Pimentotassu
Kirjoittaja: Auroora
Olin juuri hakenut syötäväkseni varpusen tuoresaaliskasasta, asettunut mukavasti oppilaiden pesän edustalle ja kumartunut vatsa kurnien riistan ylle, kun Punatähti alkoi kailottaa leirin keskustasta kutsua tulla kokoontumiseen. Huokaisin syvään. Olin viimeksi syönyt eilen ennen auringonlaskua, ja kätevästi kuluttanut senkin vähän energian viime yön kuuhuipun partiossa. Vatsani murisi kuin vastustellen riistäessäni katseeni mehukkaasta linnusta Kuolonklaanin päällikköön. Klaanin kissat alkoivat hiljalleen kerääntyä punaruskean kollin ympärille uteliaina kuulemaan, mitä hänellä oli asiana. Olin itse arvellut uusien oppilaiden tai sotureiden nimittämistä – ehdin innostua silmänräpäykseksi kun tajusin, että en se tietenkään voinut olla minä, sillä olin ollut oppilas vasta vähän aikaa.
Punatähti alkoi puhua, kun kaikki kissat olivat saapuneet paikalle. Hän näytti vakavalta, joten nimityksiä ei ollut luvassa. Sen sijaan hän kertoi erakoista, jotka aurinkohuipun partio oli huomannut lähellä Hehkulampea. Näin sotureiden vaihtavan keskenään katseita.
”Erakoita?” joku pentu kuiskasi toiselle kaikkea muuta kuin hiljaisesti. Pyöräytin silmiäni.
Punatähti jatkoi. Erakot olivat uhka, etenkin tähän aikaan. Lehtikadon takia riistaa oli vähemmän, eikä yhtään auttanut, että joukko klaanin ulkopuolisia kissoja varastaisi sitä. Katsahdin taakseni varpuseeni – se oli vielä tallella. Kaikki klaanissa näkivät aina välillä nälkää, jotkut enemmän tai vähemmän. Emme voisi antaa niiden erakoiden viedä sitä vähää, mikä meillä oli. Punatähti oli aloittanut jo metsästämisen kouluttamisen, eikä se ollut järin helppoa. Olin käynyt kerran metsästämässä, ja saaliikseni olin saanut vain laihan ja surullisen pienen päästäisen.
Mestarini kertoi, että partio lähetettäisiin neuvottelemaan erakkojen kanssa. Taisteluunkin valmistauduttiin, sillä erakoista ei koskaan tiennyt. He tuskin lähtisivät reviiriltämme kovin mielellään.
“Minä johdan partiota. Mukaani lähtevät Surmakynsi, Varjokarva, Liekkihäntä, Jyrkänneloikka, Jokimieli, Tuhkatassu, Karhutassu ja Pimentotassu.”
Havahduin mietteistäni kuullessani oman nimeni. En ollut ajatellut, että oppilaat pääsisivät mukaan. Toisaalta partio olisi ainutlaatuinen tilaisuus; pääsisimme ehkä tositoimiin. Ja vaikka emme pääsisi taistelemaan, olisi arvokasta nähdä päällikön neuvottelevan erakoiden kanssa. Se oli taito, joka päällikön oli hallittava.
En antanut hymyn vallata kasvojani vaan Punatähden katseen kohdatessani nyökkäsin vain tyynesti. Kenenkään ei tarvinnut tietää, miten innoissani olin. Myös kaksi muuta oppilasta oli lähdössä, Karhutassu ja Tuhkatassu. En tuntenut kumpaakaan kovin hyvin. Olin ollut välillä Tuhkatassun kanssa samoissa partioissa, mutta tunsin hänetkin vain pintapuolisesti.
Astelin takaisin ateriani luo. Istuutuessani näin myös Tuhkatassun hakeneen riistaa syötäväkseen. Seurasin naarasta katseellani hänen asettuessaan myöskin oppilaiden pesän eteen, kumminkin kauemmas minusta. Suoraan sanottuna en toivonut Tuhkatassusta ystävääni, enkä myöskään halunnut että hän vihaisi minua. Olin alkanut pitämään häntä ennemminkin kilpailijanani, sillä minusta tuntui, että Tuhkatassu pyrki olemaan minua parempi. Se ei tietenkään tapahtuisi, sillä minusta tulisi häntä parempi soturi.
”Miten meinaat pärjätä, jos joudumme taistelemaan?” kysyin nielaistuani viimeisen suupalan varpusta. ”Voisi kuvitella, että se on hyödyllisempi taito kuin uinti.”
Muistin taisteluharjoituksemme, joissa olin yleensä pärjännyt Tuhkatassua paremmin. Pieni, kylmä hymy piirtyi kasvoilleni.
//431 sanaa
//Pimento? Karhu?
