Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
//TAISTELUTARINA (638 sanaa = 6 TaP) //
Siristin silmiäni Tuhkajuovan ehdotukselle. Olisin halunnut jäädä taistelukentälle, sillä se oli minun tehtäväni. Varapäällikkönä minun oli seistävä klaanitovereideni rinnalla, eikä paettava heti, kun alkoi hiukan väsyttää. Sitä paitsi olin juuri päässyt hyvin vauhtiin! Kuitenkin kun katsoin maahan alleni, näin vatsani haavasta tippuneen veren muodostaneen jo pienen lammikon. Päätäni alkoi huimata veren hukasta ja kävi yhä vain vaikeammaksi tarkentaa katseeni Tuhkajuovan kasvoihin.
”Selvä sitten”, murahdin happamasti. Olisi varmasti parempi kaikille, jos en kupsahtaisi heti taistelun alkumetreillä. Mukaan lukien minulle itselleni: jos nyt kuolisin, minusta ei koskaan tulisi päällikköä. Mikä vielä pahempaa, Jääviillosta tulisi varmasti seuraava varapäällikkö, ja sekös olisi Kuolonklaanin loppu.
Tuhkajuova johdatti minut kauemmas taistelutantereesta. Taisteluhuudot ja tuskaiset ulvahdukset alkoivat hälventyä. Täällä metsän hiljaisuudessa maailma tuntui aivan eriltä. Linnut lauloivat kuten aina, mikään ei ollut pysähtynyt, vaikka metsän kohtalo selviäisi vain vähän matkan päässä. Lopulta saavuimme erään suuren männyn juureen, enkä hukannut aikaa vaan lysähdin maahan. Tuhkajuova katosi jonnekin metsästämään.
Olin kiitollinen naaraan avusta, vaikka Tuhkajuova todennäköisesti teki sen vain velvollisuudestaan soturina. Tietysti hän auttaisi klaanitoveriaan, oli se sitten kuka tahansa, sillä niin kunnon soturin kuului tehdä, eikä Tuhkajuovaa kunnollisempaa ollutkaan. Ystävyys oli varmasti hänen eleistään kaukana.
Hengitin syvään ja raskaasti. Varoen vilkaisin vatsassani olevaa haavaa; pelkäsin nähdä, kuinka syvä se oikeasti oli. Helpotuksekseni se ei ainakaan näyttänyt kuolettavalta, vaikka verta olikin paljon – en ollut parantaja, mutta kokemuksesta osasin hiukan arvioida tilannettani. Kunhan vuoto tyrehtyisi, olisin kunnossa. En kuitenkaan saisi enää antaa eloklaanisten satuttaa minua tämän pahemmin. En voinut uskoa, että olin antanut jonkun minua kokemattomamman ja kehnomman taistelijan haavoittaa minua näin.
Yhtäkkiä kuulin askelia lähettyviltä. Se ei ollut Tuhkajuova, sen verran osasin jo päätellä pelkästään askelten raskaudesta. Sitä paitsi tulijoita oli kaksi. Kun raotin suutani, erotin Eloklaanin tuoksun ja nousin salamana ylös. Missä Tuhkajuova viipyi? Jos eloklaanilaisia oli kaksi – tai mahdollisesti enemmänkin – hänen olisi parempi olla täällä auttamassa minua. Jos kyseessä olisi vain pari oppilasta tai kokematonta soturia, voisin selvitä yksinkin ehjin nahoin, mutta en välttämättä olisi niin onnekas.
Harkitsin jo paikalta pakenemista, mutta en välttämättä löytäisi Tuhkajuovaa, jolloin naaras saattaisi palata samalle paikalle ja joutua itse eloklaanilaisten kynsiin. Olisi parempi vain jäädä näille sijoilleni ja odottaa, että soturi palaisi, jolloin voisimme yhdessä taistella tätä kaksikkoa vastaan.
Odotin jännittyneenä katse nauliutuneena äänten suuntaan, ja pian pensaikon takaa astuikin esiin kaksi kissaa. Tunnistin heidät kasvoilta, mutta en tiennyt kummankaan nimeä enkä oikeastaan mitään muutakaan heistä. Toinen kolleista oli keskikokoinen, mutta toisen suuri rakenne huolestutti minua. He eivät vaikuttaneet nuorilta – päinvastoin, heillä molemmilla oli jonkinlainen kokeneen taistelijan aura. Kumpikin vaikutti rennolta ja itsevarmalta seistessään minua vastapäätä. Siristin silmiäni heitä katsoessani.
”Olisi aika raukkamaista taistella haavoittuneen kissan kanssa. Ja vieläpä kaksi yhtä vastaan”, murahdin kylmästi mittaillen kaksikkoa katseellani. Toinen kolleista siristi minulle silmiään.
”Raukkamaista on myös Kuolonklaanin toiminta. Ette pysty sotimaan rehellisesti, vaan joudutte turvautumaan valehteluun ja kieroiluun”, eloklaanilainen vastasi. Huomasin hänen toverinsa selvästi valmistautuvan hyökkäykseen. ”Ei kannattaisi vaellella yksin vieraassa metsässä. Et voi tietää, keihin oikein törmäät.”
Samassa suurempi kolli syöksähti minua kohti. Hän oli onneksi hidas, joten nopealla loikalla sivulle onnistuin väistämään hänet. Soturin tassu kuitenkin läimäisi kuononi läheltä, ja sen aiheuttama ilmavirta oli niin vahva, että säikähdin kollin voimakkuutta. Toinenkin liittyi mukaan taisteluun, ja yhtäkkiä minulla oli tassut täynnä heidän kanssaan. Olin selvästi alakynnessä: en ehtinyt ollenkaan antamaan heille iskujaan takaisin, vaan jouduin jatkuvasti väistelemään ja perääntymään. Silkan nopeuteni ansiosta minun onnistui jonkin aikaa vältellä heidän huitovia tassujaan, mutta viimein väsymys ja verenhukka sai minut kiinni. Ehdin nähdä vain nopean vilahduksen paljastetuista kynsistä, kun suuremman kollin tassu osui voimalla poskeeni. Horjahdin sivulle ja otin muutaman huojuvan askeleen ennen kuin kaaduin maahan silkasta iskun voimasta. Korvissani soi ja päässäni pyöri, eikä polttava kipu poskeni haavoista ainakaan helpottanut oloani. Yritin nousta horjuen takaisin jaloilleni, mutta nyt kun eloklaanilaiset viimein olivat saaneet minut kanveesiin, eivät he antaneet minulle hetkeäkään aikaa kerätä itseäni. Saatoin vain katsoa säikähtänein silmin, miten kaksikko syöksähti kohti. Missä ihmeessä Tuhkajuova oikein viipyi?
//Jää? Tuhka?
KP-boosti käytössä
