Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Loikkasin Jääviillon vierelle soturin viimein siirryttyä pois tieltä. Haahkasurma oli tipahtanut veden varaan. Erotin hänen kellanpunaisen turkkinsa joen jäisessä kylmyydessä, mutta pinnalle hän ei enää näyttänyt pääsevän.
”Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?” kysyin hiukan vihaisesti minua komennelleelta Jääviillolta. ”En osaa uida. Enkä ole valmis kuolemaan hänen vuokseen.”
Haahkasurman pää nousi jälleen pinnan ylle. Hän räpiköi hillittömästi, yrittäen kaiketi uida, mutta mihinkään se ei johtanut.
”Eikö teistä kahdesta muka kumpikaan osaa uida?” kysyin terävästi Turhamyrskyltä ja Jääviillolta.
”Miksi minun pitäisi osata jotain niin turhaa?” Jääviilto kysyi, ja Turhamyrsky vastasi kieltävästi. Emme siis pystyneet oikeastaan tekemään mitään. Oloni tuntui tyhmältä, kun katselin vain rannalta Haahkasurman kärsimystä.
”Turhamyrsky, hae leiristä joku joka osaa uida. Vaikka Tuhkajuova, jos hän on leirissä.”
Tiesin, ettei Turhamyrsky varmaankaan ehtisi. Virta oli voimakas, ja se vei Haahkasurmaa jään alle. Kolli pystyi jonkin verran vastustamaan virtaa sitä vastaan pyristellessään, mutta tilanne oli toivoton ilman uintitaitoista kissaa. Lisäksi veden kylmyys tappaisi hänet nopeasti.
Miten klaanissa, jonka reviirillä virtasi joki, ei koulutettu oppilaita uimaan? Minun oli myönnettävä, että Tuhkajuova oli ehkä ollut järkevä opetellessaan tuon taidon. Jos Haahkasurma osaisi uida, hän saattaisi selvitä tilanteesta ehjin nahoin. Jos yksikään meistä osaisi uida, olisimme voineet yrittää pelastaa hänet.
Katsahdin ympärilleni. Kai jotain oli silti tehtävissä? Näin kauempana pitkän oksan ja riensin sen luo. Raahasin sen hampaillani joen rannalle ja heilautin veden ylle. Loin vihaisen silmäyksen Jääviiltoon, jotta kolli tajuaisi auttaa minua. En mitenkään jaksaisi yksin Haahkasurman painoa, jos hän saisikin oksasta kiinni.
Siitä ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia. Haahkasurma nimittäin viimeinkin ajautui jään alle. Näin kellanpunaisen turkin vilahtavan vielä kerran pinnalle, minkä jälkeen soturi katosi kokonaan näköpiiristäni. Kuvittelin tilanteen, jossa Haahkasurma oli, ja värähdin hiukan. Melkein toivoin, että hän olisi jo kuollut kuin elossa jään vankina, voimattomana tehdä mitään muuta kuin odottaa loppuaan.
”Mennään”, sanoin lyhyesti ja lähdin juoksemaan jokea pitkin sen virtauksen suuntaan. Ainakin nyt Haahkasurman esimerkistä olisin erityisen varovainen astinkivillä.
Kuulin lähestyviä juoksuaskelia, ja näinkin Turhamyrskyn palaavan. Hän oli kuin olikin löytänyt Tuhkajuovan. Jos Haahkasurma olisi jotenkin selvinnyt tappavasta kylmyydestä, jääkerroksen loputtua hän saattaisi olla pelastettavissa.
”Hyvä kun tulit”, naukaisin harmaalle naaraalle. ”Saatat kuitenkin olla jo myöhässä.”
Näin kauempana edessämme seuraavat astinkivet. Niitä ennen oli pidempi kaistale jäätöntä jokea.
Sinne ehtiessämme jähmetyin kuitenkin paikoilleni. Vedessä kellui hyvin kuolleen oloinen Haahkasurma, joka ei enää liikahtanutkaan.
//Tuhka? Jää?
//367 sanaa
