Pimentotassu
Kirjoittaja: Auroora
Tuhkatassu oli haistanut ketun, mutta minä olin jäljittänyt sitä pidemmälle. Tuntui hyvältä olla Tuhkatassua parempi hajujälkien seuraamisessa, vaikka en yleensä nähnyt tällaisia pieniä asioita suurina ylpeyden aiheina. Ketusta ei tehty sen isompaa numeroa, vaan Liekkihäntä vain kertoi, että siitä ilmoitettaisiin Punatähdelle. Olisin mieluusti harjoittanut taistelutaitojani ketunlurjusta vastaan, mutta se olisi tuskin ollut järkevää. Minullahan ei juuri ollut taistelutaitoja mitä harjoittaa. Ketut voisivat olla vaarallisia vaikka eivät kissoja juuri suurempia olleetkaan. Olihan monia klaanini entisiä jäseniäkin kuollut niiden keljujen otusten tappamina.
Lehtikuusilaakson jälkeen jatkoimme jokea kohti. Ilma oli kylmä ja vähän väliä kylmä tuuli osui turkkiini. Lunta ei onneksi satanut ja aurinkokin paistoi, joten näkyvyys oli hyvä. Joen erotti jo kaukaa, kun aloimme saapua sitä kohti.
”Muistatko, mihin joki johtaa?” Varjokarva kysyi yllättäen takanaan. Soturi oli pysynyt suurimman osan matkasta hiljaa, mitä nyt välillä kertoi faktoja reviiristä. Punatähti oli näyttänyt minulle joen jo aiemmin kiertäessämme reviiriä, joten kysymys oli helppo.
”Hehkulammelle”, vastasin nopeasti ja vilkaisin taakseni. Varjokarva nyökkäsi.
”Kyllä. Nyt lehtikadon aikana joki on jäässä, joten siinä ei voi uida. Muista kuitenkin olla varovainen, aina jää ei kestä.”
Pian Liekkihäntäkin varoitti meitä jään heikkoudesta, ja astuin kauemmas jäisestä joesta. Samoin teki myös Tuhkatassu, joka oli kirinyt minut kiinni. En tiennyt oikein mitä ajattelin naaraasta; hän vaikutti ärsyttävältä, mutta toisaalta en tuntenut häntä juuri yhtään. Toisaalta en edes välittänyt tuntea. Minulla ei ollut pentunakaan ollut ystäviä, vaikka olin muiden kanssa aikaa viettänytkin. En välittänyt tutustua muihin kissoihin, mutta ehkä olisi mukava tuntea edes joku toinen oppilas. Mutta sen takia en alkaisi mielistelemään tai käyttäytymään millään tavalla, mikä ei ollut minulle ominaista.
“Jos olisi lämpimämpää, haastaisin sinut uintikilpailuun”, Tuhkatassu sanoi. Vilkaisin naarasta ohimennen ja pyöräytin silmiäni.
”Tuskin siinä olisi paljon kilpailua, kun en ole koskaan uinut”, vastasin ja katsahdin jokeen. Se oli totta; vaikka leirissä olikin pieni lampi, en ollut koskaan astunut siihen tassullakaan. Vesi oli inhottavaa, se oli märkää ja kylmää, ja kun turkki tuli märäksi oli kuivateltava. En tiennyt, minkälaista olisi uida viherlehden paahteessa, kun en ollut koskaan sitä kokenut. Olin nimittäin syntynyt viherlehden jälkeen lehtisateen aikana, kun ilmat olivat jo kylmenneet. Silloin ei tullut paljoa uitua.
”Sinä sitten kaiketi osaat uida, vai?” kysyin toiselta oppilaalta katse yhä suunnattuna eteen. Liekkihäntä jatkoi edelleen partion johdossa edessäni, keskittyneenä tarkkailemaan ympäristöä.
”Kaipa minäkin osaisin, jos kokeilisin. Ei se voi olla kauhean hankalaa, niinhän?”
// 380 sanaa
// Tuhka?
