Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
En pitänyt ollenkaan Tuhkajuovan vihjailusta. Oikeastaan kyse ei ollut edes pelkästä vihjailusta, soturi sanoi ajatuksensa melko suoraan.
”Turmaloikka ei ikinä voisi pettyä heihin. Hän rakastaa pentujaan paljon”, vastasin kylmästi ja katsoin Tuhkajuovaa terävästi silmiin. Ei ollut hänen tehtävänsä kyseenalaistaa minun kumppaniani, kun Henkäysvarjokin nyt oli mitä oli.
”Eikä Turmaloikka ollut ainoa, joka halusi pentuja. Älä kuvittele, että minä olen noin vain hänen pompoteltavissaan. Halusin pentuja itsekin, vaikka en ehkä vaikuta sellaiselta kissalta.”
Oikeastaan se ei ollut täysin totta. Jos Turmaloikka ei olisi koskaan kertonut haluavansa jälkikasvua, olisin minäkin ollut samalla linjalla. En ollut edes harkinnut asiaa ennen kuin hän toi sen esille. Millään tavalla hän ei kuitenkaan ollut pakottanut minua – ei hän muutenkaan olisi siihen kyennyt. Olin vaatinut jonkin verran suostuttelua, mutta lopulta olin myöntynyt aivan omasta tahdostani. Ja nyt kun pennut olivat syntyneet, rakastin heitä aivan yhtä paljon kuin isänsä.
”Vaikka olemmekin jossain määrin samankaltaisia kissoja, emme silti ole samanlaisia emoina”, lausuin viileästi ja keskityin sukimaan mustaa turkkiani. ”Sinun pentusi olivat ehkä itsellesi pettymyksiä, mutta minä aion rakastaa omiani juuri sellaisina kuin he ovat. Enkä nyt vihjaile mitään, mutta onko sattumaa, että juuri sinun pentusi ovat häpeäksi klaanillemme? Voit vain syyttää itseäsi siitä, millaisiksi kissoiksi he kasvoivat.”
//Tuhka?
//KP-Boosti
