun hänkin oli pienikokoinen. Huurreliljalle liikkuminen hangessa ei tuottanut mitään ongelmaa, mutta minulle se kieltämättä tuotti. Oli vaikeaa liikkua nopeasti eteenpäin, kun upposi aina syvälle jokaisella askeleella. Leirissä liikkuminen oli tuplasti helpompaa, kun kissat olivat tampanneet lumen tasaiseksi ja matalammaksi, jolloin ei upottanut kamalasti. Ja vaikka reviiri näytti olevan täynnä polkuja, lunta satoi välillä lisää, jonka takia polut täyttyivät ja upottivat taas. Uskoin, että minun olisi helpompi liikkua sitten ilman lunta. Mutta siihen menisi tovi, kunnes lumi sulaisi ja paljastaisi maan. Kuolonklaanin reviiri mahtoi näyttää erilaiselta viherlehden aikaan.
“Saavumme pian Hehkulammelle”, tummanruskea naaras naukaisi edessämme ja vilkaisi meihin, jotka tulimme hänen perässään. Yritin kuikuilla Huurreliljan takaa ja puiden välistä, jotta näkisin lammen. Näytin varmaan typerältä ojennellessani kaulaani joka suuntaan, mutten välittänyt siitä, miltä näytin. Pääasia, että näkisin sen lammen! Pian huomasin todella suuren lammen, joka oli todella paljon suurempi, mitä leirissä oleva pieni lampi oli. Henkäisin ihastuneena. Vesi näytti niin kirkkaalta, eikä se ollut edes jäässä. Jäätä oli reunalla hivenen, muttei todellakaan paljoa. Näky oli niin upea, että huomasin pysähtyneeni ihmettelemään lammen kauneutta. Rapakynsikin asteli jo minusta ohi, vaikka oli pitänyt perää lähes koko matkan ajan. Havahtuen loikin takaisin Taivastassun rinnalle, ja pääsin lammen alkuihastuksesta ohi. Olin jälleen oma rauhallinen itseni.
“Vesi on kirkkaampaa viherlehden aikaan”, Rapakynsi totesi hiljaa takaani ja asteli ohitseni lähemmäs lammen reunaa. Huurrelilja nyökkäsi toisen soturin sanoille ja katsahti minun ja Taivastassun suuntaan.
“Mitä pidätte?” vihreäsilmäinen naaras kysyi hymyillen, sillä hän varmasti huomasi, kuinka ihailimme lampea.
“Täältäkö jotkut pyydystävät kaloja?” vastasin mestarini esittämään kysymykseen toisella kysymyksellä. En uskonut naaraan tarvitsevan vastausta, pidimmekö näkemästämme vai emme. Uskoin hänen itsekin tajuavan sen. Sitä paitsi, en halunnut unohtaa kalakysymystä, joka oli vasta pompannut mieleeni.
“Kyllä. Ne, jotka osaavat ja haluavat kastaa tassunsa”, Huurrelilja vastasi ja naurahti lopuksi. Hymähdin itse myös kohteliaana, sillä uskoin mestarini kertovan omasta mielestään hauskan asian tassujen kastelusta. Käännyin katsomaan Taivastassua, kun Huurrelilja oli tarponut hangessa Rapakynnen luokse.
“Eikö olekin mahtavaa!” hihkaisin iloisena ja katsoin leveä hymy huulillani puhtaanvalkeaa soturioppilasta. Kuolonklaanin reviiri oli niin mahtava ja jaksoin innostua jokaisesta näkemästäni asiasta. Varsinkin yläpuolellamme lentelevät linnut kiinnostivat minua kovasti. Odotin jo, milloin pääsisin itse hankkimaan tuoresaaliskasaan täytettä. Olisi varmasti mahtavaa päästä viemään saalis tuoresaaliskasaan kaikkien katsoessa. Silloin voisi olla hyödyksi klaanille! Enkä malttaisi odottaa, että pääsisimme kertomaan kaiken Taivastassun kanssa Haahkapennulle. Uskoin, ettei kellanpunaisen kollin nimitykseen olisi enää kauheasti aikaa. Oppilaana oli kyllä aivan mahtavaa!
// Taivas?
// 534 sanaa
