Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Hyviä mestariehdokkaita oli melko vähän, mikä saattoi johtua korkeista vaatimuksistani. Tietysti olisin itse halunnut yhden pennuista oppilaakseni, mutta se ei tainnut olla mahdollista. Onneksi se tarkoitti myös sitä, ettei Turmaloikastakaan voisi tulla pentumme mestaria. Uskoin, että hän olisi ollut aivan liian lepsu. Meitä kokeneempia tai edes yhtä kokeneita sotureita ei ollut kovin montaa, ja kun otti huomioon, että Tuhkajuovalla, Varjokarvalla ja Kalmakuulla oli jo oppilaat, ei vaihtoehtoja jäänyt paljoa. Hämypilvi ehkä, mutta Ruusutuikkeen lempeälle asenteelle en näissä asioissa laittanut kovin paljoa arvoa. Oli minun tehtäväni kasvattaa pennut ja hoitaa heitä, heidän mestarinsa ei saisi olla kuin toinen emo.
Jääviiltoa ja Kylmäliekkiä en kumpaakaan kelpuuttaisi, jos itse saisin päättää. Ensimmäinen oli ollut kenties Kuolonklaanin ärsyttävin kissa aina oppilasajoistamme asti. Hänen veljensä taas oli täysin selkärangaton. Kuuraturkki ja Pikiturkki ehkä osaisivat hoitaa hommansa, vaikka kumpikaan ei edustanut Kuolonklaanin parhaimmistoa. Heitä nuoremmat alkoivat olla mielestäni jo liian kokemattomia, vaikka heidänkin joukostaan löytyi ihan kelpo vaihtoehtoja, kuten Tuimakatse ja Sähkötuho.
”Aion”, vastasin hetken päästä. ”Vaikka kenties olisi helpompaa toivoa, kenestä ei tulisi heidän mestariaan. Ehkä toivon Punatähteä itseään jonkun mestariksi, tai Henkäysvarjoa. Muuten vaihtoehdot ovat aika vähissä. Sinullakin on oppilas, samoin Varjokarvalla.”
Tuhkajuova nyökkäsi vastaukseksi. Seurasin katseellani kolmen pennun leikkiä isänsä kanssa. He olivat kasvaneet niin kovin nopeasti – tuntui, että he olivat aivan vasta syntyneet. Ei kestäisi kauaakaan, kunnes heistä tulisi oppilaita. Silloin minunkin työni kuningattarena loppuisi. Toivoin kuitenkin, että saisin aina olla heidän emonsa.
Täysikuu loisti taivaalla kuolonklaanilaisten suunnatessa Hehkulammelle klaanien kokoontumiseen. Mukaan olivat lisäkseni päässeet myös Turmaloikka ja Tuhkajuova, joten seurasta ei minulla olisi puutetta. Oletin kyllä, että kaksikko saattaisi jonkin verran käyttää aikaa oppilaidensa opastamiseen, mutta yksin oleminenkin tietysti sujui minulta. Tärkeintä oli, että pääsin ainakin hetkeksi pois pentutarhan melusta. Tarvitsin kipeästi omaa rauhaa, jota pennut eivät minulle kovin monesti suoneet.
”Kokoontumiseen pääseminen ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä”, sanoin edelläni kulkevalle Tuhkajuovalle. ”Ilma on niin raikasta. Ja täällä on niin rauhallista. Ehkä voimme vaihtaa paikkoja, sinä voit olla hetken kuningattarena kun minä käyn partioissa.”
//Tuhka?
