Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Huomasin Tuhkajuovan oikein säpsähtävän, kun kutsuin Punatähteä vanhaksi. Ehkä hän oli hiukan yllättynyt siitä, että näin avoimesti arvostelin klaanin päällikköä. Tuhkajuovan vastaus kommenttiini oli terävä ja Punatähteä puolusteleva, ja vaikka mieleni teki edelleen keskustella aiheesta, oli ehkä parempi jättää asia sikseen. En halunnut hänen kuvittelevan, etten olisi Punatähdelle uskollinen tai etten kunnioittaisi häntä.
Olin ehkä aluksi huomauttanut päällikön korkeasta iästä vain vitsaillakseni, mutta nyt kun asiaa ajattelin, tilanne oli oikeastaan hieman huolestuttava. Punatähti oli kokenut, viisas ja osaava päällikkö. Hän oli edelleen klaanin parhaimpia taistelijoita ja nautti kuolonklaanilaisten luottamuksesta niin soturina kuin johtajana. Kolli oli kuitenkin suoraan sanottuna ikivanha. Vaikka päätös ottaa Haukkasiipi mukaan partioon johtuisi jostain muusta kuin ikääntymisen aiheuttamasta höperöitymisestä, ei Punatähti ollut kovinkaan kaukana seniilistä klaaninvanhimmasta. Järki pelasi päälliköllä vielä, mutta kuinka kauan sitä kestäisi?
Luotin Punatähteen ja suojelisin häntä hengelläni, mutta en enää ollut varma siitä, oliko hän paras johtaja Kuolonklaanille. Henkäysvarjo oli nuorempi, mutta hän oli silti jo tarpeeksi kokenut toimiakseen päällikkönä.
Pudistin päätäni. Ei ollut todellakaan minun asiani kritisoida päällikköä, sillä en tiennyt koko totuutta. Punatähti oli itsekin tarpeeksi viisas tunnistaakseen, milloin hänestä ei enää olisi hyötyä Kuolonklaanin johtajana. Minua ei kuitenkaan varsinaisesti haittaisi, vaikka päällikkö ei eläisi enää kauaa.
Hehkuaskel siirtyi hoitamaan nyt meidän haavojamme. Tuhkajuovan takaraivo oli ottanut osumaa, mutta naaras selviäisi arvella. Sävähdin, kun parantaja alkoi hoitaa omaa haavaani. Lopulta Hehkuaskel oli valmis ja kertoi, että oikean lapani päälle tulisi todennäköisesti jäämään pieni arpi. Huokaisin harmistuneena; en ollut kovinkaan turhamainen kissa, mutta pidin ulkomuodostani sellaisenaan. Tämä arpi oli yksityiskohta, jota en oikeastaan kaivannut. Se oli merkki epätäydellisyydestä ja vihasin sitä jo valmiiksi.
Kävelimme Tuhkajuovan kanssa soturien pesään suojaan myrskyltä. Huokaisin helpotuksesta, kun sateen ropina jäi taakseni. Asetuin väsyneenä makuusijalleni Tuhkajuovan oman viereen.
”Miten pentujesi soturikoulutukset edistyvät?” harmaa soturitar kysyi. Pyräkkätassu, Kaamostassu ja Myrskytassu olivat olleet oppilaita vasta pienen hetken, mutta kehitystä näkyi jo. Olin kuitenkin hieman huolissani kolmikosta, sillä vaikken asiaa halunnut myöntää, he olivat hieman… haastavia, kukin omalla tavallaan.
”Hyvin”, vastasin hetken päästä. ”Vaikka heidän mestarinsa eivät ole parhaat mahdolliset. Kaamostassua kouluttaa Jääviilto, enkä millään jaksa uskoa, että nuo kaksi tulisivat toimeen. Pyräkkätassun mestari on Mäyräkynsi, joka on aivan liian kokematon. Myrskytassulla on kaikeksi onneksi kunnon mestari, Henkäysvarjo, mutta hän ei tunnu kuuntelevan tämän opetusta ollenkaan.”
Olin kyllä huomannut, että Myrskytassu harjoitteli paljon myös soturikoulutuksensa ulkopuolella. Toivoin, ettei hän rasittanut itseään liikaa. Toivoin myös, ettei hän opettaisi itselleen mitään typerää. Koulutus mestarin johdolla oli aina parempi vaihtoehto, kuin yksin opetteleminen.
”Suoraan sanottuna olen hiukan huolissani heidän puolestaan”, huokaisin ja aloin sukia märkää turkkiani kuivaksi. ”Toivon, että heistä kasvaa kunnon sotureita. Mieluiten kouluttaisin vain itse koko koplan.”
//Tuhka?
